Mitään

Lähdin Hesaan lauantaina ja palasin eilen maanantaina. Suoraan lounaalle intialaiseen ja terapiaan, missä oli jälleen kerran onnistunut istunto. Ymmärrän itseäni kerta kerralta paremmin. Sit kotiin, poika oli vielä mun luona, mutten jaksanut olla kovinkaan sosiaalinen. Syyllinen olo. Poika lähti kavereidensa luo, minä istumaan hiljaisena koneen eteen. Ei jaksa mitään, ei huvita mikään.

Hesan reissu oli mukava, viihdyin Toimittajan ja hänen lastensa kanssa. Kävimme Suomenlinnassa Les Lumières picnicillä, terassilla ja Tennarin näyttelyissä, pelasimme lautapeliä. Oli siis kivaa.

Mutten jaksaisi olla noin sosiaalinen paria päivää, vaikka ihmisten tapaaminen virkistää aina ja tekee minulle hyvää ja toivottavasti myös ihmisille, joita näen. Väsyn ja uuvun.

Kokoonnumme kenties jo kymmenennettä kertaa ystäväpiirillämme Taiteilijan mökille perjantaista sunnuntaille. Ihanaa. Odotan, ainoa asia, jota ylipäätään odotan, mutta tiedän ajavani itseni piippuun. Ensi viikon alussa samoin kuin nytkin mukavia muistoja, mutta hintana usean päivän zombius.

Ei jaksa mitään, ei huvita mikään olo jatkuu vielä tänään. Kunpa voisin vain nukkua. Valitin aiemmin kun nukuin 14-16 tuntia joka yö ja nyt kun en nuku on oikeastaan kamalampaa. Joutuu tulemaan toimeen oman jaksamattomuutensa kanssa pidempään joka päivä.

Enempi tekstiä toivottavasti illalla, huomenna, ylihuomenna ...

- Johannes -

P.S.
Kiitokset Toimittajalle viikonlopusta!