Hei


Kello käy jo yli yhdeksää illalla. Keitin silti itselleni kupillisen mokkaista kahvia, vaikka kahvi saakin mun jännityksen nousemaan toiseen potenssiin. Haluan tähän hetkeen muutakin tuttua ja turvallista kuin Verven 60 levyn jazzkokoelman sufflella. Dizzy Gillespie: Africana.

Minun pitäisi ostaa uusi vedenkeittokattila, koska nykyisen pohja on jo paikoitellen ruostunut antaen kahviin ja teehen metallisen sivumaun. Voisin keittää vettä toisella kattilalla, mutten osaa ruoanlaittokattilalla. Tuntuisi jotenkin kömpelöltä keittää paria desiä useamman litran astialla. Liekö tämä oivan esimerkki koko mun nykyisestä elämäntilanteesta. Jokin asia on pielessä, siihen löytyisi helppo ratkaisu, mutta en vain saa aikaiseksi. Toisaalta masennus tautina sulkee ihmisen itseensä käpertyneeseen piiriin, josta ei näe ulkopuolelle, sieltä huomaa ainoastaan ahdistavan, pahan ja ongelmaisen. Ja jos näkeekin muuta on voimaton tekemään asialle mitään.

En saanut soitettua eilen enkä tänään isännöitsijälle. Jouduin tekemään molempina päivinä tunnin töitä, että pääsin sängystä ylös. Voimia puhelimeen tarttumiseen ei kertakaikkiaan löytynyt. Ilman lapseni eilistä ja tänänpäiväistä kyläilyä en olisi edes syönyt mitään, enkä pukenut päälleni yöpukua kummempaa. Hän aikoi tulla käymään huomennakin terapian jälkeen. Toivon, ettei hän huolehdi liikaa nuorena isästään. Sanoin eilen puhelimessa ennen kyläilyä, että olen hiukan huonossa kunnossa, mutta muuten pyrin olemaan niin iloinen ja normaali kuin pystyin. En ole kierrellyt enkä kaarrellut tautini kanssa, mutten ole ehdointahdoin selittänytkään kaikkea, varsin varovasti mistään konkreettisesta. Yritän olla kaikkien kanssa avoin depression kanssa periaatteella, ettei tämä ole syöpää tai mitään muutakaan tautia kummempi. Jos kaikki häpeävät depressiota, niin yleinen suhtautuminen ei ikinä muutu. Jotkut ihmiset ovat selvästi hämmentyneet avoimuudestani. En jaksa piitata, vaihdan vain äkkiä aihetta.


Pakotin auringon viimesäteiden laskeutuessa kuulaalle taivaalle itseni katsomaan postia ja ruokakauppaan. Ensimmäistä kertaa oven ulkopuolella lauantain jälkeen. Raitis ilma ja metsän läpi kävely nostivat mielialaa sen verran, että jaksoin katsoa netistä hakemani When the Earth Stood Still -leffan. Keskinkertainen tekele. Sen sijaan katselin kahtena edellisenä yönä aivan loistavan HBO-sarjan John Adams. Suosittelen lämpimästi kaikille, jotka saattavat viehättyä historiallisesta poliittisesta epookista. Pääsosien näyttelijät Paul Giamatti ja Laura Linney tekivät upeaa työtä, eikä kuvaajakaan tainnut epäonnistua yhdessäkään kohtauksessa. Nautin niin paljon kuin jatkuvalta jännitykseltäni kykenin. 

Olen vaihtanut pitkästä aikaa muutaman meilin exäni Lumikon kanssa. Kaipaan hänen kanssaan käymiäni keskusteluja, en niinkään taakse jättämääni orastavaa rakkautta, joka ei kestänyt meidän kompurointiamme vai pitäisikö sanoa rehellisesti mun sairastumistani ja pelkoani ja kokemaani yhteensopimattomuuttamme. En vain ole saanut vastattua viimeisimpään meiliin tuskaiselta ololtani ja sanattomuudeltani kysymyksen edessä: "Miksi Jumala ei puhu minulle, miksi Hän on hiljaa?" Minä koen Jumalan puhuvan minulle hiljaisuudessa kielen tavoittamattomissa. En voi tietää onko kokemukseni aito, eikä asialla ole minulle merkitystä, koska se on minulle aito subjektiivisena kokemuksena. Voisin koettaa tavoittaa kokemaani kahdella sanalla: Luottamus ja rauha. En osaa kuvailla asiaa tämän paremmin. En myöskään osaa opastaa ketään tällaisen kokemuksen äärelle. Minulta se on vaatinut elämänmittaisen työn, jota olen tehnyt enimmäkseen sattumalta, jollei lasketa mukaan aina toistuvia älyllisiä pohdintoja, älyllisen ymmärryksen kasvattamista, mutta Jumalaa ei voi mielestäni tavoittaa älyllä. Jumala ei ole konstruktio, jokin tieteen metodein tavoiteltavissa oleva olio, josta voisi pitkällisen päättelyn jälkeen todeta: "Ahaa. Näinhän tämä asia on." Minä mietin Jumalaa usein, minä rukoilen usein, pinnallisesti tosin. Minun tekisi mieli tehdä enemmän, mutten pysty keskittymään kunnolla.

En myöskään kykene tavoittamaan ajattelutapaa, että elämämme arkiset ongelmat johtuisivat millään tapaa Jumalasta. Ei Jumala ole lähettänyt minulle möykkänaapureita, ei Jumala ole lähettänyt minulle depressiota. En tiedä onko tämä kerettiläistä ajattelua Ortodoksisessa kristinuskossa, ei ainakaan korostamamme vapaan tahdon kannalta. Jos Jumala saattaisikin ohjata jollain keinoin elämääni, niin minä itse reagoisin siihen vapaan tahtoni kautta haluamallani tavalla. Minusta on vaarallista ryhtyä selittämään mitään kuunalisen maailmamme asioita Jumalan tahdolla, emme me voi tietää Jumalan tahtoa ja selityksillämme pystyisimme ainoastaan alistamaan Jumalan tahdon oman epävarmuutemme peittäväksi selittäväksi tekijäksi. Tunnen joitakin ihmisiä (Lumikko ei kuulu heihin), jotka etsivät Jumalan merkkejä. Minusta moiset tuntuvat hölynpölylle. Pikemminkin luulisi asian olevan ainoastaan niin, että ihminen etsii itselleen merkkejä jo alitajuisesti tekemilleen päätöksille.

Yllöolevasta voisi saada käsityksen, että Jumala on minulle etäinen ja abstrakti. Näin ei kuitenkaan ole, Hän on minulle erittäin läheinen ja konkreettinen tavalla, jota en osaa selvittää muille. Hän on yhtä tosi kuin oma kehoni tai ilma jota hengitän, mutta ainoastaan silloin kun sallin sen muulta olemiseltani.

Dinah Washington: Blue Skies

Jännitys hellittää hieman. Voi kun fiilis pysyisi edes aamuun saakka.

 

Loppuun:

KIINNI JÄIT!!

Koska luet tätä tekstiä,niin se tarkoittaa,että sinun täytyy kommentoida minulle jotakin. Kommentoi ihan mitä itse haluat, kunhan vain teet sen. Laita tämä teksti sitten omaan blogiisi ja nappaa kiinni kaikki blogiasi lukevat.

Minä jäin kiinni Bamiellan blogissa.  


- Johannes -

PS

En ole saanut millään selaimellani toimimaan Blogspotin kommentointia. Monet ovat jääneet ilman. Myös Bamiella :(