Hei


Nick Cave is God. 

Olin vielä yöllä innoissani Tampereen matkasta.

En enää.


PJ Harvey is Goddess.

Vittumaista. Mä en pidä itsestäni ja traumoistani lainkaan. Pääsin nukkumaan kolme tuntia normaalia aikaisemmin herätäkseni järkevään aikaan ja ehtiäkseni kaikenlaista. Näin kamalia painajaisia. En päässyt hereille, en päässyt sängystä ylös. En ole päässyt vieläkään suihkuun, pelkillä kahveilla mennään, nälättää. Miksi vitussa mä en salli itselleni mitään mukavaa. Mistä helvetistä mä rankaisen itseäni. Mä en voi lähteä, koska ei ole rahaa parturiin, hiukset liian pitkät ja muuta soopaa. Kohta en ehdi enää syömään, enkä pakkaamaan.

Mun on pakko ryhdistäytyä. Johannes. Ryhdistäydy ja potki itsesi liikkelle.



Sä olet kaunis

Luin Lumen uusimman postauksen Huolehtimisesta. Se kosketti ja sai muistot vyörymään. Huomaan miten alussa mä kaikesta huolimatta olen terapiassa, koska en päästä patoutuneita möykkytunteita liikkeelle. Ja vaikka olen tehnyt niin paljon työtä elämäni läpi ja miten vitun paljon vielä on jäljellä tätä paskaa. Mutta ei kai se muuten vois ollakaan, kun olen kieltäytynyt muistamasta. Suorittajan kanssa seurustellessa luimme molemmat läpi mm. kaikki Alice Millerin teokset ja kirjoitin pari vihkoa täyteen lapsuusmuistoja. Mutta mulla ei ollut silloin ammattiapua ja sairastuin uudelleen depressioon eromme myötä. Hyvin alkanut prosessi jäi kesken. En uskalla kaivaa niitä vihkoja esiin, vaikka niistä olisi hyötyä nykyiselle terapialle.


Fuck you, Fuck me, Fuck you all

Kerroin punk-ajasta. Me kaikki tulimme samanlaisista perheistä ja olimme kaikki yhtä rikkonaisia ihmisiä ja olimme kaikki päättäneet toimia toisin ja tuhosimme kaikki itseämme päihteillä. Hyväksi onneksi useampi meistä pariskunnista rauhoittui rakkauden myötä ja pyristeli eroon päihteistä koettaen saavuttaa jonkinlaista tasapainotilaa parisuhteen (ja lapsien) myötä. Yksi näistä pariskunnista on edelleen yhdessä ja uskoisin törmäävääni heihin tai joihinkin muihin Sosiaaliforumissa. Senkin punkperheen nykyineen onnellinen äiti asui yhteen aikaan käytännössä eräässä punk-räkälässä nukkuen yöt sohvalla. Paikassa, jossa poliisipartio kävi joka ilta ja asiaskuntaan kuului useampi aseistautunut narkki. Yhteiskunnallisista asioistahan me olimme kiinnostuneita jo silloin. Ihmeellistä minusta on miten me pystymme jatkamaan kesken jäänyttä lausetta vuosien takaa, koska emme pidä enää yhteyttä, törmätessämme sattumalta jossain.


L7 Fast and Frightening

Minusta on surullista, että kertoessani näitä loppumattomia tarinoita eri lähtökohdista tulleille ihmisille he pitävät niitä jotenkin upeina ja jännittävinä. Joskus käytän sitä hyväkseni viihdyttäessäni porukkaa. Ja minun kuulemma pitäisi kirjoittaa elämästäni romaani. En minä halua. Minä haluan ainoastaan parantua, en muuta. En minä ole mitenkään erikoinen. Minunlaisiani on tuhansittain ja minunlaisiani pyörii edelleen pentuina assoilla ja teineinä baareissa tuhoamassa sitä vähäistä ihmisyyttään, mitä vanhempansa eivät ole vielä tuhonneet.


Näin nää joskus tuhannen pilvessä

Halaus Marialle, Lumelle, Tiitiäiselle ... ja kaikille muille rikotuille !!!

- Johannes -


(Mä alan nyt lähteen liikkeelle.)