Tänään

kansi_talvikuningas.jpg

Mulla levy 306/8000

Terapiassa käy käynti käynniltä yhä selvemmäksi mikä minua vaivaa. Yrjänä sanoittaa saman aiheen Vallan haamut kappaleessaan seuraavasti:

"me laulamme pahoista teoista laulun
ja elämä edessä vähäksi käy
me laulamme tyhjistä vuoteista
paikoista joihin emme palanneet
ja kaikista synneistä raskaimmat
teemme kun emme tunne mitään
ja kaikista ihmeistä kaunein on
tahto ja luottamus rakkauteen


vain yksi yksityiskohta voi jäädä mieleen
jäädä mieleen koko elämästä
jokin valkea hehku päivän jo mentyä
jokin katse kumppanin
"

Kenties kuulen tuon tänään livenä.
Kuinka minun sitten käy.

Sanat ovat olleet hukassa. Nukun ja koetan pysyä hereillä. En minä tänään keikalle halua, mutten voi jäädä menemättä. Pukeudunko jälleen kuoleman ja uhrautumisen, tuhon merkkeihin.

Pukeuduin lauantain naamiaisiin ja en päässytkään yleisen halveksunnan ja pelon kohteeksi. En herättänyt vakaumuksesta värisevää keskustelua, enkä päässyt avautumaan kenellekään miksi olen näin, vaikkei pitäisi. Päinvastoin, ihmiset tulivat puhumaan hymyilevin kasvoin, kehumaan minua, antamaan yhteystietojaan yhden yön juttuja ehdottaen.

Turha sanoakaan, etten aio vastata yhteenkään. Kenties eräälle Mintulle, mutta ihan vaan kiltisti kunhan poikkean seuraavan kerran Tampereelle. En minä kaipaa oikeasti hetken ihoa, kaipaan aitoa rakkautta, välittämistä. Tätä itkin terapiassa keskiviikkona, vaikka olen ajatellut ainoastaan tavoittelevani ideaalia Olennon suhteen. Taidan pitää hänestä sittenkin jokaisella solullani, enkä häntä saa.

SiegK8.jpg

Miksi menen kananlihalle ajatellessani toukokuussa 1945 itkevää SS-miestä, joka on menettänyt nuoruutensa, toverinsa, kotinsa ja perheensä asian ja miehen puolesta, joka paljastui lopulta pelkäksi huijariksi ja mielipuoleksi. Onko yhteys kokemaani lapsuuteen liian ilmeinen. Miksi haluan päästä yhä uudelleen tuohon asemaan.

warschau1.jpeg.JPG

Jos laitan tänään kuoreksi ylleni uudet mustat maihinnousukengät, uudet mustat panssarimiehen housut, henkeskelit, valkean kauluspaidan, mustan krakan ja kenties villapuseron sekä takiksi vuoden vanhan asetakin. Lakiksi musta panssarimiehen suikka. Mitä minä haen tällä. Roolia äskeisestä. Vihaan teitä kaikkia, vihaan itseäni ja vihaan ihmiskuntaa, paitsi rakkautta, paitsi hellää kosketusta, paitsi lapsen hymyä, iloista hykerrystä isän sylissä, aamuauringon valoa, tuulen suhinaa syksyisissä puissa, vipeltävää oravaa ... elämää minä rakastan , vaikken osaa elää sen kanssa.

1012541.jpg

- Johannes -

P.S.
Saunan jälkeen ennen keikalle pukeutumista. Ella Fitzgerald soi, I Love You Porgy. Rakastan sittenkin elämää, tai johan minä näin sanoin. Haluaisin osata elää elämän kanssa. Maailma on niin kaunis.

Minä siirrän suruni toiseen aiheeseen. Eräs aiheista on kolmannen valtakunnan kauheus, kun en kestä surra omaa lapsuuttani. Itkettää. Hyvä merkki. Möykky sisälläni kutistuu kyynel kerrallaan.

Tähän en väsy koskaan.
Olisipa elämäni tällaista.

1935 Porgy and Bess
Lady Ella
Satchmo
My heroes!