Moro


Lojuin turhan Kelareissun jälkeen työpaikalla. (En saa asumistukea.) Tutuksi tullut asiakas kertoi tämäniltaisesta live-esiintyjästä kantakapakissani. Juteltiin niitä näitä pari tuntia, käytiin pizzalla ja istutaan nyt täällä. Esitys alkaa joskus reilun tunnin kuluttua. Olavi Virta soi. Elämä, ihmiset näyttävät kauniilta. Ei, en ole humalassa, enkä edes hiprakassa. Olen vain tyytyväinen, läsnä jotenkin tiedättekös.

Kaipaan teitä, kanssabloggaajia ja lukijoita, joista en edes tiedä suurinta osaa. Jos voisikin jakaa asioita lasillisen äärellä, ei liiallisesti humaltuen, vaan tälleen rennosti elämästä nauttien, niin paskoja kuin onnellisiakin asioita jakaean, höpöttäen jostain ajankohtaisesta kuten Ilkka Kanervasta (säälittävän surullista).

Huomaan kaipaavaani elämää. Tämä on muuta kuin pillerihumala eli kokonaisvaltainen puudutus, tämä on sitä kun vanhat herrat istuu kreikassa viinilasiilisen ja backcammonin äärellä vailla kiirettä. Turisten niitä näitä, katsellen leikkiviä lapsia, työntäyteisiä ihmisiä, pilvien purjehtimista taivaalla.

Mukava seurata ihmisiä. Vaan pitäisi varmaan palata tonne parvelle asiakkaan ja hänen seurueensa pariin. Vaan mikäs kiire tässä. Kyllä he pärjäävät. Ei kai mun tartte huolehtia heidän viihtymisestään.

Tähän musiikkiin sopisi mun vanhahtava 30/40-luvun vakiasu, mutta lähdin kerrankin liikkeelle ihan vaan hippikuteissa. Sammarit suhisee suhsuh.

Uskaltaisinkohan mä mennä puhumaan saksaa tolle saksankieliselle tytölle, joka kaipasi seksiä. Ei kai mun vaan tee mieli, niiiin pitkän ajan jälkeen.  Mähän oon kävelevä pommi.

Hopeinen kuu

 - Johannes -