Hei

Tää ei jaksais enää.

Keskiviikko sujui todella hienosti. Aamulla ylös ihmisten aikaan normaalien yöunien jälkeen. Ei painajaisia. Aamukahvetta sisuksiin ja puuhailemaan. Voimistelin, tiskasin ja siivosin kämppää. Luin Hesarin rauhassa, hoidin raha-asioita netissä, tein sairauspäivärahahakemuksen.

Fillarilla Kelan toimistoon hakemusta jättämään. Kohdalle sattui inhimillinen virkailija, joka neuvoi auliisti ja oli muutenkin ystävällinen. Tuli entistä parempi mieli. Kahville kahvilaan, käymään työpaikalla turisemassa työasioita. Terapiaan. Istunto sujui positiivisissa merkeissä, tunsin mielen nytkähtävän eteenpäin. Kivaa. Takas työpaikalle ja sijaiseni kanssa lounaalle keskustelemaan töihinpaluusta. Kävimme rauhallisen ja rehellisen tuloksekkaan keskustelun. Tuli turvallinen fiilis. Kaupungille palloilemaan, divariin, ykkösoluelle terassille yms. Soitin parille kaverille, jos kävisin Hesassa viikon kuluttua. Mikäs siinä. tervetuloa! "Ois kiva nähdä pitkästä aikaa." Kotiin ruokakaupan kautta.

Kotona imuroin, voimistelin uudelleen ja puuhailin kaikkea kivaa. Moni ystävä soitti, velikin. Ystäväni Tutkija soitti myös. Ehdotin virkeänä, että poiketaanko yksillä terassilla kunhan käyn ensin saunassa. Mikäs siinä. Minä saunaan nauttimaan voimistelun jälkeen lihaksia rentouttavasta löylystä.

Terassille. Sattui muitakin kavereita. Ei jäänyt yhteen, eikä yhteen terassiin. Paska. Ilta sinänsä oli mukava, mutta liiat tuopilliset tekevät hallaa. Pahasti hallaa. Humala vie depression mennessään, siksi kai siitä nauttii, eikä osaa rajoittaa tuopillisia entisenkään lailla. Ymmärrän miksen ole onnistunut pysymään useinmiten kohtuudessa tänä talvena. Aiemmin piti jättää yhteen/kahteen tuoppiin, jo senkin tähden, että jaksaisi aamulla uimaan taikka illalla treeneihin. En edes lähtenyt aina minnekään ja kotonahan mä en koskaan juo mitään. Juon sosiaalisesti.

Torstain nukuin. Iltaan saakka. Hereillä saunan ja illallisen verran. Takas unten maille.Perjantaiaamu. Painajainen. Huudan jälleen. Toivottavasti en oikeasti, koska naapurit säikkyisivät aiheetonta apua apua -huutoa. Sekaisena suihkuun ja sitä tuttua raidetta eteenpäin. Kädet tärisevät, pelottaa, en osaa keskittyä mihinkään. Nukuttaa vietävästi. Mutten haluaisi lojua unten mailla toista vuorokautta peräkkäin.

Tää ei jaksais enää.

Aina samaa. Yksi hyvä päivä, kolme huonoa ja kenties kaksi tasapaksua. One step forward and two steps backward. Näin se menee aina ilman alkoholiakin. Hyvänä päivänä puuhailen kotitöitä ja liikun ihmisten ilmoilla, mutta väsyn ja nukun seuraavat kaksi päivää putkeen.

Mä olen toiminut perinteisesti ystäväpiirini juhannuskuskina. Muut ovat saaneet aloittaa ajoissa ja juopotella loppuun saakka, koska olen pitänyt itseni ajokunnossa. Mun täytyi ilmoittaa äsken meilitse, etten taida olla ajokunnossa depressioni takia. Huonon päivän sattuessa olisin vaaraksi liikenteelle. Turvallisuusriski. Olemattomalla keskittymiskyvyllä ei paranisi tarttua rattiin. Nolottaa, koska joudumme kenties turvautumaan eka kertaa bussiin päästäksemme perinteiselle juhannusmökkireissulle.

Mukavaa aurinkoista viikonloppua kaikille!

- Johannes -