Hei


Tilasin edellisessä postauksessa harkitsemani makuupussin ja lisäksi repun. Jee.

Ollut mukava päivä. Ihmiset soitelleet, pyörin kaupungilla, kävin lounaalla lapsen kanssa ja voimistelin ennen saunaa sekä jatkoin Leni Riefenstahl projektiani. Ei jaksa katsella pelkkiä Attenborough-luontodokkareita, joten päätin viettää välillä iltoja toisenlaisten dokumenttien (propagandan) parissa.

james3.450.jpg

Aloitin eilen Triumph des Willens elokuvalla NSDAP:n puoluepäivistä Nürnbergissa 1934. En ollut nähnyt elokuvaa koskaan aiemmin kokonaan ja mun on pakko tunnustaa Riefenstahlin nerokkuus ohjaajana ja leikkaajana. Elokuva oli paikoin henkeäslapaavan upea ja sykähdyttävä kaikessa kameratyöskentelyssään ja rytmityksessään. Pelkästään elokuva alku on ansainnut ainakin mun mielestä kaiken kehun pioneerityöstä mitä Riefenstahl teki uransa natsivaiheessa. Mä olen romantikko kaivaten jonnekin mikä-mikä-maahan ja juuri tällaisena Riefenstahl esittää natsit ja puoluepäivät keskiaikaisessa Nürnbergissa toisen neron elikkä Albert Speerin lavasteissa. (Harmi, jottei kuuluisa valokatedraali toistu filmillä.) Mua kiinnosti ennen kaikkea leikkaukset ja zoomaukset yksittäisten ihmisten ilmeisiin, joista voi lukea paljon aitoa odotusta, innostusta, jännitystä, palvontaa ja ylpeyttä.

Leni.jpg

Mutta valitettavasti natsien tapauksessa ei voi koskaan puhua mitään muistuttamatta hallinnon ja ideologian raakuudesta ja epäinhimillisyydestä. Mun kohdalla tätä elokuvaa katsoessa mielessä liikkui monenlaisia ristiriitaisia ajatuksia ja mielleyhtymiä. Oma isoisä, joka ei ollut tippakaan natsi, vaan halusi taistella ryssää vastaan eliittijoukoissa ja pohdintaa Hitlerin puheesta SA-joukoille vallankumouksen rikkomattomuudesta hetkellä, jolloin muutamaa kuukautta aiemmin hän oli murhauttanut koko SAn johdon. Toisaalta tuntui pahalta katsoa koko natsikermaa viskomassa iskulauseita tietäen mihin ne johtivat ja kuinka heille itselleen kävi. Kuka tappoi itsensä ja kuka teloitettiin sotarikostuomioistuimen päätöksellä. Millaiseksi irvikuvakseen koko ideologia kääntyi johtaen Saksan totaaliseen raunioitumiseen ja kärsimykseen.

Silti Trimph des Willens tuo minusta omana itsenään esille erään keskeisen olennaisen piirteen natsismista, jota useimmat ihmiset eivät tule huomanneeksi. Natsismi oli taiteellisuskonnollinen liike. Siinä pelattiin täysin tietoisesti ja tiedostamattomiin sielullisiin syövereihin vedoten kokonaisen kansan mielellä. Natsismi oli nimenomaan antirationalistinen liike käyttäen uskonnollisesteettistä kieltä, kuvastoa ja arvomaailmaa sekä ideologiaa. Se oli herätysliike. Hitler oli taiteilija & profeetta, jonka alana oli politiikka.

Pakko mainita: George Lucas lainaa luvattoman runsaasti ja aivan suoraan Riefenstahlia Tähtien sodissaan.

012_000g.jpg

Tänään oli vuorossa eka osa Berliinin olympialaisten kaksiosaisesta elokuvasta elikkä Fest der Völker. Tämä salpasi henkeni. Kertakaikkiaan. Urheilu ei kiinnosta mua oikeastaan tippaakaan, mutta Riefenstahl tuo esiin ihmisvartalon kauneuden ja vartalon taiturimaisen liikkeen rytmittäen edelleen mestarillisesti ja kuvaten sekä yleisöä että yksittäisten urheilijoiden ilmeita unohtamatta mm. huvittavan jännittynyttä Hitleriä seuraamassa suomalaisten kolmoisvoittoa 10.000 metrin - mikä sen on - juoksussa. Eka kertaa mä oikeasti unohdin hengittää urheilua seurattuani. Kuka voittaa, miten käy,

e i  v o i  o l l a  n o i n  k a u n i s t a  l i i k e t t ä.


Ja kyllä. Mä tykkäsin kuunnella yleisön Hei hei hei Suomi voiton vei yms kannustushuutoja.


Ja loppuun mainostan kuitenkin mulle kaikkein rakkainta filmintekijää:

Hyvät ihmiset katsokaa Hayao Miyazakin elokuvia. Niissä on just sitä mulle kaikkein rakkainta. Elämän herkkyyttä ja kauneutta kuvattuna pienen ihmisen kautta erityisen ihmisläheisellä ja lämpimällä tavalla.

1762486.jpg

Hyvää yötä. Nähkää unta Totorosta ja voikaa hyvin.

- Johannes -

side3.jpg