Hei


Nolottaa eilinen pikkupostaus. Hävettää ja nolottaa.

Sain kuin sainkin kerrottua eilen terapiassa mieliyhtymästä ja paniikista melkein istunnon lopussa. Säikähdin omaa vahvaa reaktiotani. Voimat hävisivät jäsenistä ja mieli pakeni päästä. Istuin turtana itkun partaalla kykenemättä sanomaan hetkeen mitään. Ehdin jo hetken pohtia tässäkö tää nyt on. Mut kärrätään halvaantuneena ambulanssiin. Mikä vaiva yhden banaanin vuoksi. Ääni muuttui toisenlaiseksi saadessani sanottua tilastani. En mä pystynyt puhumaan, enkä mä pystynyt kohtaamaan asiaa mieliyhtymän takana. Voi luoja!

Heiluttelin siinä sitten käsiäni kokeillakseni toimiiko ne ollenkaan.

Terapeutti kysyi varovasti kaikenlaista tarkentavaa hakien selkeästi syytä mun ahdistuspaniikkiin. En mä pystynyt sanomaan oikein mitään kun en uskaltanut. Itse hän nimesi penisbanaanin, johon mä hämilläni, etten mä tosiaan noloudelta oikein saa sanottua asioita suoraan. Kelasimme aihepiiriä yleisellä tasolla terapeutin nostaessa esiin mun suhdetta seksuaalisuuteen yms peruskamaa kuinka vahvoja reaktioita mulla on aihepiiriin yleensä ja kuinka vahva mun mielikuvitus ja ääh reaktiotapa on kaikkiin asioihin. Tämä ei ole moite häntä kohtaan, että hän olisi mitenkään vesittänyt mun hätäännystä. Enhän kertonut suoraan mitä mielessäni liikkui ja hän on myös oikeassa. Mun reaktiossa tuli varmasti esiin monelaisia ahdistuksenaiheita kaipuuta ja hätäännystä. Mikä soppa.

Sen mä sanoin, että tää ja esim. Kelan kirjeen tuoma tsunamipaniikki kertovat mulle kipupisteistä, joita mun pitäisi avata.

Mulle on uusi juttu myös, että mä olen alkanut kelailla jotain terapeutin sanomia sivuhuomautuksia puuttumatta niihin istunnossa. Muiden blogeista päätellen tää on normaalia. Ei siis hätää. Mutta mun pitäis varmaan kysyä muutamia asioita suoraan häneltä, hänen ammatillistaan mielipidettä. Yhdestä mun pitääkin puhua tänään eli mun töihinpaluusta. Töissä on tällä viikolla palaveri, jossa puhutaan siitäkin ja monesta muusta ensi vuodenvaihteen ja kevään isoista muutoksista / suunnitelmista. Terapeutti lipsautti viime viikolla aprikoidessani valaistumistani vapaudesta asioiden suhteen, että "Sullahan on ollut toistuvia masennusjaksoja, joten kykenetköhän sä lainkaan töihin." Tarkoittaen töihinpaluuta milloinkaan. Ehkä se oli lipsahdus, jota hän ei tarkoittanut tai mä ylitulkitsin. Mua pelottaa sanoa, etten mä kenties palaakaan töihin joulun jälkeen, vaikka viime viikkoinen lounas tunnehäiriöisen oikean käteni kanssa selvensi ilmapiiriä hänen suhtautuessaan oikein hienosti koko aihepiiriin.

En saanut nukuttua viime yönä pohtiessani tätä kaikkea. Väsyttää. Varttitunnin päästä uudelleen terapiaan poikkeuksellisesti tiistaina. Aurinko paistoi äsken ja hemmetti, kerää sadetta jälleen taivaalle. Eilen oli toisaalta ihanaa kastua kotimatkalla niin kokonaan, että väänsin vaatteita kylppärissä kuivaksi ja lirutin vettä saappaiden sisältä. Kuivuvien saappaiden, asetakin ja muiden vaatekappaleiden tuoksu toi mieleen armeijan kuivaushuoneen, jossa roikkui toisinaan koko joukkueen kamat tuoksuen märälle, mullalle, hielle ja nahalle.

Musta irtoaa kristallipalasia yhä kiihtyvään tahtiin. Jotain pieniä kiteitä, joita mä raaputan iholta. Oikeasti. Mitähän ne on? Olenko mä sekoamassa? En.

Hei. Mä raaputin ala-asteiässä unissani sänkyni viereisen teräsbetoniseinään parin sentin syvyiset kolot. Kukaan ei tiennyt miten ne oli tulleet siihen, kovaa kun on materiaali, mutta mä tiesin raaputtaneeni ne unissani, vaikken mä muista valvetilassa lainkaan tehneeni niin.

- Johannes -

PS
Razer Krait hiiri tuli eilen postiin. Hieno. Mä olin taas kopioinut väärin sen JJFI-sarjan postin lähetyksen
seurannasta, mutta mukava postineiti kaivoi mun postiennakkokortin mun nimen perusteella ja sain paketin. Ilostutti mieltä henkilö se.