Hei

Selvisin viikonlopusta, mutten selvinpäin.
Ei tarvinnut tarjoilla.

Itkin hiljaisesti koko lauantain.
Enimmäkseen oikeastaan sitä ymmärrystä, mitä elämästäni olisi voinut tulla, jollen olisi ollut aina niin sairas.

Katsoin tämän ohjelman hyväksikäytöstä.

Vaikeaa se oli minulle.
Vaikeaa hyväksyä koko asiaa.
Vaikeaa todella uskoa vieläkään.

Haluan niin kovasti selittää sen kokonaan pois, ettei mitään olisikaan tapahtunut, että kaikki johtuisikin vain selkäsaunoista ja muusta kotiväkivallasta sekä koulukiusaamisesta.

Mutta enhän minä pääse tästä yli tällä tavalla.

Olen väistellyt aihetta terapiassa jo kuukauden, koska en uskalla aloittaa.

Pelkään aivan liikaa mitä kaikkea mä alkaisin muistaa, kuinka vitun hajalle mä menisin.

En vain osaa ajatella, että koska elämäni on ollut pilalla jo vuosikymmeniä, niin ei se miksikään muutu ilman parin vuoden paranemisprosessia, jossa saattaisin joutua pohjemmalle kuin missä nyt kuljen.

Mistä tämä kaikki kieltäminen nousee. Ikäänkuin olisin terve, jos en ajattelisi olevani sairas.

~ Johannes ~

P.S.
Kiitokset Hannekselle!
Et tiedäkään kuinka tärkeä blogisi on minulle.

Kiitokset myös kaikille muille linkeissä mainituille.
Erityisesti: Helena ja Piki sekä Maria, Tiitiäinen ja Palasokeri.

P.S.
Pitäisi uskaltaa alkaa ottaman selvää hmm. rapid eye movement terapiasta tai mikä se olikaan, Rosen kehoterapiasta ja kesää ajatellen hyväksikäytettyjen terapialeireistä sekä tietenkin ihan ekana kaupungilta sosiaalisesta tuesta tms, mitä en ole ymmärtänyt enkä jaksanut hakea. Edes asumistukea.