Moro

Alivuokralainen kirjoitti blogissaan aiheesta. Minulla ei ole tohon paljon lisättävää.

Tai onhan minulla. En vain oikein jaksaisi kirjoittaa sitä.

1044897.jpg

Piti kirjoittaa ihan muusta. Kuinka terapiaistunto sujui pitkästä aikaa antoisasti, eikä lähes pelkästään sopertelusta fyysisten oireiden keskeltä. Saa hengitettyäkään välillä ahdistukseltaan vaikeiden asioiden kohdalla.

1044896.jpg
Matisyahu

Luin ammuskelijan manifestin. Kävin katsomassa ammuskelijan äidin kotisivuja kirjoituksineen. Koin yhtäläisyyttä molempien kanssa. Lohduttomuutta, hukassaoloa, kyynisyyttä, katteetonta toivoa uskosta johonkin hyvään ja helpottavaan sekä loputonta vihaa itseä ja muita kohtaan.

Minullakin on ollut masennusten yhteyksissä jo koulussa väkivaltafantasioita. Olisin niin voimakas, ettei kukaan mitään mahtaisi ja ampuisin sen ja sen ja nekin vielä. Silmittömästi. Ekofilosofiainnostuksen aikaan tavasimme porukalla Linkolaa ja suunnittelimme puolivakavissamme kaikenlaisia verenvuodatukseen johtavia terrori-iskuja. Mutta kuten Alivuokralainen toteaa kirjoituksessaan terve ihminen purkaa ahdistustaan näihin fantasioihin ja sairas toteuttaa ne. Miksi tässä tapauksessa kävi jälkimmäisellä tavalla. En tiedä, emme saa kenties koskaan tietää. Peräänkuulutan Alivuokralaista lainaten yleistä välittämistä. Juuri välinpitämättömyydestä tällainen kumpuaa. Kun kukaan läheisistä ei puutu ajoissa. Tosin ammuskelija kertoo, ettei hän puhunut aikeistaan sanallakaan kenellekään, mitä nyt netissä aika auliisti, joten ...

1044895.jpg

En tiedä.

Tunnen itsekkäästi ja poikani sekä läheisteni puolesta voimakasta huojennusta siitä, että olen itse kyennyt ylläpitämään läpi elämäni empaattisuutta ja myötäelämisen kykyä niin, ettei minusta ole kaikesta huolimatta tullut joukkomurhaajaa, edes itsemurhaajaa lopultakaan (koska pyrin siihen epäsuorasti). Elämässä on selittämätöntä pyhää. Mitä vanhemmaksi kasvan sitä enemmän arvostan ja tiedostan sekä elämän tavatonta haurautta että sitkeyttä.

898877.jpg

Minun piti kirjoittaa terapian lisäksi Jeesuksesta. Olen ryhtynyt pitkästä aikaa lukemaan Jeesuksesta historiallisessa viitekehyksessä. Mitä hän alunperin mahdollisesti tarkoitti ja ajoi takaa. Mihin hän juutalaisena pyrki ja uskoi. Pidemmittä puheitta olen päätynyt varsin perimmäisten kysymysten äärelle ja kuten elämän kanssa, niin oppinut kunnioittamaan häntä entistä enemmän. Jeesuksen ns. sanoma tuntuu modernissa maailmassamme aika lattealta, muttei todellakaan ole sitä. Ehkä mä vetäydyn jossain vaiheessa erämökkiin kirjastoni kanssa lueskelemaan ja pohtimaan takkatulen äärelle. Sopisi minulle.

Minä puhuin terapiassa oman elämäni torpedoinnista. Mä pilaan kaiken loppumetreillä tehden itsestäni pellen ja epäonnistujan. Olennon seurassa mä kännään hänen seurassaan aivoni pihalle, etten vaikuttaisi fiksulta mieheltä jne. Olen asettanut elämääni satunnaisesti räjähtäviä miinakenttiä. Mua alkaa huolestuttaa kiitos terapian josko niistä joku oikeasti räjähtää silmille. En enää millään haluaisi, mutta kartta miinakentistä on hukassa, enkä voi enää purkaa itse asettamiani ansoja.

No, elämä jatkuu mahdollisen miinaan astumisen jälkeenkin. Jospa mä osaisin näin käydessä rakentaa elämäni uudelleen alusta saakka. Mitään kun ei jäisi jäljelle. Onneksi ajatukseni ja herkkyyteni, itsevihasta ei niin väliä.

- Johannes -

P.S.
En ole noista maamiinoista puhunut kenellekään. En uskalla edes terapeutille, vaikka järjellä ajatellen minun tulisi rakentaa hänen kanssaan jonkinlaista selviytymissuunnitelmaa tilanteen varalle jossa astun asettamaani ansaan. Olen siis tehnyt tämän masennuksen yhteydessä ja epäsuorassa itsetuhoisuudessani ja "epäonnistujana" pari juttua, joista en ole ylpeä ja jotka saattavat oikeasti laueta silmille.