Saavuin viikonlopuksi hotelliin keskelle korpea. Ihanaa, kerrassaan levollisen ihanaa. Puulla sisutetun levollisen hotellihuoneen ikkuna avautuu etelään kuusikkoon katon sulaveden tippusessa ikkunan editse hopeaisina pisaroina. Täydellisen hiljaista. Ei kuulu mitään. Huomaan miten pahasti mä stressaannun ja panikoin herätteiden vuoksi mun sinällään kivassa, mutta äärimmäisen levottomassa kodissani vanhassa kivitalossa. Liikenne jyrää alituiseen, ei väliovea rappukäytävään, kahdessa naapurissa jo kuukausia jatkunut remontti ja parveketupakoitsijat sekä viikonloppubilettäjät ovat aktivoituneet kevään myötä. En ole koskaan näin rento kotonani. En koskaan. Mun on pakko päästä maalle asumaan, mutta miten.

Hupsista. Minuutti taisi ylittyä. Nautin sunnuntaille saakka ja lähden ulos kävelylle auringonpaisteeseen. Mukavaa viikonloppua ihmisille :D