Hei


Ohessa osa meilistä, jonka kirjoitin äsken eräälle ystävälleni. Paljon merkittäviä liikahduksia on sattunut ja terapiaistunnot ovat muuttuneet yhtäkkisesti iloisiksi. Niistä piti kirjoittaman, mutta eksyinkin kirjoittamaan ystävälleni ihan muista aiheista.



...

Levollisuus olisi ehkä kuvaavin sana sille mitä mä olen saanut omasta uskostani ja koen itse asiassa samaa myös universumin suhteen. Jumala ja universumi menevät niin pahasti ihmisen ymmärryksen yli, että se herättää minussa pikemminkin rauhaa kuin pelkoa tai eksistentiaalista kauhua. Tätä on vaikea pukea sanoiksi.

Termodynaaminen lämpökuolema herättää toki myös minussa surua ja jonkinlaista olemattomuuden säikkymistä, koska ajatus minkään olemisesta siis kaiken olemattomuudesta on aivan yhtä vaikea ymmärtää kuin Jumalan ja universumin olemassaolokin. En voi eikä kukaan varmasti voi mieltää millään tasolla maailmankaikkeutta eli olevaisuutta, joka olisi täysin kuollut ikuisuudesta ikuisuuteen. Mutta toisaalta olen taannoin koettanut kohdata asian yöllisissä yksinäisissä pohdinnoissa ja mielikuvaharjoituksissa ja olen päätynyt tulokseen, ettei asialla ole minulle käytännössä minkäänlaista merkitystä, ehkä aiempi kauhu oli ainoastaan jostain muusta kumpuavan kauhun (kuolemanpelon?) siirtämistä toiseen substanssiin.

Tässä mielessä menneiden ihmisten maailmankuva kristallisine sfääreineen oli varmasti huomattavasti turvallisempi rajallisena ja käsinkosketeltavana asiana.



Luulen, että ortodoksisessa asenteessa, ettei Jumalasta, kuolemanjälkeisestä, maailmankaikkeudesta voi sanoa tarkasti mitään, koska emme voi ihmisinä kumminkaan ymmärtää niitä asioita on oma helpottava viisautensa. Jumalastakin huomaamme ja tunnemme ainoastaan hänen täällä fyysisessä maailmassa näkyvät energiansa, rakkautensa, emme muuta. Muusta on turha puhua. Mites se Wittgenstein sanoikaan: "Mitä emme voi tietää, siitä emme voi puhua." Pyhien isien teksteissä toistuu tämä ongelma, se mitä he ovat oppineet Jumalasta elämän läpi harjoitetun askeesin ja rukoilun kautta ei voi millään tavalla muuttaa sanoiksi, koska termejä ei ole olemassa, on vain suora kokemus, joka ylittää ihmisen vajavaisen käsityskyvyn. Samahan toistuu myös buddhalaisilla ja itse asiassa kaikissa mystisissä tai meditatiivisissa uskonnollisissa suuntauksissa.

Minulla on ollut omassa elämässäni muutama tällainen kokemus ja ne pakenevat kieltä, jopa niin pitkälle, että kokemuksia on vaikea toistaa edes muistoissa, koska ne pakenevat myös siellä ylittäessään arkikokemuksen. Muistan lähinnä hämmennyksen ja sen miten minun oli tyystin mahdotonta koettaa pukea kokemaani sanoiksi edes avovaimolleni vaikka puhuimme ns. samaa kieltä.

Niin no, ehkä ja oikeastaan näin on, että itäinen kristillisyys ei ole lainkaan niin järkeen ja inhimilliseen ymmärrykseen sidottua kuin läntinen ja varsinkin protestanttinen kristillisyys ja minusta protestantit ovatkin tehneet tässä todella suuren virheen, koska he ovat ikäänkuin maallistaneet Jumalan. Itäisessä perinteessä järki on pikemminkin ainoastaan teologian apukeino, ei se väline, jolla Jumalaa tulisi missään mielessä lähestyä, koska kristillisyys on käytännöllinen ja meditatiivinen tie, jossa ei voi erottaa vähittäistä kristittynä kasvamista rukouselämästä ja uskonnon harjoittamisesta mieluiten kaiken läpäisevänä kuin erillisenä uskonnollisena saarekkeena, jota harrastetaan mm. älyllisesti.

Ihmiselon päämäärähän on jumaloituminen, mikä ei ole sen vähäisempää kuin buddhalaisten valaistuminen, eikä sitä voi saavuttaa yhtään vähäisemmin keinoin. Surullista sinänsä, että periaatteessa kristillisessä maassa täytyy verrata asiaa itäiseen filosofiaan, koska maallistunut luterilainen ei saa muutoin minkäänlaista kuvaa ortodoksisen kristityn elämäntehtävästä. Ken ottaa tämän päämäärän tosissaan ei voi harjoittaa uskontoa niinkuin jotain harrastusta vaan uskonnon tulee muuttua ilmaksi jota hengittää, luulen että todellisuuden tulee muuttua pyhäksi, välikappaleeksi tällä tiellä ja päämääräksi itsessään, miten tämän sanoisi, ihmisen tulee suhtautua olemassaolevaan pyhänä kunnes se muuttuu hänelle pyhäksi niin, ettei asiaa tarvitse enää mieltää siten, koska se on siten.

- Johannes -