Kirjoittamaan.

Pääsimme syksyn romahduksen jälkeen terapiassa aimo askeleen eteenpäin

....

En saa purettua ajatuksiani sanoiksi. Auki kirjoitettava on kasaantunut liian suureksi paineeksi patoa vasten. En uskalla avata pientäkään noroa pelätessäni koko rakennelman sortumista. Yritän silti päästä edes alkuun, koska tiedän blogiinkirjoittamisen auttavan minua ja osiani & terapiaprosessiani, jos vain saisin kirjoitettua.

Tunnistan joitakin osiani ja olenkin nimennyt heitä aiemmissa teksteissäni. Heillä on nyt hyvä olla omissa asuinpaikoissaan kahteen ryhmään jakautuneena ja toistensa luona vieraillen. Ainoastaan Kapteeni haluaa säilyttää erakkoelämänsä Lentävässä hollantilaisessaan päänsisäisen maailmani taivaalla. Upseeri on saavuttanut rauhan ja löytänyt jopa rakkaan vierelleen. Intiaani ja Nuuskamuikkunen viettävät levollista elämää leirissään vauvaosien kanssa. Tuskaraasut ja muut puolittain eläinmäiset hahmot asustavat Muumitalon lipastonlaatikoissa, nurkissa ja varjopaikoissa. Kaikki on siis hyvin.

Vai onko?

Osien maailma on jakaantunut aina kahteen osaan rintamalinjan jakamana. Alavilla mailla metsissä ja järvien rannoilla asuvat minulle hyväntahtoiset ja minua suojelevat & kantavat osat. Rintamalinjan toisella puolen tuntemattomilla korpimailla vaarojen piilossa vihaa kantavat, pahantahtoiset ja mikä vaikeinta minulle vihamieliset osat. Hyvät osat sotajoukkoineen ovat suojelleet minua Upseerin johdolla taistellen "pahojen" osien hyökkäyksiä vastaan mieleni sisällä. Osia silvotaan ja tapetaan ainaisessa sodassa, mutta he heräävät aina henkiin kenenkään tuhoutumatta. Koston ja väkivallan kierre on loppumaton.

Luulin hyväntahtoisten osien kanssa edistyttyäni, että voisin päästä tuosta vain keskusteluyhteyteen "pahojen" osieni kanssa. Loin rintamalinjalle neuvottelupaikan nuotiopaikkoineen ja aukioineen sekä julistin hyvien puolelle rintamaa tulitauon. Hyökkäyksiin ei vastattaisi väkivallalla, vaan pyrittäisiin molemminpuoliseen hyväksyntään ja kosketukseen. Eivät "pahat" osat ole pahoja. He kantavat sisällään kipua, tuskaa ja vihaa, joista en olisi kestänyt lapsena hengissä. "Pahat" osat eivät itsekään kestä olemustaan, vaan haluavat päästä kantamastaan eroon jakamalla kokemaansa muille viattomille osille sodassa sekä minulle erilaisten painajaisten, pelkotilojen ja reaktioiden kautta harhat mukaanlukien. Luulin auttavani "pahoja" osiani esittämällä mahdollisuuden vihollisuuksien lopettamiseen ja muuttoon hyvien puolelle. Halusin tarjota "pahoille" osille tien rauhaan ja tasapainoon, tien turvalliseen ja väkivallattomaan olemiseen.

Mutta.

"Pahat" osat pitivät tarjoustani ainoastaan heikkouden merkkinä. Kuvittelin joitakin päiviä jatkuneen hiljaisuuden merkinneen neuvonpitoon valmistautumista. Mutta eipä niin käynyt. Palattuani kumppanini luo viimeisimmän terapiakäynnin jälkeisenä päivänä jouduin ennennäkemättömän hyökkäyksen alle. Yö kului helvetissä. Demonit yrittivät kiskoa minut sängyn alle, irtaannuin kehostani lukuisia kertoja, näin palasiksi hakattuja ruumiskasoja ja pahempaa, koetin huutaa yhä uudelleen apua heräämättä painajaisista. En tiedä miten selvisin aamuun ja seuraavista päivistä. Sekasorto jatkuu, enkä tiedä ketä uskoa. Loin rintamalinjalle taivaaseen asti ulottuvan mustan läpipääsemättömän muurin saadakseni aikaan pakotetun rauhan. Sijaitseeko muuri oikeasti päässäni? Jatkuuko sota? Mitä kaikkea on tuhottu ja mikä on jäänyt ehjäksi. Uskon mieleni suojelevan arkiminääni jättämällä pahimman pois tietoisuudestani. Tunnen ainoastaan sekasorron ja minusta tuntuu kuin kävelisin heikoilla jäillä mustan tyhjyyden päällä.

Istun junassa matkalla kotiini. Uskokaa tai älkää kumppanini kanssa kahdestaan vietetyn levollisen ja rakkaudentäyteisen joulun jälkeen. Välirauha? Mitä lähemmäksi juna saapuu kotiani sitä levottomammaksi oloni jälleen käy. Minun tulisi uskaltaa puhua tilanteesta huomenna ja ylihuomenna terapiassa. Minun on pakko. Muutoin en pääse tästä tilanteesta eteenpäin.

Pelottaa mennä omaan kotiin. Näin onneksi viime yönä lohduttavan unen, jossa osat heräsivät henkiin pareina toisiaan tukien ja toisiinsa sulautuen. Enempi leikintäyteisessä ympäristössä metsissä riehuvan sodan sijaan. Haluan luottaa tähän uneen ja edistymiseeni nykyisistä vaikeuksista huolimatta.

Levollista vuotta 2013 kaikille !


- Johannes -