913092.jpg
Hei


Pelottaa, pyörryttää eikä ajatus kulje. Se harhailee paikoillaan jumittuen fyysiseen kipuun. Tuntuu kuin veri pakenisi päästä, olen varmasti kuoleman kalpea, vaikka sydän pumppaa haljetakseen. Tällaista minulla oli viime vuonna.

Torstainko syytä? Osittain. Ilta oli hauska, opettavainen ja toivottavasti viimeinen. Mietin vielä kuumeisesti bussille juostessani, että mä haluaisin oikeastaan jäädä kotiin, istumaan rauhallista koti-iltaa elokuvien parissa. Mutta hinku ihmisten ja oluen ilmoille vei voiton. Humalluin, muistan koko illan, en siis juopotellut itseäni ylettömään kuntoon. Näimme kolme bändiäkin, keskinkertaisia tosin. Vanha mekaniikka vei voiton: "Kun menee liian hyvin, torpedoin olemiseni hölmöilemällä." Tällä kertaa lähtemällä ulos ihmisen kanssa, joka ei osaa juoda rauhallisesti ja vie minut mukanaan, koska en saa sanottua ei.

933195.jpg

Jauhoimme parisuhdeasiaa. Miksi ihmiset eivät puhu keskenään, mikä siinä on niin vaikeaa. Tarkoitan pareja. Ei toinen osaa lukea kumppaninsa ajatuksia, eivätkä ongelmat korjaannu leikkimällä, ettei niitä ole. Asioihin pitää tarttua rehellisesti.

Huomasin illan kuluessa miten moraalinen mä olen. En ole koskaan osannut pettää, huijata taikka pitää omaa suhdettani jonkinlaisena harrastuksena, mistä ei oikeastaan tarvitse välittää. Tämä kaverini kuului siihen ihmistyyppiin, joka ei ymmärrä uskollisuuden päälle. Ei ollut saanut koskaan mustaa naista ja metsästi sellaista naapuripöydistä. Täällon aina paljon yliopiston vaihtareita. En mä alkanut moralisoimaan, ei ole mun asia puuttua hänen elämäänsä, mutta ymmärsin, ettei ole ihme, jotta elän puutteessa, koska en vain osaa iskeä.

Koko ajatus on mulle hieman outo, vaikka mä osaan kuvitella sellaista, mistä olen täälläkin kirjoittanut. Mutta kun mä oikeasti ihastun/rakastun ensisijaisesti ihmisen pään sisältöön ja toissijaisesti ulkoiseen olemukseen, niin en mä oikeasti osaa toimia sillä perusteella, että joku näyttää kivalta, vaikken ole vielä vaihtanut sanaakaan hänen kanssaan. Mun pitää ensin tutustua. Elämäni pisimpään yhdeksän vuotta kestäneeseen suhteeseen Suorittajan kanssa mä päädyin kysyttyäni häneltä opiskelijabailuissa onko tämä kaljajonon pää. Ajauduimme juttelemaan pitkässä jonossa, menin samaan pöytään jatkaen valomerkkiin saakka ja mä rakastuin hänen ajatuksiinsa, hänen räväkkään luonteseensa ja älykkääseen huumoriinsa. Se, että hän oli myös goottipunkkari oli ylimääräistä plussaa. Ei toisinpäin. Näemme enää harvoin noin kerran vuoteen, mutta päivä sujuu aina keskeytymättömän keskustelun merkeissä taiteesta politiikkaan ja keskinäiseen huumoriin. Edelleen, vaikka erostakin on jo kohta 10 vuotta.

933196.jpg

Mainitsemani sekoilu viime elokuulta on mun vaikeaa masennusta ja traumoja. Olen niin solmussa seksuaalisuuteni kanssa kiitos muistamisprosessin ja sairastumisen, että toimin joskus täysin itseni vastaisesti, koska trauma jostakin mulle hämärästä syystä ajaa mut tilanteeseen, jossa mä alennan itse itseni, hakeudun hyväksikäytetyksi.


Mun piti kirjoittaa muusta. Sanat veivät mennessään. Voisin jatkaa, mutten halua. Huono olo muutenkin. Pitää lähteä kauppaan, vaikken uskalla, kaupan jälkeen saunaan, vaikken uskalla. En silti tartu rauhoittavaan, enkä kaupassa olutpulloon, vaan kärsin tämän pois. Ja baariin en lähde pitkään aikaan. Otan opikseni, koska mä ehdin jo pitää itsestäni elokuvien, kirjojen ja dokkareiden parissa. Älyllinen, utelias ja aikaansaava minä.

- Johannes -