Hei



Eilinen ?


Minulla on ollut jo useiden viikkojen ajan suunnaton tarve purkaa itseäni kirjoittamalla ja puhumalla. En saa kirjoitettua, koska menen koko ajan jonnekin vähintään mielessäni. Enkä saa puhuttua kuin terapeutin kanssa ja muutoin baareissa jostain joutavasta, koska elämässäni ei ole tällä hetkellä ketään kenen kanssa jauhaa asioita. No, Moiran kanssa puhelimessa lähinnä hänen elämästään, missä välissä saa purettua omaansakin ja puhelu päättyy aina yhteiseen aidosti iloiseen nauruun. Ystävä ja sellaisena pysyy tapahtui mitä tahansa.

1498570.jpg


Laitoin poppista soimaan, mutten minä tästä pidä. Onkohan minulla Nirvanaa kovalevyllä, cd:nä löytyisi mutten taida jaksaa nousta ylös laittamaan stereoihin.

Twilight Time. Mun upeaääninen faijani lauloi aina tätä.

En pääse asiaan. Kierrän sivuun.

Voi kun tekisi mieli hakea lähikaupasta olutta, juoda ne pois ja lähteä baariin.

1498570.jpg


Eilen.

Keikalle, olut tiskiltä, kierrän salia, ei ketään tuttua, ajatukset harhailevat ihmetellen yleisön nuoruutta, no jokunen munkin ikäinen tullut muistelemaan menneitä, pariskuntia kaikki ikäiseni, miksi minä yksin täällä, varmaan säälivät kaikki nähdessään surullisen olemukseni, väärät kuteetkin laitoin päälle, minne asettuisi, aluksi nojailen pylvääseen, katselen, vaihdan pylvästä, pohdin miksi mä tänne tulin, kierrän, asetun baarijakkaralle, rentoudun hörppään olutta, huomaan salin ainoan toisen yksinäisen, joku nuori nainen salin toisessa nurkassa, edes juomaa hänellä, itkuiset kasvot, vai kuvittelenko vain, jos menisi sanomaan jotain, en vittu mene, kuuntelen DJ:n musaa ja sit rävähtää: Pekka Strengin Kesämaalta joku kappale.

1498570.jpg


Jotenkin avutonta tämä koko homma nyt tässä koneen äärellä.

Tuntuu kuin sali sumentuisi ja palaan ystäväni Joukahaisen hautajaisiin, jossa soi Strengiä. Olin niin turta, etten saanut itkettyä lainkaan, kannoin arkkua vailla kyyneleitä, istuin virallisen muistotilaisuuden läpi olematta paikalla ja yksi ainoa kysymys asuinyhteisömme muistoillassa repi mut palasiksi. Joukahaisen naisystävä kysyi rakastinko Joukahaista. Menin hiljaiseksi, naukkasin viskiä ja sain soperrettua rakastin. Itkulta ei tullut loppua sen jälkeen. Keikalla muistot juoksevat vastaan musertavalla nopeudella toinen toisensa jälkeen. Joku aukaisi portin, eikä sitä saa enää kiinni. Muistan miten otteeni petti Joukahaisen nilkoista ja hän kolisi alas parveni portaat, pää kolahti lattiaan ensin, sitten muu vartalo ja ruumiinkärrääjät kiroilivat. Muistan sen ääneen ja muistan hänen sinertyneet kasvonsa. Muistan, etten ollut läsnä itsessäni. Katsoin ikkunasta loittonevia paareja ruumissäkki muassaan. Muistan mustan pakettiauton starttaavan jonnekin pois. Jäin istumaan kiviselle ikkunalaudalle. Kaivoin stereoista esiin hänen kuuntelemansa kasetin. Arvailin minkä biisin kohdalla hänen tajuntansa sammui. Kasetti oli tietenkin pyörinyt loppuun. Sitä artistia en kykene kuuntelemaan enää koskaan. Muistan juosseeni viimeiseen junaan hullun lailla, en muista matkasta mitään, muistan nukahtaneeni Suorittajan syliin, muistan soittaneeni aiemmin illalla Joukahaisen ruumiin ääreltä kaikki läpi, että istu alas, minulla on huonoja uutisia. Odotin poliiseja saapuvaksi, istuin lipaston päällä, heiluttelin jalkoja, koetin olla katsomatta ruumista ja silti salaa vilkaisin.

Muistan Piirtäjän tuoksun arkun läpi, muistan kaikkien syyttäneen minua hänen itsemurhastaan, miksi veit hänet huumeiden tielle, miksi sitä ja miksi tätä, enkä osannut sanoa mitään, enkä olisi voinut sanoa mitään, joku syy hänen kuolemalleen piti löytää, muistan piirtäjän juoksemassa umpipäissään vesisateessa juodessamme elämämme ensimmäistä humalaa, muistan Piirtäjän ilmeen kun hän avasi aamulla vanhempiensa makkarin oven ja mä siellä alasti naisen kanssa, eka kertaa, muistan sen ja muistan tämän, muistan miksen voi kuunnella Strengiä enkä Claptonia, enkä Hendrixiä, enkä Nirvanaa, enkä montaa muutakaan haluamatta sekoittaa päätäni välittömästi, koska en halua muistaa kaikkea. En halua muistaa mitään. Mulla on jonkinlainen tieto, muttei koskaan muistoa, ei tunnetta muiston ohessa.

Istun keikalla baarijakkaralla, muistot rientävät peräjälkeen, haen seuraavan tuopin, en huomaa ketään, astun jonkun varpaille, tönäisen toista ja hymyilen kauniille tarjoilijattarelle, hänkin muistuttaa minua eräästä tanskalaisesta naisesta, enkä haluaisi muistaa sitäkään, enkä pyörtymistä yliannostuksen kourissa jonnekin Köpiksen kellariin, josta ystävättäreni löysi minut taju kankaalla, enkä halua muistaa minua ja Piirtäjää tuhannen "matkalla" Christianiassa. En halua muistaa niitä reissuja, lapsiahan me vielä olimme.

En halua muistaa ihania läheisiä hetkiä Suorittajan sylissä, en haluaisi muistaa miltä rakastelu tuntuu, tuoksuu ja maistuu. En haluaisi muistaa suudelmien makeutta, en silmien väriä, en nenän kaarta, en mitään. En käsiä lanteilla, en lämpöä, en mitään.

1498570.jpg


Juon toisen tuopin, esiintyjä aloittaa, en kuule, olen muualla.

Terapeutti huomauttaa, että nauran aina, hymyilen jatkuvasti, mitä vaikeampi asia sitä enemmän nauran, en itke koskaan, en koskaan murru, ääneni ei koskaan säry. Olen hetken hiljaa, naurahdan, sanon, että liikutuin, alkoi itkettää, silti hymyilen, kokoan itseni ja kerron elämästäni kuin se olisi jonkun toisen tarina. Jatkan kunnes hiljenen taas torjuttujen tunteiden pyrkiessä pintaan, kokoan itseni jatkaakseni taas. Jonkun toisen tarina, ei minun.

Istun tässä nojatuolissa koneen äärellä, kirjoitan, minua paleltaa niin, että tärisen, vaikka on villapaita päällä, pyörryttää niin, etten saa tarkenettua katsetta.

1498570.jpg


New York, New York !!!

Lähden kauppaan, jos jalat kantavat.


- Johannes -

Käsin kaupassa. Toinen kenkä täyttyi pikkukivistä. Näemmä reikä pohjan läpi. Perhanan siviilikengät. Maksoivat satasen ja kestivät kaksi vuodenaikaa ja piti jo käyttää kerran suutarilla kun pohjat alkoivat ratkeilla. Mietin kävellessä, että tulipa kirjoitettua typerä vuodatus. Laitan silti häpeäkseni nettiin kun tuli kerta kirjoitettua. Ei jaksa. Nirvana kehiin. Tämä ei pääty hyvin.

Luen tekstin läpi. Korjaan pari lyöntivirhettä. Miksi Nirvana kuulostaa tunkkaiselta. Tarkistan säädöt. Hetki. ... Ei vaikutusta. Hesassa asuessani kävin usein Tubessa(?), siinä Portanian vieressä joidenkin ranskalaisten mustien pitämä räkälä junanpenkkisisustuksineen, eikä selvinnyt oluetta musiikin tähden, aina jotain muistoja sisältävää, joita en halunnut muistaa. Kodiksi silti koin.

....

...

...

..

.

En halua muistojen ryöppyä. Tämä on paranemista, mutta en kestä sitä. Kenelle soittaisin. Vetäkäämme pää täyteen.