pitäisi enää juoda kahvia kuuden jälkeen illalla eikä alkoholia lainkaan. Kofeiini moninkertaistaa iltaisin jännityksen sietämättömäksi ja alkoholi masentaa olon et pelon todella kestämättömäksi kahdeksi kolmeksi päiväksi. Minun tulisi ottaa menneillään oleva vaihe huomioon oman hyvinvointini tähden arkirutiineissa. Ei siis kahvia enää illalla. Vielä joulukuussa jopa puolenyön aikaan juotu kahvikupillinen vei ainoastaan tympeän nuokkuvan väsymyksen mennessään virkistäen pariksi tunniksi kirjan äärelle kunnes väsytti rehellisesti ja saatoin vetäytyä peiton alle hyvin mielin. Tässä istuessani parin aiemmin illalla juodun kahvikupillisen jälkeen en pysty edes olemaan. Odottelen puolikkaan rauhoittavan vaikuttavan kohtapuoliin. Turha toivo.

Joinpa itseni känniin perjantaina. En muista loppuiltaa. Mitähän olen puhunut. Ehken mitään hengenvaarallista. Sen sijaan lauantai ja sunnuntai kuluivat helvetillisen ahdistuspelon kourissa peiton alla täristessä. Onnekseni Miesnainen sai mut houkuteltua luoksensa kylään sunnuntai-iltana. Helpotti hieman. Voi miten minun teki mieli kysyä saisinko jäädä yöksi vieraspatjalle, mutten kehdannut. Ehkä joku toinen kerta. Hankalinta pelkäämisessä on pelon kohdistuminen vain ja ainoastaan kotiin. Aiemmin koti tuntui sentään turvapaikalta, ei enää varsinkaan iltaisin. En haluaisi olla täällä yksin sekuntiakaan. En kestä, mutta pakkohan mun on olla täällä. Missä kunnossa saa mennä mielisairaalaan, riittääkö syyksi niin ankara pelko omaa kotia kohtaan, että illat ja yöt sujuvat minuutteja laskien? Arvannette miten lujasti kaipaan turvallista syliä.

Vietin myös tämän illan Miesnaisen seurassa eräässä harrastusillassa. Siellä sitä kahviakin tuli juotua. Vatsaani alkoi kipristellä bussia odotellessamme. Olin jo toivonut päässeeni eroon pahimmasta. Mitä turhia. Fiilikseni on pari kertaa hankalampi kuin eilen tähän aikaan.

Kysyin esimieheltäni mahdollisesta työpaikan vaihdosta Itä-Suomeen. Hän selvitti vastausmeilissään, ettei voi luvata mitään varmaa, koska niin monen muun ihmisen tilanne on vielä täysin auki kevään ja kesän osalta. Hän kuitenkin pyysi minua joksikin viikonlopuksi kylään pohtimaan asiaa saunanlauteille ja korttipelipöydän äärelle. Hyvä merkki. Lähden erittäin mieluusti, jos vaan saan matkarahat kasaan. Eipähän tarvitse viettää sitä viikonloppua kotona ja saanen varmemman käsityksen työtilanteesta. Jos homma vaikuttaa uskottavan varmalta, laitan tänään saapuneet asuinyhteisön hakupaperit heti menemään. Ihmettelen muuttokustannuksia myöhemmin, jos saan asunnon. Myyn vaikka persettäni, pillerini, kaiken keräilykaman jne, jotta pääsisin muuttamaan. Tiedän. Haaveilen muutosta näin voimakkaasti, koska pelkään kuollakseni nykyisessä kodissa ja tiedän. Pelkäisin kenties enemmän uudessa oudossa kodissa. Rakennan odotusta sen varaan, että synnyinkaupungissa sisareni luona käydessä minulla on ollut nyt kahden tuoreimman reissun osalta helvetin ihana "olen kotona" olo. Rauhallinen ja turvallinen. Voisin käydä vuoroilloin sisareni luona kylässä ja lenkkipolulla > avannossa/saunomassa kunnes tämä ilkeä vaihe laantuu.

En tiedä miten saan itseni nukkumaan tänä yönä. Koetan hetken kuluttua lukemista peiton alla. Laitan neljä tyynyä, peiton ja kahden hengen peiton ja pari kynttilää pesäksi itselleni. Jospa tyynykasa, painava peittovuori ja lämmin valo toisi turvantunnetta. Join jo kamomilla teetä. Se ei auttanut, eikä rauhoittavakaan tunnu tepsivän. Please God! Help Me!

- Johannes -