Hei

Keikka oli upea ja minä upeasti humalassa. Ei lainkaan hyvä.

Liikaa sekasortoisia ajatuksia. Roikun pahan takapakin partaalla. Kaipaan turvaa, jos lähtisi Lumikon luokse ja hylkäisi yövieraan omaan seuraansa kämppäni avaimella. Välttäisi huomisen saunaillan ja sunnuntaisen exäni Suorittajan tapaamisen.

En kertakaikkiaan haluaisi alkaa käsittelemään terapiassa vaikeaa asiaa, joka mun on pakko läpikäydä, jos haluan eheytyä. Haluan pois. Enkä haluaisi kirjoittaa blogiini näitä paskoja postauksia. Enkä haluaisi käsitellä asioita, joita mun pitäisi kirjoittaa itsestäni ulos, koska kirjoitan niistä jo Lumikolle ja olisi väärin jakaa samoja asioita myös teille lukijoille, vaikka kirjoitankin ensisijaisesti itselleni.

Pää kiemurtelee. Tuska pyrkii pintaan. Mitä mun tulisi tehdä. Ei ainakaan tarttua kaljaan.

Ulkona paistaa aurinko kirkkaalta taivaalta, takapiha kutsuu, mutten uskalla astua sinne. Saisi istua lämpimässä, laitoin jo uunin päälle, mutten jaksaisi kuoria perunoita. Milloin tämä lakkaa, miksi palaan aiempaan ahdistustuskaan. Näin tämän silti tulee mennä. Ilkeää.

Häpeän, haluan turvalliseen Lumikon syliin, pelkään torjutuksi tulemista ja haluan tehdä oharin yövieraalle. Tiedän kuitenkin vain siirtäväni terapiassa esiintulleita piilotettuja tunteita ja möykkyjä muihin ihmisiin ja omaan kaipuuseeni. Jälkimmäinen lienee aitoa. Muu ei.

- Johannes -