Miksi


Mun on pakko herätä huomenna kukonlaulun aikaan ja koettaa päästä puhelimella läpi kaupunginosani hammashoitolan päivystykseen ja hoitoon jo huomenna.

Mä pelkään hammaslääkäriä ylimaallisesti. Vapisen, tärisen, enkä saa ajateltua mitään muuta kuin sitä kammottavaa piinapenkkiä. Apua!

Hammasta alkoi särkeä noin viikko sitten. Toivoin sen menevän ohitse, muttei mennyt. Hain ekan unettoman yön jälkeen särkylääkkeitä toivoen pääseväni niiden avulla kivun ohi. Sain nukuttua, mutta kipu ei hellittänyt. Se on sen sijaan levinnyt koko vasemmanpuoleiseen leukaan, korvaan ja päähän. Vaikea olla, enkä haluaisi turruttaa itseäni ottamalla isompia annoksia lääkettä, kun mun pitää syödä vielä rauhoittaviakin, että pystyisin olemaan lääkärikauhultani. Etten menisi pitkin seiniä.

Koitimme puida tänään terapiassa mikä mua pelottaa. Emme oikein päässeet selville. Jokin yleinen totaalinen avuttomuus, kun siinä ei voi tehdä mitään ja joku ronkkii niinkin intiimiä aluetta kuin suuta. Moninkymmenkertainen paniikkikohtaustekijä verrattuna vaikka korkeisiin portaisiin, kuten kirjastossa, joka on aina hieman paha paikka mulle. Mua pelottaa ne portaat jo etukäteen alas kävellessä, että mua alkaa huippaa ja että mä kaadun ja loukkaan itseni ja tulee sählinkiä ja ambulanssi ja mitä vielä.

Tota samaa mä pelkään hammaslääkärissäkin. Kun mä olen pahasti allerginen (voisin kuolla) niin monelle särkylääkkeelle, niin pelkään, että ne joutuu joko poraan ilman puudutusta tai antaa kumminkin väärää lääkettä, että mä tukehdun siihen tuoliin ja kuolen tai joudun sairaalaan tai pökrään heti ulos päästyäni tai kaadun jännityksestä jo odottaessa omaa vuoroani.

Tätä me puimme terapiassa mun paniikkihäiriön osalta keväällä. Helpotti todettuamme, että mä en oikeasti selviä enkä jaksa yksin ja oireilen, koska mä haluan apua, mutten salli itselleni sen pyytämistä, en hyväksy heikkouttani, etten jaksakaan aivan yksin, enkä ilman tukea. Sit mun vartalo koettaa osoittaa mulle, ettet sä pärjää ja päädyn kamppailemaan itseni kanssa.

Ja siksi toisekseen mua varmaan alitajuisesti pännii se, että mä kävin viimeksi hammaslääkärissä Suorittajan kanssa seurustellessa hänen tullessa aina mukaan pitämän mua kädestä odotushuoneessa ja saattamaan kotiimme käsi kädessä. Mulla ei ole nyt ketään...

Mistä en uskaltanut mainita terapeutille tänään, enkä uskalla sitä edes ajatella, koska paniikki vaan pahenisi tämänhetkisestä, on aiheen suora yhteys hyväksikäyttöön. Kenties se on se alitajunnan pimentoon painamani syy miksi hammaslääkäri on mulle kauhun paikka. Entä jos mä muistan huomenna siellä lääkärissä.

Muthan sais viedä siitä suoraan pöpilään.

---

Kännäsin kahtena iltana prätkäkaverin kanssa. Sekin tuntuu pahalta ja vei alaspäin. Oli meillä tosi hauskaa, oikeasti. Kelliä porealtaassa, jyristellä prätkällä Manseen istuun iltaa ja silleen. Rahaa paloi kahteen hotelliyöhön & juomiseen syömiseen. Huoh. Kun mun juominen on vähentynyt niin paljon ja toissa viikkokin meni kokonaan ilman ja aion tehdä saman tällä viikolla ja ensi viikolla, niin ehkä mä voisin suhtautua tohon terveenä muistutuksena kännäämisen rankaisevan pahasti depressiopotilasta lyhyestä ilosta.

Unohdin ottaa Manseen mukaan särkylääkkeet ja rauhoittavat. Eipä tullut onneksi vedettyä viinan kanssa, mutta pakkohan mun oli napata molempia heti kotiin saavuttuani, vaikka taisin olla vielä humalassa. (Turvallista kyyditystä moottoripyörällä, eiks juu.) Olin kyllä aika pöhnässä koko lauantain. Muistin mitä tein koko viime vuoden, enkä todellakaan kaipaa sitä aikaa ja olemisen tapaa yhtään takaisin. En tippaakaan. Olisko tää ollu opetus, muistutus, et pysy Johannes tällä tiellä.


- Johannes -