Hei

 

Toisin kuin kolmena edellisenä pääsiäisenä en antanut tänä vuonna ahdistukselle valtaa. Voin jo paremmin ja ennenkaikkea ymmärrän itseäni kiitos terapian. Nautin lukuisista palveluksista, lukuisista paastohetkistä ja sukujuhlasta. Enkä mä voi kieltääkään juhlan syvää uskonnollista hyvin henkilökohtaista merkitystä. Olen jälleen vuodeksi asettunut paikoilleni maailmaan ja maailma minussa.

Sisareni perheen luokse saapui eilen ihan peräjälkeen vieraillen kaksi ystäväpariskuntaa. Keskustelimme, nauroimme, söimme pääsiäisherkkuja ja nautimme muutamia lasillisia parempia viinejä. Viihdyin, mutta vaivuin myös tunti tunnilta yhä surumielisemmäksi. Vielä vuosi sitten olisin vajonnut niin pahaan ahistukseen, että olisin juonut liian monta lasillista viiniä, ottanut sherryä ja vetäytynyt hiljaisuuteen nurkimmaiseen nojatuoliin tai vääntämään keittiöön maailmantuhon tuskaa ympristöongelmien tiimoilta.

Tiedän mistä ahistus nousi. Se nousi kateudesta ja halusta saavuttaa samanlainen elämä, jota pääsin seuraamaan sivusta mustana hevosena. Onnellisia pariskuntia vakiintuneissa suhteissa vakiintuneissa elämissä, jossa voi jo vakavin aikein keskustella, josko vaihtaisi omakotitaloa ja millaisen taulun hankkisi edellisen rinnalle olohuoneeseen. Kenen teoksen ja lähtisikö tänä kesänä Athokselle, mutta vaimohan ei pääsekään sinne, joten Kreetalle ehkä opettelemaan sikäläistä terveellistä ruokaa. Ja milläs te maustoittekaan tänä pääsiäisenä lammaspaistin.

Minä haluan elää noin. Haluan koko sydämestäni!

Oma olemiseni kotikaupungissa on supistunut piiriltään alati köyhemmäksi. Ystävät pariutuvat, tapaavat enää lähinnä toisia pariskuntia. Mitä minulle jää jäljelle. Baarien toiset luuserit. Ei hyvä. Minun täytyy pitää huoli muutettuani tänne Itä-Suomeen, etten anna valtaa epäterveille ahistuksenpurkutavoille, että jaksaisin positiivisesta kateudesta huolimatta pyrkiä mukaan ortodoksisiin ja muihin piireihin. Viettämään aikaa miten sitä haluan viettää, en humalahölötyksiin hölötysaiheista, vaan aikuisten tapaan.

En osaa kertoa sanoin miten tärkeäksi minulle on muodostunut viime kuukauden aikana exäni Lumikon perhe kokonaisuudessaan. Viikonloppuvierailut hänen luonaan ovat olleet minulle parasta hoitoa kaikessa herkässä varovaisessa läheisyydessään. Onneksi meidän ei tarvitse yrittää seurustelua, koska tiedämme mihin se johti. Olemme hieman enemmän kuin ystäviä, mutta huomattavasti vähemmän kuin kumppaneita. Näin on hyvä.

Ehkä minä vielä löydän paikkani jonkun ihmisen rinnalla. En puoleksi vuodeksi tai pariksi yöksi, vaan loppuelämäksi.

 

- Johannes -