Hei

 

Olen naisytäväni mielestä psykoosin partaalla. En haluaisi uskoa.

Tunnustan. Nukun vaan, mun on vaikea erottaa hereillä unta ja todellisuutta, mun pitää keskittyä täysillä kyetäkseni normaaliin kommunikointiin ja tajutakseni missä olen ja missä tilanteessa olen, tajunnan taso matalalla, ikäänkuin meinaisin pyörtyä milloin tahansa, kaikki on jotenkin vaikean jähmeää. Näytän kuulemma ei-läsnäolevalta, olen kuulemma poissa vaikka olen paikalla.

En ole kotikaupungissani, en taida kyetä matkustamaan, huomenna maanantaina ja tiistaina olisi entisessä kotikaupungissani viimeiset tapaamiset terapeutin kanssa. Miten mä kykenen sinne ja olemaan ihmisten ilmoilla yön yli. Keskiviikkona olisi uudessa kotikaupungissani psykiatrin vastaanotto. Sinne mun pitää mennä. Kumppanini mielestä mun pitäisi matkustaa huomenna kotiin ja mennä suoraan mielenterveyspäivystykseen, akuuttiin hoitoon ja kenties sairaalaan. En haluaisi.

Mä olen pirun hyvä tsemppaamaan hetkeksi. Osaan näytellä jonkin aikaa itselleni ja muille, ettei mulla ole mitään ongelmaa. Niin teen tätä kirjoittaessanikin. Ei mulla mitään.

En tiedä mitä tekisin, en taida olla harkintakykyinen.

 

- Johannes -