Hei

Viikonloppu Lumikon luona oli minulle niin arvokas ja tärkeä, etten kirjoita siitä mitään. Se mitä koin yhdessä ja yksin syvällä sisimmässäni oli niin haurasta, että kaikki hajoaisi pienimmästäkin tuulenvireestä. Jätän siksi aiheen rauhaan. Mainitsen ainoastaan huomanneeni kuinka hajalla mä vielä olen, taidan olla vasta perinpohjaisen tervehtymisen alkumetreillä ja huomasin myös kuinka epätoivoisesti mä kaipaan seuraa, perhettä. Koin olevani aidosti kotona ja koin suorastaan rangaistukseksi pakon palata ns. oikeaan kotiin. Epätoivo ei kuitenkaan johtanut väärään tunteeseen. Vietin ihan oikeasti viikonlopun kotona.

Taisin kertoa itse asiassa aika paljon. 

Kävimme jälleen terapiassa vaikean ja syvältä luotaavan keskustelun. Ymmärrän pikkuhiljaa lastaavani muuttoaikeeseen koko elämäni konkreettisella ja symbolisella tasolla. Mun täytyy miettiä projektia rehellisesti, etten hakisi oikeita asioita väärin keinoin ja ajautuisi siksi ojasta allikkoon. Muutto tekisi hyvää, mutta odotanko liikaa ja odotanko vääristä syistä. Ihminen saattaa tehdä oikein vahingossa. Tekisinkö minä niin.

- Johannes -