Hei

 

Juhannus ainoastaan heikensi mun vointia. En jaksanutkaan ystäviäni, koska olisin tarvinnut myös omaa rauhaa, mutten päässyt mitenkään pois ennen sunnuntaita. Hyttyset kiusasivat, enkä saanut siksi nukuttua kunnolla. Saunaa ei ollut, eikä uimaan päässyt. Arghh!

Mä olen ollut älyttömän yksinäinen täällä kumppanini Hippinaisen kotikaupungissa. En mä tunne täältä ketään. No, näin viime viikolla vanhaa täällä käymässä olevaa ystävääni. Hän kustansi mulle lounaan oluineen. Puhuimme asioista ja koin monia pieniä valaistumisia. Mulla on yksi yhteen asperger-oireet. Olen varmaankin lähinnä traumaattinen, mutta tutkittuani asiaa myös netissä & parin testin jälkeen mulla saattaa olla myös asperger piirteisyyttä. Selittäisi paljon ja joka tapauksessa olin sitten myös asperger tai pelkästään traumaattinen, niin tämä lisää mun itseymmärrystä ja helpottaa oloa kun oireille on edes jokin nimi ja luokka.

Mun pitäisi päästä olemaan kotona ihan omassa rauhassa, mutta mulla ei ole siihen varaa. Sossun rahoista jäi laskujen jälkeen jäljelle 40 euroa. Juhannuksen maksoin luottokortin vähäisellä katteella ja siksikin petyin kun viimeiset pennit kului ja mä ainoastaan väsähdin lisää. Eivät maksaneet edes Kelan myöntämän terapian omavastuuosuutta. Sossu ei myöskään ole saanut tehtyä päätöstä heinäkuulle, vaikka jätin hakemuksen melkein kolme viikkoa sitten. Lupailivat muutaman päivän päästä. Vittu sentään.

Kotikaupungissani ei tehdä pitkiä päätöksiä, joten tätä paskaa tää tulee sit olemaan pitkään. Kenties mun loppuelämän, jos jään pitkäaikaistyöttömäksi.

Tartteisin jotain virkistävää ja pian. Mutta sen sijaan mun on nyt pakko jaksaa, koska Hippinaisen läheinen omainen on viimeisillään hengissä. Viime yö meni muutaman puhelun kanssa. Sairaalasta soittivat pariin kertaan et aikaa ei ole enää paljon. En oikein tiedä, ei mulla kyllä ole rahaakaan, olisiko oikein lähteä olemaan omillaan edes puolikasta viikkoa.

Musta tuntuu, jotta kaikesta hypetyksestäni ja odottelusta huolimatta kesästä ei tulekaan rentouttavaa oleilulomaa mukavien asoiden parissa, vaan sen odottelua milloin menen niin paskaan kuntoon, että mut kuskataan sairaalaan kysymättä multa mitään.  Asperger tahi ei, niin alan väsähtää pelkästään siihen, että kaikki tavarat on täällä väärissä paikoissa ja niitä on liikaa ja rakkaat esineet puuttuu, eikä mikään ole avaraa ja ilmavaa.

Kaikkea pitäisi olla hurjasti vähemmän. Asioita ja esineitä. Tolleen olis hyvä. Harmonisesti vanhahtavaa vähät asiat järjestyksessä.

 

- Johannes -