Sisältövaroitus!

Jos olet herkkä tai herkässä vaiheessa oman eheytymisprosessisi kanssa, teksti saattaa herättää sinussa liian voimakkaita reaktioita.

 

Tänään olen vapissut koko päivän kylmästä, vaikka mittarin mukaan kotonani on lämmintä ja minulla on päälläni useita lämpimiä vaatekerroksia villaa myöten. Mun pitää aika ajoin tarkistaa, etten vuoda mistään eritteitä tahi verta. Kehoni valehtelee minulle palellen ja märkänä, vuotavana. En kestä tätä.

Hytisen, vapisen, sormet vampyyrimaisen valkeina, vatsaan sattuu, intiimipaikat kuin veressä kipeinä, vaikea tarkentaa katsetta tahi keskittyä sen vertaa, että pystyisin kirjoittamaan. Pelkään, että minuun osuu isku milloin tahansa, istun kyyryssä.

Olen vajonnut useana iltana niin syvälle lapsiosiin, etten saanut eilen kaikkia vaatteita päältä, en yksinkertaisesti enää osannut riisuutua, vaan nukuin peiton alla osin päivävaatteissa. Törmäilen ovenpieliin, astiat eivät tahdo pysyä hyppysissä, keho on liian iso hallittavaksi.

Tiedän mikä auttaisi. Rentoutusharjoitus, jossa hengitetään syvään, kiristetään lihakset äärimmilleen ja lasketaan kiristys pikkuhiljaa levoksi, meditatiivinen kävely syvään hengittäen auttaisi, jos uskaltaisin ulos. Tekeminen auttaisi, jokin puuhailu johon keskittyä. Lämpö, sairaala?



Menen kuumaan suihkuun koettaen olla ajattelematta, että minua pestään pakolla kaikesta sotkusta ja verestä. Minä pesen ensin mattoharjalla kylppärin puisen hyllyn. Jospa se auttaisi pääsemään pinnalle. Suihku on hieman kaksiteräinen miekka. Vien kohta kylppäriin kynttilöitä, en laita sähkövaloa lainkaan, koetan tehdä oloni turvalliseksi, Cash soi jo nyt. Kaivoin kaapista suurimman pehmeän pyyhkeen. Kääriydyn sitten siihen ja keittelen maitokahvit pressopannulla. Istun uudelleen koneen äärelle, kuuntelen musiikkia, pelaan pasianssia, vaihdan toiset vaatteet päälle, nämä ovat leimautuneet. Koetan jaksaa keskittyä rentoutusharjoituksiin. Lähden käymään kirjastossa eli liikkeelle, jos oloni kohtentuu.

Ihanan antiikkilipaston päällä lepää tukeva ruusukuvioinen rasia. Olen laittanut sinne mielessäni lapuille kirjoittamia muistoja hyväk. eiku raiskauksista, hakkaamisesta ja heitteillejätöstä. On aina auttanut. Tällä kertaa muistot ovat liian todellisia ja liian vahvoja. Taidan yrittää kirjoittaa niitä oikeasti lapulle ensimmäistä kertaa. Laitan rasiaan, sanon osilleni: "Olen kuunnellut teitä, kuuntelen teitä ja palaan lappuihin myöhemmin siihen paremmin kyetessäni. Teillä / minulla ei ole juuri nyt mitään hätää. Olen turvassa omassa kotonani, on vuosi 2012, helmikuun 20. päivä, iltapäivä, lunta pyryttää ulkona."

Hassua, naurattaa. Kummallista osaan kirjoittaa. Viesti menee jo hieman läpi. :)

Jalat alkoivat täristä. Pääsenköhän tuolilta liikkelle.



Totoro ilostuttaa aina mielen.

Huomenna aamulla terapia. Puhun rehellisesti missä kunnossa olen. Mihin kuntoon olen mennyt taloudellisen tilanteen muututtua kaikkia odotusteni ja viranomaisten lupausten vastaisesti turvallisemman sijaan entistä surkeammaksi ja sattumanvaraisemmaksi. Muutoinkin hauras perusturvallisuuteni on sirpaleina. Enkä pääse edes "naisystäväni" luokse maalle puuhaamaan ja olemaan osa perhettä/pienyhteisöä. Ymmärrään häntä, en ole hänelle vihainen tahi katkera.

En tee mitään päätöntä. Aion pysyä hengissä, eheänä itseäni satuttamatta ja taistella pinnalle.

Voikaa hyvin, minä yritän.

- Johannes -