Hei


Alkuun niin häpeällinen episodi, että mun pitää kertoa se teillekin, vaikka parempi olisi unohtaa koko juttu.

Museoreissu oli erittäin hauska. Kaverini kanssa on aina mukava jauhaa myös automatkoilla. Nauramme paljon toistemme jutuille, emmekä kaihda myöskään vakavampia aiheita historian saralta. Paluumatkan ihmettelimme yhdessä miksi ihmeessä ihmiskunta teki gardinaalimunauksensa hyläten metsästyskeräilyn maanviljelyksen hyväksi. Se tarkoitti terveyden romahtamista, eliniän romahtamista, elintason romahdusta ja ihmisten sekä sukupuolten eriarvoistumista. Tuoden muassaan lahjoina mm. tappavat kulkutaudit. Ihme juttu.

Museoon astuessani bongasin heti ovelta ihanaisen univormutyyliin pukeutuneen friikahtavan nuoren naisen. Apua! Ajattelin. Näyttää kiinnostavalta, mutta kovin nuoren oloinen. Toisaalta poikani äidiltäkin kysyttiin säännönmukaisesti Alkossa papereita vielä 28v. Mä pyörin museossa pari tuntia bongaten ilmestystä yhä uudelleen. Toimitin myös hieman salapoliisityötä saaden selville nimensä. Puhumaan en kehdannut mennä kun ei mulla ollut vormuakaan kiitos kyydissä olleen ex taistolaisen.

Jatkoin salapoliisityötä kotona maailman kauneimmassa aurinkoisessa pakkassäässä punaisin poskin käveltyäni riemukseni ulkona muuten vaan. Puna syveni kasvoilla hälyttäväksi sydämen ottaessa pikaspurtin valonnopeuteen. Se tyyppi on ollut ala-asteella lapseni luokalla. Voi möhnä. Arvatkaa tunsinko itseni likaiseksi vanhaksi sedäksi. Miten mä saatoin arvioida jonkun iän noin pahasti pieleen. Tyylinsä vanhensi ja lävistyksensä. Minua kiinnosti kuka se ihminen oli ja kuvittelin oikeasti, että hän olisi voinut olla jo yli 30 ikäinen. Mä en näemmä osaa käsitellä häpeää. Jään vellomaan siinä kun voisin sivuuttaa moiset mokat naurulla.

 

Lapsi pölähti vielä kahville samalla hetkellä. Tuntui vaikealta. En maininnut asiasta mitään. Mutta sen sijaan keskustelimme lapseni kanssa uskonnoista ja Jumalasta ties monennenko kerran. Oli oikein hieno keskustelu jälleen. Mä myös opin aina lapseni uusista oivalluksista. Me emme jaa samaa uskontoa, mutta ihmisen olemuksesta, syystä ihmiskunnan olemassaoloon ja maailmankaikkeudesta & Jumalasta jaamme erittäin samankaltaiset peruskäsitykset. Myös mä hain hänen iässään vastauksia peruskysymyksiin, mutten päässyt lähellekään yhtä syvälliseen näkemykseen kuin lapseni. Näkemyksemme voisi tiivistää muutamaan sanaan: "Ei ole muuta kuin Rakkaus, kaikki muu on tyhjää."

Mun mielestä kaikissa suurissa uskonnoissa on paljon samaa heti kun mennään pintatasoa syvemmälle. Totuus todellisuudesta kai vain tulee esiin monella taholla hieman erilaisin painotuksin. Ei ole kuin Rakkaus ja Rakkaudessa ihmisen tulisi elää joka hengityksellään, jollei halua jäädä tomumajansa vangiksi.

Tosin ei voisi olla vaikeampaa tavoitetta kuin Jumaloituminen, millä nimellä sitä nyt eri uskonnoissa kuvataankin. Kunhan mä edelleen paranen, niin ryhdyn monen muun homman ohella myös harrastamaan yhä enemmän ortodoksista meditaatiota ja mietiskelevä joogakin kiinnostaisi. Vielä depressiivisenä mun keskittymiskyky ei tahdo riittää edes päivittäisiin rukoushetkiin. Käyn ne läpi todella kehnosti ja keskittymättä. Lampaanvillainen rukousnauhakin vain pölyttyy ikonien edustalla. Hmm. Ehkä mä jaksaisin ja ehkä mun pitäisi ryhtyä opettelemaan perinteistä jo unohtamaani meditaatiota. Toisin kuin nuorena zeniläisen periaatteen sijaan ortodoksisin perustein ja menetelmin. Hengittäminen on ollut minulle aina ongelmallista, eikä hengittämiseen ja mielen rauhoittamiseen keskittyvä meditaatio kuin kohottaisi mun oloa. Kunhan muistaisin aloittaa riittävän helpoin askelin.

Ollut erinomaisen helpottava ja kohottava viikko lauantaille saakka. Olen alkanut huomata pystyväni vaikuttamaan elämääni ja olemiseeni. Mua tympii lähinnä muhun syväänrakennettu ohjelma, joka pakottaa mut kerta kerran jälkeen torpedoimaan kaiken paskaksi. Mä otin lauantaialkuillasta vastaan vierailukutsun. Kännäsin. Perkele sentään. Makaan sitten tämän sunnuntain krapulan aiheuttamassa ahdistuksessa. Palautin näin itselleni olon, josta olen taistellut eroon monen vuoden ajan. Tulevaisuus onkin yhtä-äkkiä synkkä, mä olen pelkkä luuseri paskasäkki. Ei mulla ollut edes mitään syytä juomiseen, muuta kun itsen viemäröinti. Häpeän tätäkin. Tuntuu kuin olisin pettänyt kaikki toimimalla vastoin odotuksia. Mä luulen pilanneeni elämäni osittain siksi, että voisin hävetä vanhempieni edessä ja samalla kohottaa nyrkkiä huutaen: "Katsokaa. Tein kaiken toisin kuin halusitte." Itseäni mä ainoastaan kiusaan.

Jotain annettavaa tällä sunnuntailla onneksi. Katsoin juuri läppäriltä Wrestler-leffan. Oli kaikkien kehujen arvoinen. Upea elokuva!


Voikaa hyvin mun puolesta!


- Johannes -


PS
Naapurit lopetti möykkäämisen perjantaina puoli yhdeltätoista painuessaan perinteisesti baariin. Eivät soittaneet tällä kertaa musaa jatkoilla, mutta kaatuilivat pullokasoihin kyllä. Viime yöstä en tiedä, kun en nukkunut kotona.