Hei


Unipäivä unimaailmassa.

Kello lähenee yhtätoista illalla, valveilla kolmatta tuntia tälle päivälle. Pieninä pirstaleina hereillä välttämättömiä toimia varten: Sauna, ruokaa, iltateetä keittelen. Taistelen vimmatusti silmiäni vastaan, etteivät raukeaisi kiinni. On huolehdittava kehosta edes perustasolla, peseydyttävä liasta ja ruokittava elimistöä.

Jalat eivät tahdo toimia, ovat vetelät, jotenkin olemattomat. Huolestuttaa, jos jäävät tällaisiksi. Katsettakin on vaikea kohdentaa mihinkään, eivätkä kädetkään toimi tarkasti. Kirjoittaminen tuottaa tuskaa.

Kävin laittamassa kamomillapussin teekuppiin kiehahtaneen veden jäähdyttyä sopivasti. Meinasin kaatua matkan varrella. Mitä tämä on? Tiedän kärsiväni psykosomaattisista oireista, mutta pelottaa silti. Entä, jos olenkin sairastumassa vakavasti? Enkös minä jo ole vakavasti sairas. En kaipaisi toista vakavaa tautia tähän päälle.

...

Pitää levätä, jotta jaksaisi pyöritellä käsiä näppiksellä. Ehkä minun kannattaisi juoda tee ja mennä takas unimaailmaan. En toisaalta uskaltaisi.

...

Kävin eilen aivan mahtavassa tilaisuudessa, sai nauraa ja nauttia katketakseen. Kunpa osaisin istua noissa ilman oluen tuomaa turvaa. Ei tämä krapulaa ole vai onkohan, en minä edes juonut paljoa. Olen vain niin tavattoman väsynyt kaikkeen. Hauskasta illasta joutuu maksamaan moninkertaisen hinnan, kuten viime viikolla kahvilassakäymisistä.

Kaiken kukkuraksi en jaksaisi hengittää. Tyypillistä minulle, hengitykseen täytyy keskittyä, jottei se unohtuisi kokonaan. Minulle käy tällaisissa fiiliksissä usein niin. Mä lakkaan oikeasti hengittämästä, kunnes haukkaan väsyneesti happea herätessäni huomaamaan jonkin olevan vialla.

Ei tästä tule mitään. Jaksa istuakaan.

Haen teekupin, yritän laittaa pari voileipää. Joskohan vaan saan voiveitsen tottelemaan.

Hyvää yötä !

- Johannes -