Hei

Sigu  r+Ros.jpg
Kenties kaikkein paras ikinä koskaan kaikista.

Uskallan sittenkin käsitellä terapiassa uutta vaikeaa vyyhteä. Kummallista miten moneen muistoon ei liity minkäänlaista tunnetta. Ei siihenkään kun vanhempamme jättivät meidät lapset kahdeksi tunniksi pihalle ajettuaan autolla kohti kesämummolaa. Eivät muka huomanneet niin pitkään aikaan, etteivät lapset istukaan takapenkillä. Tunti kohti pohjoista ja tunti takas ilman lapsia. Eihän se voi pitää mitenkään paikkaansa. Muistan meidän leikkineen pihalla. Mitä muuta siinä olisi voinut tehdä. Juosta itkien naapuriin?

1552414.jpg

Sen mä kuitenkin muistan, että itkin kun mun piti muuttaa ekan tyttöystäväni luokse kesäksi toiselle paikkakunnalle. Kuinka saavuin matkalaukun kanssa sydän hehkuen aikuisuutta ja odottavaa onnea. Kuinka hän sanoi illalla, ettei halua edes jatkaa koko suhdetta. Sairastuin silloin ensimmäistä kertaa paniikkihäiriöön, joskin lääkäri antoi väärän diagnoosin. Kenties koko sanaa ei vielä tunnettu silloin. Rauhoittavat kuluivat iloisesti oluen kanssa Tavastia-klubilla. Pakenin sitä ennen sydänsuruja Pariisiin. Autolla ajelu pitkin Champs-Elyseesiä auttoi hetken, mutta paluumatka junassa sujuikin jo kuolemaa tehden psykosomaattisten oireiden vallassa. Silti eka aamu hotellissa Gare du Nordia vastapäätä helpotti. Aamiainen sänkyyn, liikenteen jyrinä, hieman kostea hotellihuoneen tuoksu. Kahvia ja voisarvia marmeladilla. Ihmeellistä miten muistan jo unohtamiani asioita. Hienoinen ujous, koska nukuin ja heräsin naispuolisen ystäväni vierestä. Ja kaipuu omaa menetettyä rakasta kohtaan.

Muistan latinalaisten kortteleiden kolhitut autot ja paahdettujen pähkinöiden tuoksun. Halvan viinin halvemmassa hotellissa, miesparin nainnin viereisessä huoneessa, teinimäisen hihityksemme sille ja humaltuneet hymymme patongin ääreltä, kummalliset sanattomat häveliäisyyssopimukset suihkun käytössä.

450px-Gare_du_Nord_front.JPG

Kävin minä Pariisissa lapseni äidinkin kanssa ja hän petti minua silloinkin. Muistan loppuelämäni hotellimme virkailijan ilmeen saapuessani aamulla. Hän kun tiesi, että pedistä löytyisi sekä naisystäväni, että toinen mies. Pitkä tarina ja samanlainen kuvio. Hän jätti minut eräisiin bileisiin eräiden hippien luokse. Etsimme porukalla häntä ja erästä miestä, jotka katosivat bileistä kaiken pilven kanssa. Odotin aamuun bilepaikassa, mutta en keksinyt aamulla enää muuta kuin palata hotelliin pohtimaan milloin ottaa yhteyttä poliisiin tms. En enää ymmärrä miksen lähtenyt kävelemään silloin. No, olin rakastunut korviani myöten. Väärään ihmiseen. Sitä minä en myöskään ymmärrä miksei hän pyytänyt sitä miestä lähtemään heti saavuttuani sisään, enkä kyllä ymmärrä itseänikään, miten saatoin käyttäytyä niin sivistyneesti, ettei tässä mitään. Luin loppupäivän filosofian tenttiin Pompidou-keskuksessa. Sartrea varmaan. Vai Hegeliäkö?

view-of-quartier-latin.jpg
Joku näistä hotelleista kahdella reissulla.

Mutta eihän mulla olis mun lasta ilman hänen äitiänsä. Miksen minä uskalla sanoa kuin kerran vuoteen rakastavani omaa lastani lapselleni.

- Johannes -