Hei,

On tapahtunut niin paljon niin lyhyessä ajassa. Elämäni muuttui kesällä täysin hyvässä ja myös jonkin verran pahassa. Tuntuu kuin kohtalo olisi johtanut minut vastaanottamaan asioita ja tilanteita joihin olen törmännyt kesän mittaan. Ilman ylitettäviä kynnyksiä olisin jäänyt rannalle, uskaltauduin kuitenkin uimaan huomatakseni osaavani uida. Upea onnellinen tunne, mutta uin liian pitkälle, vaikea jaksaa takaisin turvalliselle rannalle. Elän liian raskaassa tilanteessa, mutta elän onnellisena. Käyn terapiassa monestakin syystä ryppäissä kahden viikon välein. Tahti tuntuu liian harvalta, joten pitäisi alkaa kirjoittamaan uudelleen blogiini purkaakseni kesän mittaan kertyneitä juttuja ja oivalluksia. Suurimpana vaikeana muutoksena muistojen esiinnouseminen ilman vajoamista. Kohtaan jonkin uuden herätteen vaikka tiskatessa ja muistan traumaattisia kokemuksia. Terapeutin mukaan tämä kertoo edistymisestäni, mutta minua tämä kaikki pelottaa suunnattomasti. Tiedän selviytyväni, mutta kestääkö muu elämässäni. En aio luovuttaa, aion taistella, olen joutunut kaikkien dissopotilaiden tapaan luopumaan liiasta, en enää suostu siihen.

- Johannes -