Hei


Täysin raiteilta nyrjähtänyt olo.

Ei kiva.

Aurinkokin paistaa kirkkaalta taivaalta toista päivää, mä nökötän sisällä kotona kuin tatti.

Ehkä mä odotin liikaa viikonlopulta. Tipuinpa sitten turhan korkealta. Mätkähdin oikein kunnolla.

Tavoitin Moiran perjantaina alkuillasta. Olis ollut huono idea lähteä yllärinä Hesaan. Kaite. Ihan sama kun en lähtenyt.

Hellboy II The Golden Army oli keskinkertainen tekele. Pettymys Panin labyrintin jälkeen. Mitähän del Toro saa aikaan kahden Hobitti-leffan kanssa.

Jatkoin samantien Stand upin pariin. Nauroin katketakseni pitkästä aikaa, oli siellä joku nätti nainenkin, mutta esityksen päätyttyä mä juoksin pois paikalta toiseen ravintolaan. Kivalta asiakkaalta kun tuli viesti, et tuu tänne, jos olet liikkeellä. Sinnehän mä sitten. Juu joo, oli mukavaa kunnes hän valomerkin jälkeen avasi viskipullon. Mun ei pitäisi koskea ikinä väkeviin. Ne ei vaan sovi mulle tippaakaan. En tiedä miten mä olen päässyt kotiin fillarin kanssa. Vaatteet ainaski oli ihan heinässä ja saappaat kurassa. Rillit tallessa ja jäsenet ehjänä sekä pyöräkin pihassa oikein lukossa. Onnea matkassa siis.

Vaan mä olen vieläkin sekaisin näin maanantaiaamupäivällä. Olen nukkunut vuorokaudet ympäri, panikoinut, ahdistunut, nähnyt kaameita muistopainajaisia ja  hölmönä katsonut naamakirjasta kuinka entiset tutut ovat menestyneet elämässään kauniine perheineen ja hienoine työpaikkoineen. Voi kurjuutta.

Mun piti käydä kiltisti leffassa, istua aikuisten baarissa katsellen uusia ihmisiä, tulla kiltisti kotiin, käydä lauantaina uudelleen ulkona nauramassa komiikalle, uudelleen aikuisten ilmoilla ihmisiä ihmetellen, sunnuntaina ulkoilemassa nätissä säässä, maanantaina reippaana uuteen viikkoon. Katin kontit.

Kaiken lisäksi mua alkoi jännittää lauantain karonkka. Mitä mä sanon siellä kaikille niille ihmisille, jotka sattuu kysymään mitä mä teen. Mitä mä vastaan niille. En ainakaan, etten mä ole ollut päivääkään koulutukseni mukaisissa töissä, että olen pikkupomona friikkikaupassa, enkä enää sielläkään, koska päästä heittää. Perhettä? Ei toki. On mulla ihana lapsi, mutta ei me olla käyty Tukholmaa pidemmällä. Ai, että ostitte just uuden omakotitalon ja silleen. Kivaa joo, mä kuule poikkeen tuolla viinipullojen luona. Huoh. Tumma pukukin pitää olla, eikä mulla ole periaatteitteni vastaisesti kuin halpissellainen keinokankaasta ja mä kun rakastan aitoa villaa. Hävettää etukäteen.

On tässä jotain hyvää. Tää fiilis menee ohi. Vaikeuden asioiden käsittely jatkuu tänään terapiassa. Mä pääsen Hesaan myöhemmin ja tervehenkisempi viikonloppukin onnistuu varmaan joskus. Luinkohan mä eilen liian monta Carl Barksin Aku Ankka klassikkoa? Samaistuin jälleen liiaksi lapsuuteni sankariin, ikuiseen epäonnistujaan.

- Johannes -