lauantai, 30. elokuu 2008
Johannes kävi elokuvissa
Hei
Tällä kertaa soivat Chopinin Nocturnet.
Mä kävin katsomassa eilen Louhimiehen Käsky -leffan.
Johanneksen mieli halkeaa kahdeksi.
Menin jotakuinkin palasiksi leffan vuoksi. Liikaa henkilökohtaisia asioita ja muistoja. Jos haluaa ymmärtää sukuja, joista mä tulen, niin leffa sopii oivaksi välineeksi. Olen halunnut unohtaa saamani kasvatuksen ja isoisieni henki "Paavolainen Goethella ja sodilla" palautui mieleen kuten lapsuuden kivääriharjoitukset punikkiryssien varalta. Ne asiat mistä ei puhuttu eli mm. suvun valkokaartiupseeri(t). Venäjä Japani sodassa kuolleiden kahden upseerin kuvat olivat kunniapaikalla, mutta kukaan ei puhunut vapaussodan valkoupseer(e)ista. Miksi? Mitä ne teki siellä? Miksi toisen isoisäni isä, joka kuului valkokaartin perustajajäseniin sortokauden senaattori-isänsä poikana, alkoholisoitui pahasti vapaussodassa.
Johannes uhmaa teloittajia.
Pitäskö mun tehdä tutkimus omasta suvustani... Olenhan mä saanut akateemisen historiantutkijan koulutuksen, jolla en ole tehnyt ikinä yhtään mitään. Puhdistautua siitä kasvatuksesta millä ei tee mitään rauhan oloissa. Ja toi kaikki valitettavasti näkyy mussa. Sekin, ettei musta ole tullut ikinä yhtään mitään, erityisesti verrattuna suvun menneeseen kulta-aikaan sotien melskeessä. Ja mua oikesti harmittaa, että molempien vanhempien puolella suku on latistunut, köyhtynyt ja hävittänyt kaiken menneen ja perityn taloja ja esineitä myöten. Ikäänkuin molemmilla puolilla mun vanhempien ja isovanhempien sukupolvet olisivat halunneet puhdistautua ja aloittaa uudelleen alusta. Kaikki on hävitetty, viety divareihin ja kaatopaikoille tai myyty pois. Ja miksi vitussa mä kärsin tosta kaikesta. Miksen mä ole syntynyt vaikka johonkin fiksuun, traumattomaan ja varakkaaseen suomenruotsalaiseen sukuun, jossa mä voisin vetäytyä melankoliani kanssa suvun saaristohuvilaan selaamaan 20-luvun Suomen kuvalehtiä. Niitä vintiltä löytyviä aarteita.
Johannes halaa tulevaa rouvaansa.
Niin. Mä olen pitänyt kaikista näkemistäni Louhimiehen töistä, varsinkaan Irtiottoja-sarjaa en väsyisi ylistämään. Hyvä mieli kyllä yhdestäkään hänen työstään ei tule. Ei tästä Käskystäkään, joka oli väkevä elokuva.
Johannes viettää paskiaisena unelmaelämää helvetin esikartanossa.
Luin äsken läpi elokuvan arvioita. Yhtä seikkaa mä en ymmärrä, vaikka olenkin samaa mieltä monen arvostelijan antamasta kritiikistä: Minusta Beethoven ja Goethe keskustelu & sitaatit olivat paikallaan olematta irrallisia heittoja. Mitä mä ymmärrän niin tuollain ihmiset ajattelivat. Ja jotkut ajattelevat edelleen. Sänkyyni itsensä tappanut ystäväni osasi ulkoa pitkiä pätkiä mm. Goethea, jota hän usein lausui humaltuessaan seurueen suureksi iloksi. Mä muuten samaistuin kaikkiin elokuvan hahmoihin, jopa Mikko Koukin hienosti esittämään ja hänelle tyypilliseen hahmoon hulluna juoppovääpeliteloittajana. Mua kuitenkin pelotti se, miten vahvasti mä samaistuin myös Eero Ahon esittämään dekadenttiin sotaoikeuden tuomariin Emil Hallenbergiin. Mun kenties pahin ongelma on liika kiltteys ja myöntyväisyys, mukautuvaisuus, koska mut on kasvatettu niin perkeleen vahvasti käyttäytymään oikein hienosti ja tottelemaan eli kunnioittamaan vanhempien tahtoa kaikessa, niin mä en osaa kertakaikkiaan käsitellä mitenkään edes tervettä aggressiota. Jos mä yritän puolustaa itseäni, niin se menee heti tunteiden tasolla pahasti överiksi ja tunnen itseni jotakuinkin keskityleirivartijan tapaiseksi paholaiseksi, vaikka mä ainoastaan koetan toimia kuten tasapainoisen ihmisen kuuluu. Sit mä näen itseni mieluusti juoppona, kultturellina teloittajana, joka ei kestä rooliansa lainkaan, vaan pakenee Beethovenin ja Goethen maailmaan, vastaa Keijukuninkaan kutsuun, kuten Emil Hallenberg. Jä mä näen lapsen itsessäni kun ma katson jääkäri Aaro Harjulaa. Lukenut, hiljainen, vahvan omatunnon omaava nuori idealisti, joka koettaa nousta kokemaansa epäoikeudenmukaisuutta vastaan. Mulla on helvetin vahva oikeudenmukaisuudentaju ja mä huomasin jo pienenä, ettei asioiden pitäisi mennä kuten ne menivät. Mä näen itseni myös punapäällikkö Miina Malinina, joka uhmakkaasti pitää linjansa, vaikka meinaakin tuhoutua sen vuoksi. Niinhän mä olen elämäni elänyt. Kieltäytynyt yhä uudelleen ja uudelleen menestymästä, käyttämästä älykkyytäni yhtään mihinkään ja olemasta onnellinen. Kapinoin kaikkea sitä vastaan, mitä musta oletettiin vielä näin aikuisena tuhoamalla siinä sivussa oman elämäni. Mä haluan tästä kaikesta eroon.
Johannes reissussa isoisänsä kanssa.
Mun pitää tsekata heti maanantaina vieläkö kirjaston hyllystä löytyy yksi vapaa kappale Leena Landerin romaania Käsky, johon elokuva perustuu ja jota on kehuttu runsaasti. Lienee tietenkin moniuloitteisempi ja syvempi kuin elokuvaversio.
Elokuvassa oli kerrassaan liikaa mun mieleen uppoavaa kuvastoa. Juuri samanlainen Luger-pistooli kuin toisella isoisälläni, Keijukaiskuningas sitaatit, joka avasi kerralla mun mieleni sisällön verhottuine kuolemankaipuineen, uskomattoman kaunis Riina Maidre virolaisena hienostorouvana, jylhän karu saaristo ja keväinen heräävä luonto. Huoh.
Johannes pohtii näkemäänsä vääryyttä.
Onneksi on olemassa Miyazakin kaltaisia hyvän mielen ohjaajia, jotka tuovat humaaniuden sanomaa esille toisin periaattein. Jos katsois illalla Henkien kätkemän, Totoron tai vaikka Prinsessa Mononoken jälleen kerran :)
- Johannes -
Kommentit