Koska minut on rikottu niin monella perustavanlaatuisella tavalla. Yksi hyväksikäyttäjistä oli perheestä ja kotona piti pelätä aina milloin tahansa ilmoille räjähtävää väkivaltaa. Lapset eivät saaneet näyttää minkäänlaisia tunteita, aikuisilla ei ollut puolestaan minkäänlaisia rajoja. En pysty kokemaan parisuhdetta turvalliseksi, koska kokemus perusturvallisuudesta puuttuu minulta kokonaan. En kykene läsnäolemaan ajoittaisia hetkiä kauempaa kumppanin kanssa arjessa, enkä senkään vertaa sängyssä. Hetken olen nauravainen ja iloisena mukana tilanteissa, mutta jo hetken kuluttua vetäydyn pääni sisään osoittaen olemuksellani: "Pysy kaukana minusta. Pelkään sinua ja olen siksi valmiiksi vihaisen torjuva. Irti minusta."

Koska pelkään koko ajan, varaudun kaiken aikaa pahaan ja se näkyy minusta. Kaipaan, rakastan, olen hellä ja lähellä, mutta.



Minussa asuu PAHA, koska minulle on tehty niin paljon pahaa.

Paljon useammin torjun, varaudun ja olen poissa pääni sisällä. Kumppani ei voi koskaan tietää millainen olen hetken kuluttua, milloin päästän hänet syliini ja milloin karkaan ja työnnän kauemmaksi, koska liian monet osani pelkäävät mulle rakkainta ihmistä. Tämä on kamalaa. Liian monet osani luulevat rakkauden ja läheisten ihmisten tekevän minulle vain satunnaisesti hyvää ja aina kipua, tuskaa ja heitteillejättöä.



Luulen rakkaimpieni olevan tällaisia, koska sellaisia "rakkaimmat"ovat olleet.


Ei kukaan jaksa määrättömiin jaksaa, ymmärtää, olla alituiseen varuillaan, sietää mun kaksoisviestintää, vaihtelevia mielialoja ja mielipiteitä, epävarmuutta, lohduttomuutta ja tuskaa. Imen kumppaneistani ilon tuomatta tilalle mitään. Pääni sisällä huutaa lapsen ääni: "Se on niille oikein, mitäs menivät tekemään mulle pahaa ja ällöjä." Surullisesti lapsiosani eivät osaa erottaa nykyhetkeä menneestä, joten he pelkäävät, torjuvat ja vihaavat täysin turhaan & väärää ihmistä.



Totorokaan ei jaksaisi minua, kosken jaksaisi rakastaa Totoroa.


Minut rikottiin, särettiin ja tapettiin lapsena liian moneen kertaan. Milloin kuoleminen, pelkääminen, varuillaanolo ja sitä myötä jaksaminen ja pärjääminen loppuu. Voiko Suojelija lakata joskus suojelemasta? Voiko hyväksikäytetty lähteä koskaan siirtolohkareen alta maailmaan luottavaisin mielin?



En jaksaisi tulla enää tapetuksi syistä, jotka olivat itsessään pahoja, vaikka minä olin hyvä ja viaton.

Olen uupunut ja suunnattoman vanha sielu, joka on väsynyt pahaan maailmaan. Miksi minun pitää vielä kaiken lopuksi pelastaa itse itseni. Eikö joku voisi vain ottaa syliin ja sanoa: "Kaikki on hyvin. Ei tarvitse enää pelätä. Pääset turvaan ja pidän sinusta huolta."

Miksi minun on pitänyt opettelemalla opetella, että on olemassa hyviä ihmisiä ja kauniita asioita.


- Johannes -