Mun tajuntaan alkaa vasta pikkuhiljaa jysähtää karu fakta: Maaliskuussa tullee täyteen 5 vuotta työkyvyttömyyttä hoitavien lääkäreiden lausuntojen mukaan, mutta Kela & vakuutuslaitos laittanevat mut silti vuodeksi muutaman kuukauden pätkiksi pilkotulle sairauslomalle mahdollisen äkillisen paranemisen perusteella. Kafka kuulolla .... Tää on mieletöntä ja tekee musta helvetin katkeran ja entistä vihamielisemmän koko systeemille.

Lähdin mukaan yhdistystoimintaan hallitushommaan vaikken oikein jaksaisikaan pysyäkseni pinnalla. Mullon oltava jotain mitä odottaa ja minkä eteen puuhailla. En tosin tiennyt päätöstä tehdessäni, etten pääsekään mulle kaavaillulle ja "luvatulle" määräaikaiselle eläkkeelle. Jaksaminen käynee vähiin pettymyksen ja tulevan jatkuvan toimeentulosta kamppailun vuoksi.

Mun uusi ja ensimmäinen pätevä lääkäri (sairaanhoitopiiri kaupungin sijaan) ja heidän sosiaalityöntekijänsä varoittivat, etten mahdollisesti pääse koskaan pysyvälle työkyvyttömyyseläkkeelle, koska sairauteni on huonosti tunnettu ja siten sivuutettavissa. Eläkekeprosessiin menisi onnistuessaankin kuulemma vuosia vaatien tod.nök. muutamia valitusprosesseja.

Mitä ihmettä mun pitäisi tehdä? Ilmeisesti jotain järjetöntä ja itsetuhoisaa saadakseni vakuuttavamman diagnoosin ja sairauskertomuksen. Voisin yrittää polttaa sosiaalitoimiston tai yrittää itsemurhaa tai mennä heilumaan puukon kanssa sosiaalitoimsitoon tai rikkoa sosiaalitoimistossa paikkoja. Kertokaa.

En tiiä. Pitäkää tunkkinne ! Ei kiinnosta.

Mulle on siis käymässä todennäköisimmän uran mukaan niin, että tulen pysymään vanhuuseläkkeelle saakka työvyttömänä työttömänä työmarkkinatuen etuussaajana sekä sosiaalitoimiston asiakkaana. Ei järin houkutteleva tulevaisuuskuva, koska tulisin elämään seuraavat pari vuosikymmentä sosiaalitoimiston kuittirallin ja mielivaltaisten päätösten armoilla ääriköyhänä. Mitään en voisi koskaan enää eläissäni hankkia, enkä suunnitella haaveilemaani maallemuuttoa, koska sossun asiakkaana vailla omia vakituisia tuloja en voisi ostaa autoa, en maksaa takuuvuokria enkä kunnostaa kämppää, en yhtään mitään. Jos löytäisin jonku ekoyhteisön, johon voisi muuttaa köyhänäkin. Yleensähän noikin on varakkaiden keskiluokkaisten projekteja. Vittu, musta tullee taas kaikkea keskiluokkaisuuteen liittyvää katkerasti vihaava punkkari. Ei jaksais enää tässä iässä. Haluaisin elää loppuelämäni levollisena koettaen saavuttaa onnea mitä en ole voinut sairauteni vuoksi aiemman saavuttaa. Ei olisi liikaa pyydetty mun mielestä. Eläköön vitun Suomi.

Joudun perustelemaan itselleni jo nyt joka aamu miksi ylipäätään enää yrittää. Eikö olisi sama vajota suoraan pohjalle räkälän, kadun ja vankilan kautta. Mitä todennäköisimmin saisin silloin parempaa apua ja pysyvän eläkkeenkin.

- Johannes -