Huomenta


Aamu minulle. Heräsin vaille kahdelta kellon piipitykseen. Ylös. Kas, en nähnyt painajaisia. Saunaan puhdistautumaan eilisen illan oluista. Kummallisen eteerinen, rauhallinen fiilis. Ei ahdistusta, ei paniikkia, ei tärinää, eikä jäsenien holtittomuutta. Liekö mahdollista. Toinen hyvä aamu tällä viikolla. Tältäkö terveiltä ihmisiltä tuntuu. Tosin mä en silti uskalla lähteä palloilemaan ulos helteiseen lauantaipäivään. Fillaroimaan ulos, uimaan, jätskille satamaan tms. Mä istun kotona sisällä tietsikan äärellä. Jospa sen verran reipastuisi, että lukisi takapihalla jonkin kirjan.

Ilta sujui hienosti Olennon seurassa. Törmäsin myös pariin treenituttuun. Kumma miten hekin muistavat minut puolentoista vuoden takaa ja tervehtivät aina niin iloisesti. Mä kun olen ajatellut pärjänneeni treeneissä niin surkeasti, ettei kukaan haluaisi edes moikata minua. Kärsin tuolloin vahvasta itseni mollaamisesta. Onneksi mä olen pyrkinyt siitä eroon. En mä ole liikunnallisesti lahjakas, mutta treeneissä kukin edistyy omaan tahtiinsa itseään varten, ei suorittaakseen jollekulle muulle. Jaksoin myös harjoitella sinnikkäästi treenien ulkopuolella, kotona matolla ja ulkona hangessa taikka pihanurmella. Treenaaminen on pyörinyt mielessä viime päivinä. Jospa aloittaisi illalla taikka huomenna perusliikkeiden kertauksen tossa mun paperinarumatolla.

Useamman vuoden treenauksen jälkeen pääsisi harjoittelemaan kunnolla katanoilla.

bryan_rick.jpg

Minulle treenaamisessa oli tärkeintä omien pelkojensa voittaminen. En ole koskaan pitänyt poikien nujakoinnista, liikuntatunneista, miehisestä painimisesta ja liikunnan harrastamisesta valvovan silmän alla puhumattakaan hikisistä pukukopeista. Menin voittamaan itseni ja onnistuinkin siinä. Huomasin pitäväni treenaamisesta, vaikka opinkin asioita hitaammin kuin useimmat. Hienointa treeneissä oli Dojon iloinen ja kannustava ilmapiiri.

Pelkään väkivaltaa silmittömästi ja halusin myös oppia hallitsemaan itseäni mahdollisissa uhkaavissa tilanteissa. Mä nimittäin halvaannun kun pitäisi joko älytä juosta lujaa karkuun taikka puolustaa itseään jollakin tavalla. Tässä pyrkimyksessä piilee syy miksi mun piti lopettaa treenaaminen Dojolla. Väkivallan kohtaaminen harjoitellessa toi pintaan uinuvia muistoja lapsuudesta. Kodissa koettua väkivaltaa ja koulukiusaamista. Samaan syssyyn koko muukin elämä meni useista syistä solmuun, sairastuin jälleen depressioon ja jäin kuukaudeksi saikulle. Jaksoin silti treenata yksin kotona seuraavaan loppukesään saakka, jolloin aloitin aktiivisen aamu-uinnin.

aa_sukella.jpg

Voi, kuinka rakastin uida aamuauringossa pitkässä 50 metrin altaassa veden suhistessa korvissa. Parhaimmillaan tyhjällä radalla omaan tahtiin. Sinistä ja valkeaa kaikissa mahdollisissa sävyissä, oman hengityksen täyttäessä tajunnan. Vetreänä saunaan ja pesulle sekä lopuksi kylmävesialtaaseen. Aah. Virkkuna töihin. Sutjakkaana.

Marraskuu. Pimeys, mustuus, synkkyys, kaikki jäi, uinti, omaehtoinen treenaus, jaksaminen, finito.

Tilalle olut, karkit, colajuomat, lojuminen, liikkumattomuus, väsyminen ja maaliskuussa pitkälle sairaslomalle. Tästä seurasi painon nousu, lääkkeelläkin varmaan oma osansa. Olen järkyttynyt omasta vatsastani. Se on iso. Minulla hoikkiksella alkava kaljamaha. Apua. Tähänkö on tultu.

Pohdin elintapojani aiemmin viikolla. Muutos täytyy saada aikaan, mutta kun huonoina päivinä jaksaa tuskin sängystä ylös, niin kuinka sitä pystyisi syömään ja liikkumaan terveellisesti sen sijaan, että lappaa sisuksiinsa eineksiä, colaa ja pantterikarkkeja. Hiilihydraattisokerikofeiinihumalassa turtuneena tuijottaen tietsikalta jotain netistä haettua Tv-sarjaa. Huoh.

Seuraan erinomaista Minhin haarakonttoria. Siellä puututtiin sattumalta samaan aiheeseen.


Söin kesken tämän kirjoituksen uuden ruokavalioni ensimmäisen aterian: Sillejä, salaatinlehtiä, juustoa, kurkkua, marinoituja valkosipulinkynsiä sekä jalopenoja. Maiskis. Tuli mukavan kevyt olo, ei liian tuhti, eikä tee sairaasti mieli sokeria & kahvia.

Kirjoitan "ruoka & vartalo" aiheesta myöhemmin lisää.

Mulla on monta positiivista asiaa mitä odottaa.
Ens viikolla Hesaan (jos Kela suo) rakkaan ystäväni Toimittajan luo. Näemme aivan liian harvoin. Exälläni Suorittajalla sattumalta samaan aikaan tuparit, jonne olen tervetullut.
Sit perinteinen juhannus ystävien kanssa. Olisko jo kymmenes kesä peräkkäin. Mahtavaa.
Uus reissu Tampereelle Moiran luokse. Tällä kertaa kulttuuria terassien sijaan.
Sit hörhöilyä
Sit Naamat
Sit lisää hörhöilyä
ja muuta noiden väliin.

Oispa jo ens viikon perjantai ja tapaisin Toimittajan.

Mut hei.
Mä lähden kauppaan ostaan terveysruokia, vaikka pelottaa niin vietävästi.

- Johannes -