Baari, jossa aina käyn. Toinen olut menossa. Yksinäinen, surullinen olo. Irkkubändi soundtsekkaa. Mä olen tykännyt aina soundtsekeistä. Ilmassa lupauksen tunnetta. Jotain mitä odottaa. Jotain mukavaa, ilahduttavaa.

Soitin Toimittajalle Helsinkiin. Jos näkisimme itsenäisyyspäivänä. Olisi mukava, pidän hänestä paljon ja näemme aivan liian harvoin.

Soitin myös Olennolle. Hän oli aikonut soittaa minulle. Näemme tänään luonansa kera parin ihmisen. Pelailua, juttelua, ja ainakin mä haluaisin tänne takas irkkukeikalle. Ehdin käydä tässä välissä kotona vaihtamassa työkuteet CMX keikan asusteeseen.

Ei itketä enää. Akustinen kitara soi. Humaltuva olo. En jää tänään yksin. Auts. Dylania folk-kaudelta. Noita mäkin rämpytin kitaralla joskus nuorena.

Pakko soittaa uudestaan Olennolle.  Dylan fani kun on.

Jäin kuuntelemaan.

Onko tämä humalapostaus.
Jos, niin eitiedähyvää myöhemmän illan suhteen.

Miksi mun suhtautuminen kanssaihmisiin vaihtelee ääripäästä toiseen. Joko mun tekisi mieli lyödä melkein kaikkia tai sit mä näen jokaisessa rujossa kasvossa elämän riemun. Tilastollisesti me ihmiset olemme hemmetin samanlaisia, mutta silti katsoessa ympärillä pyöriviä veikkoja näkee elämän kirjon kaikessa moninaisuudessaan. Jokainen kasvo kertoo erilaisesta elämänhistoriasta, erilaisista onnistumisista ja  tappioista. Menestymisestä taikka kurjuudesta. Tyhjyydestä taikka  tyytyväisyydestä.

Mun piti/pitäisi kirjoittaa parista illasta, tämän syksyn sadosta. Rujoudesta ja surullisuudesta. Kuinka rikkonaiset ihmiset koettavat saavuttaa eheän elämän kuoria onnistumatta lainkaan. Kuinka absurdeja tilanteita yhteisestä näytelmästä seuraa. Kuinka ilmaan heitetään toiveita, jotka jäävät poikkeuksetta toteutumatta. Minä sinisilmäinen sorrun kerta toisensa jälkeen samaan ansaan.

Mut mun täytyy lähteä nyt himaan vaihtamaan kuteita ja juomaan pari litraa vettä. En haluaisi pilta iltaa humaltumalla liikaa. Itsestäni tämä on kiinni.

- Johannes -