Hei


Huomasin puolenyön jälkeen netistä uutiset Kauhajoen tapahtumista. Katselin joitakin uutislähetyksiä Ylen nettisivuilta ja kuuntelen nyt aamukahvin seuraksi radio Peilin Ajastin-ohjelman keskustelua aiheesta.

Tapahtuma on kamala, tietenkin on. En minä sitä tässä ihmettele.

Minä ihmettelen sen sijaan sellaisten ihmisten maailmankuvaa, koko olemisen tapaa, jotka eivät ymmärrä alkuunkaan tällaisia tapahtumia ja niiden nyrjähtäneitä tekijöitä. Minä ihmettelen myös sellaista ajattelutapaa, ettei tällaista voi tapahtua, että Jokela olisi jäänyt viimeiseksi.

Kenties tuollaiset ihmiset ovat saaneet elää niin onnellisen turvallisen elämän, ettei heillä ole edes teoreettista ajatuksellista kosketusta väkivaltaan, pelkoon ja mahdollisuuteen elämän loppumiseen. En oikein tiennyt miten suhtautua kun yhdellä kurssilla käsiteltiin myös ohimennen elämän isoja epäonnisia tapahtumia ja siellä luokassa istui ikäisiäni aikuisia ihmisiä, joiden elämän surkein hetki oli ollut kun lapsi pudotti peräkkäin kaksi kananmunaa uudelle matolle. Enpä sitten minäkään vuorollani alkanut kertomaan pitäneeni lapsena puukkoa tyynyn alla faijani varalta. Lienee selvää, että kotiväkivallasta kärsineen ja sitä paljon myös nähneen sekä koulussa ankarasti kiusatun ihmisen suhde aggressioon ja väkivaltaan on erilainen kuin edellämainittujen ihmisten.

Siksi Jokela taikka Kauhajoki ei minua hetkauta, ei saa järkyttymään tms. Pohdin viime vuonna Jokelaa runsaasti syystä, että minä taidan ymmärtää jonkin verran miksi joku tekee tällaisia hirvittäviä tekoja. Joudun ja mun pitäisi ja itse asiassa me jatkuvasti käsittelemmekin terapiassa mun täysin tukahdutettua aggressiota. Sain lapsena selkääni, jos osoitin vanhemmille sopimatonta omaa tahtoa, ei siinä oppinut puolustamaan itseään saatikka purkamaan luonnollista lapsen kiukkua normaalilla tavalla. Siinä oppi piilottamaan ja tukahduttamaan, myöntymään joka asiassa. Sen sijaan, että olisin voinut huutaa vaikka faijalle taikka koulukiusaajalle "Paskapää, lopeta!" mä haudoin asiaa mielessäni, suunnittelin nirhaavani faijani yöllä puukolla tai ampuvani kiusaajat pistoolilla, just kuten Auvinen teki. Minusta on hieman pelottavaa se, että minun ei olisi tarvinnut niksahtaa kovin vakavasti, että olisin mm. tappanut vanhempani ja koulukiusaajani.

Mä luulen, että kaikki mussa piilevä kasautunut aggressio ja viha tiettyjä ihmisiä ja tapahtumia kohtaan on suuntautunut mua itseäni kohtaan. Sen sijaan, että olisin noussut näitä henkilöitä vastaan, niin mä nousen ja olen noussut itseäni vastaan alkoholilla, huumeilla, luopumalla tilaisuuksista, jättämällä koulut kesken jne jne. Olen pilannut oman elämäni, en noiden kiusaajakusipäiden.

Mä näen Auvisessa paljon vanhaa itseäni, teoreettista vihaa, pakenemista epäinhimilliseen maailmankuvaan, aseiden fetisisoimista, kostamisperiaatetta jne. jne. Onnekseni mä pääsin eroon yläaste- ja lukiovuosien jälkeen yksinäisyydestä. Yläasteiässä mulla ei ollut yhtään kaveria, lukioiässä toinen kiusattu mielenterveysongelmainen lukutoukka, sitten lukion vikalla mä aloin ystävystyä sisareni hippikavereihin ja heidän maailmankuvaansa mun natsi-ideologian sijaan. No, terapeutti yrittää kaivaa musta välillä esiin syytä siihen empatiaan, jota mussa valtavasti piilee, rakkautta toisia ihmisiä ja elonkappaleita kohtaan, jotakin sellaista turvallista hyvää mun lapsuudesta mitä mä en kykene muistamaan kaiken kotiväkivallan ja pelon ilmapiirin takaa. Toisin kuin Auvisen kävi, mä pelastuin.

Olen edelleen järkyttävän väsynyt. Terapeutti sanoi maanantaina, että se johtuu täysin niistä vaikeista aiheista, joita me käsittelemme parhaillaan terapiassa. Alan ymmärtää hänen varoitustaan, että sitä rankemmaksi tämä muuttuu mitä syvemmälle me pääsemme mun mielen kiumuroissa. Tää ei silti sinällään harmita minua, koska näin minä paranen tästä kaikesta paskasta. En tule koskaan pääsemään menneisyydestä eroon, mutta opin selkeästi elämään sen kanssa toistamatta jatkuvasti traumaattisia reagointitapoja, jotka pilaavat mahdollisuuteni perusonnelliseen elämään.

- Johannes toivottaa kaikille turvallista arkea ! -


PS

En kertakaikkiaan puolestani ymmärrä miten on mahdollista, että poliisi ei takavarikoinut Saaren asetta kuulustelussa sen jälkeen kun hän oli jo julkaissut netissä Auvisen julkaisemaa materiaalia joko suoraan häneltä kopioituna tai omaansa samalla sanomalla.

Kannatan luonnollisesti yhteiskunnan voimavaroja nuorisotyöhön sen kaikilla saroilla sekä tiukennuksia aselakeihin esim. aseenkantoluvan ikärajan nostamista 25 tai jopa 30 vuoteen.