Hei

 

Lähetin äsken oheisen meilin uudelle psykiatrilleni:

 

Hei


Kävin vastaanotollasi tiistaina 23.2.

Aloitin työkokeilun kirjastossa maanantaina 1.3. sopimuksenmukaisella 30 tunnin viikkotuntimäärällä.

Olo on nyt vasta neljän päivän jälkeen yhtä huono kuin syksyllä kolmen viikon jälkeen, vaikka silloinen työkokeilu oli työn itsensä osalta vaativampi.

Sydän pamppailee, lihasvoima loppuu, vaikea nousta portaita, hikoilen ylettömän helposti, jäsenet tärisevät holtittomasti kotiin päästyäni, mieli harhailee töissä keskittymisen jälkeen sekasortoisena, en saa nukuttua jne. Itse työssä jaksan hyvin, koska olen liian hyvä näyttämään jaksavaa ja onnistuvaa. Olen ottanut rauhoittavan herätessä ennen töihin menoa ja puolikkaan nukkumaan mennessä.

Soitin äsken eläkeyhtiöön tiedustelleksani mitä tapahtuu, jos joudun keskeyttämään työkokeilun heti alkuunsa. Sanoivat lähinnä, että lähetä uusi B-lausunto.

Miksi tämä meili?

1. Soitin äsken joko B-lausunto olisi tulossa minulle postissa. Ei ole tehty vielä. En tiedä kannattaako edes tähän hätään, jos joudun kuitenkin keskeyttämään työkokeilun jo ensi viikolla tai ensi viikon jälkeen.

2. Ostin Fluvosolia. Söin annoksen kahtena iltana ennen nukkumaanmenoa. En saanut nukuttua käytännössä lainkaan kuvotuksen ja oksetuksen vuoksi. En syönyt enää kolmantena iltana, jotta ylipäätään jaksaisin työkokeiluun. Valmiiksi pahasti univelkaisena työkokeilun aloittaminen ei olisi onnistunut. Tarvitsisin lomaa kyetäkseni aloittamaan lääkkeen.

 

Ystävällisin terveisin    J

Terapeutin mielestä mun jännitys, pelot, väsymys yms. johtuvat siitä, että tukahdutan mielen rajoilla häilyviä muistoja.

Raskas keino.

 

Huuh.

Minä viihdyn työkokeilupaikassa. Ihmiset ovat tavattoman leppoisia ja ystävällisiä. Työ itsessään on monipuolista, mukavaa ja kiireetöntä. Minä haluaisin jaksaa. Oikeasti. Mutta olo oli jo eilen töiden jälkeen todella paha. Keho osoittaa näin pian todella ankaria psykosomaattisia yliväsymyksen merkkejä. Aion silti sinnitellä vielä ensi viikon. Katson josko tämä olisi alkushokkia ja menisi ohi pikkuhiljaa.

Sain jo tiistaina tappavan pahan paniikkihäiriökohtauksen kaupungilla työpäivän jälkeen. Hoipertelin pikapikaa seinästä pari kertaa tukea hakien kahvilaan istumaan. Mä en ole kärsinyt pitkiin aikoihin salamaniskukohtauksista. Tuntuu kuin saisi sähköiskun, menettäisi tasapainonsa ja kaatuisi niiltä sijoiltaan maahan. On pakko seisauttaa askel ja koota hetki itseään kasaan ennen seuraavaa askelta. Varmaan aika kummallisen näköistä katkonaista etenemistä ulkopuolisin silmin.

Harmittaa, koska minä viihtyisin kirjastossa. Menisipä tämä ohi ja olisinpa terve, vaan kun en ole. Selviämistä en pelkää. En minä tähän kuole ja taloudenkin saa jotenkin järjestymään.

 

Kevättä odotellen

 

- Johannes -