Terapiassa viivähti aamulla yliajalle. Puhuimme pisimpään sairaalaanmenosta. Terapeuttini, joka on erikoistunut traumoihin oli edelleen samaa mieltä kuin aiemmin: En saisi sairaalasta irti mitään sellaista miksi mun kannattaisi pyrkiä sinne, JOS selviän kotona aiemmin opituin tekniikoin ja uusia opettelemalla. Hän on maininnut aiemmin, ettei ainakaan paikallinen sairaala ole oloa kohentava ympäristö dissosisaatiopotilaille. Levottomuutta, oma rauha puuttuu, uusia ihmisiä ja uusia stressitekijöitä mm. sitä myötä, että joutuu selittämään oireensa, vointinsa ja taustansa yhä uusille ihmisille, joilla ei välttämättä ole asiaan ymmärrystä. Hän pitää mun kohdalla erityisen vaarallisena sitä, että tulisin jätetyksi sairaalan ulkopuolelle, en pääsisikään sisään. Tiedän itsekin tämän mahdollisuuden olevan mulle vaarallisen, jos hylätyksi ja yliajetuksi itsensä kokevat lapsiosat reagoisivat voimakkaan itsetuhoisesti.

Päällimmäisenä ajatuksena hänellä lienee, että koettaisin mielummin selvitä kotona keinoilla millä tahansa niin kauan kuin onnistun siinä rakentavasti. Ainoastaan siten lapsiosani huomaisivat mun selviävän ja hanskaavan tilanteen. En ole koskaan ollut sairaalassa, joten minun ei kai kannattaisi aloittaa mahdollista "laitostuttavaa" kierrettä, jos pärjään ilman. Olemme opetelleet terapiassa uutta tekniikkaa, jossa otan lapsiosiani mukaan aikuisen touhuihin olkapäälle ja korvan taakse. Näin he huomaavat, että minä selviän arkirutiineista, eikä kaikki johda aina kaaokseen ja väkivaltaan.

Pelätessäni sairaalaan joutumista yli kaiken kuuntelen toki mielelläni tämän suuntaisia mielipiteitä. Taustaksi kerrottakoon, että useat mun traumahistoriaan liittyvät tilanteet liittyvät kotiin tulleisiin jatkoporukkoihin, humalaiseen meteliin ja hälyyn sekä sukulaisissa vieraissa nurkissa vieraiden ihmisten jaloissa ja armoilla olemiseen. Pelkään siksi huonoina kausina jo kotonani kaikkia mahdollisia seinien ja ikkunoiden ja ovien takaa kuuluvia hälyääniä, ihan tavallisiakin ääniä, mitkä huomaan ainoastaan yliherkkien ylivireisyyteen liittyvien aistieni vuoksi. Minä myös kuulen öisin harhoja metelistä ja radioäänestä. Sairaalaympäristö saattaa olla siten juuri minulle kenties pikemminkin katastrofaalisen väärä paikka, vaikka olisikin muille dissopotilaille paikallaan.

Mikä tekee sairaalassa hyvää sinulle?

Miltä se säästää?

En siis pyri välittömästi sairaalaan, mutta lupaan ja olen luvannut pyrkiä sinne sairaanhoitopiirin kautta, jos oloni alkaa mennä sellaiseksi, etten kykene enää huolehtimaan itsestäni tai olo käy muutoin ylivoimaiseksi.

Seuraava kappale sisältää hyväksikäyttömuistoja. Voit hypätä tarvittaessa sen yli. Suosittelen ylihyppämistä, jos olet herkkä  tai herkässä vaiheessa omassa prosessissasi!

-->

Rentouduin tänäänkin pitkässä kuumassa suihkussa. Laitoin kylppäriin useita kynttilöitä, sammutin sähkövalon, olouduin ja rentouduin. Kuumaan suihkuun. Annoin veden sataa päälleni. Tunnustelin pisaroita ja avasin mieleni. Raiskattu osani halusi heti ääneen antaessani hänelle tietoisesti tilaisuuden aivan kuten eilen. Tunsin ensimmäisenä hirveää kipua peräsuolessa, joka säteili vatsaan ja reisiin saakka. Kipu meni pikkuhiljaa ohi hokiessani ääneen minkä ikäinen olen, missä olen ja ettei ole mitään hätää, mutta kuuntelen mitä sinulla lapsi hyvä on kerrottavaa. Nostin päätäni ja vettä valui suuhuni. Pärskähdin ja meinasin romahtaa sekunnissa. Mun suussa oli laukeava elin. Tuntui kuin olisin tukehtunut siihen paikkaan. Pyörryin osittain lyyhistyen kyykylleni lattialle. Mieleen tulvi kaikkea mitä en ole muistanut aiemmin edes repaleisissa välähdyksissä, kehollisina oireina kylläkin ja itse asiassa kerran melkein hammaslääkärissä. Istuin itkien lattialla ties kuinka kauan kunnes kykenin saamaan tajuntaani, etten ole enää ko. tilanteessa, vaan aikuisena yksin turvallisesti kotonani suihkussa. Rauhoittelin itseni, lojuin vielä suihkussa, koetin nauttia lämpimistä pisaroista. Lupasin lapsiosalle, että kuuntelen häntä taas joskus myöhemmin, mutten jaksa enää juuri nyt. Voit mennä turvallisesti lepäämään ja odottamaan kunnes kösittelen näitä asioita hieman voimakkaampana. Kirjoitin nämäkin asiat lapulle muistirasiaan.

Mut on täyttänyt koko loppupäivän ja illan pepusta leviävä kylmyys, joka ei tunnu häviävän minnekään. Annan sen olla. Lapsi haluaa muistuttaa: Täällä minä olen, minä muistan, muuta en muistakaan.

Pelkäsin vuosikymmenen romahtavani täydellisesti ja kuolevani shokkiin, jos antaisin minkäänlaisen raiskausmuiston nousta tietoiseen mieleeni. Huomaan: Minä selviän, pystyn kuuntelemaan jo hiukan mitä lapsi haluaa kertoa. Selviän!

<--

Voit jälleen lukea turvallisemmin :D

Olen huomannut, että minun täytyy ja kannattaa suojella itseäni. En esim. lue lainkaan raiskausuutisia tai katso pelottaviksi tietämiäni elokuvia. Toisten dissopotilaidenkin blogeja luen valikoiden ja varovaisesti. Olen vielä vaiheessa, jossa en ole valmis kohtaamaan kaikkea edes kaikkia reaktioitani.

Postilaatikosta tipahti kopio uuden pätevän psykiatrini lausunnosta. Luin sen jännittyneenä. Herra jumala. Meneekö minulla näin huonosti, sairastanko näin vakavaa "sairautta". Itkin uudelleen. Kaikesta huomasi, että lausunto oli ensimmäistä kertaa asiantuntijan tekemä. Sitä ei voi verratakaan aiempiin oireita vähätteleviin lausuntoihin, joissa jäi aina mainitsematta suurin osa asioista ja oireista.

Lainaan lausuntoa:

" Esille tulee jatkuvasti traumaperäiseen stressireaktioon ja dissosiaatiohäiriöön sopien psykosomaattista oireilua, amnesiaa koskien sekä nykyhetkeä että menneisyyttä, depersonalisaatio- ja dereaalisaatio-oireita, vaikeita identiteetti-ongelmia ja dissosiatiivisia harha-aistimuksia. Kroonista depressiota, vireystilan vaihtelua ja huomattavasti alentunut stressinsietokyky. Nämä kaikki asettavat huomattavan haasteen potilaan selviytymiselle aivan perus ADL-toiminnoistakin eikä selkeästi ole työkykyinen mihinkään työhön. "

" Huomioiden pitkäkestoinen oireilu ja psyykkinen hauraus sekä potilaan ikä ja vaatimaton työhistoria suhtaudun epäilevästi työkyvyn palautumiseen lääkinnällisen ja ammatillisenkaan kuntoutuksen myötä. "

Huh. Mullon paljon pureskeltavaa lausunnossa. Ilmeisesti mun lääkärille toimittamana elämänkaari ranskalaisin viivoin auttoi. Järkytyin itsekin kuinka repaleinen mun elämä on ollut. Olen suorittanut aina jonkin aikaa helvetillisen tehokkaasti jotakin, esim. opiskeluja, mutta romahtanut aina. Sama kierre on jatkunut koko ikäni.

Kuuntelen Big Band Jazzia. Mun on aika hyvä olla olosuhteisiin nähden !

- Johannes -
 

PS

ADL, activities of daily living, activities of daily life, päivittäiset toiminnot päivittäin toistuvat toiminnot, kuten peseytyminen, pukeutuminen, syöminen ..