Hei


Olematon ja Auringonkukkametsä: Kiitos !

1735128.jpg
Nää on hankintalistalla. Tunnistaako kukaan? Vaikea.

Sain tuskin nukuttua viime yönä. Pyörin ja heräilin yhtämittaa. Lapsuusunet kiusasivat. Mä taidan roikkua ikävän muiston partaalla. Sinänsä kai erinomaista, kosken voi purkaa asiaa muistamatta sitä. Sama melkein muistaminen on toistunut useampana yönä ja olenkin nukkunut levottomasti jo pari viikkoa. Toisina päivinä muistan mieltä lämmittäviä asioita, jotka luulin jo unohtaneeni, toisina päivinä mielen reunalla väijyy jotain hyvin ikävää, jota en haluaisi kohdata laisinkaan. Joinakin päivinä väijyjä sekoittuu tai naamioituu joksikin muuksi. Kotini on alkanut tuoksua upseeri-isoisäni kotitilalta. Mä en pysty erottamaan mitenkään kuvittelenko tuoksut vai käykö niistä aito toistuva häivähdys, jota en ole aiemmin erottanut eli muistanut. Tiedättekös, sellainen vanhan talon ja vanhojen tavaroiden tuoksu sekoittuneena keittiöön pinttyneeseen ruoan tuoksuun terävöitettynä maatalon pihalta vienoina häivähtäviin tuoreen heinän ja kesätuulen tuoksuun joenvarsipiirteineen.

1735129.jpg
Huomatkaa lukuisat luukut.

Minusta on kerrassaan ihmeellistä miten mä pystyn yhtäkkiä siirtymään pienen Johanneksen sisälle vaikkapa oljilla täytetyn patjan päälle päiväunille kuuntelemaan aikuisten touhuja ennen nukahtamista. Ihan kuin oma sänkyni olisi pedattu heinäpatjalla ikivanhan lipaston viereen keittiön oven syrjälle. Huu. Uunissa tuoksuvan hauen tuoksu sekoittuneena palavan sanomalehtipaperin musteiseen käryyn. Hauki käärittiin sanomalehtipaperiin ja uuni saatiin sytytettyä polttamalla pikkuisissa luukuissa paperitukkoja, jotta piippu alkaisi vetämään matalapaineella. Koko homma oli parhaimmillaan aika monimutkaista, kuten savusaunan lämmitys, mihin meitä lapsia ei kelpuutettu mukaan, mutta saimme polttaa paperitukkoja uunin lokeroissa. Mä hieman pelkäsin savusaunaa, koska se oli niin pimeä ja vahvasti noelle haiseva paikka. Pidin enemmän peseytymisestä entisen navetan muuripadan äärellä silloin kun ei haluttu lämmittää savusaunaa.

Olen valittanut aiemmissa teksteissä rankoista kalareissuista pitkin Lapin vaaroja. Jäivät mieleen myös mukavalla tavalla, mutteivat aikuiset oikein ymmärtäneet, etten olisi aina jaksanut pysyä perässä reppuni ja kamojeni kanssa. Tipuin joskus ojaankin ja suonsilmään hypyn jäädessä lyhyeksi pikkujaloilla. Pakenimme usein hyttysiä vaaran laelle ja vaelsimme pitkin porotokkien polkuja nilkkoja myöten upottavassa mutavellissä. Mutta sitäkin kivempaa oli saada runsaasti kaloja taikka pieni hauki. Oi onnea leiritulella termospullokahvin kanssa meidän miesten kesken. Iso poika!

1735123.jpg
Ikävöin suopursun väkevää aromia.

Muistot elävöityvät ja elävöityessään kirjautuvat monilla väreillä ja tunteilla. Aikaisemmin pelkäksi rääkiksi ja painajaiseksi ajattelemani muistot alkavat sisältää myös miellyttäviä sävyjä. Ei kaikki ollutkaan pelkästään kamalaa. Ampumareissuiltakin muistan jo ruudin tuoksun, kiväärin painavan tukin olkaa vasten, pelottavan pamauksen ja onnellisen tunteen osuessani tauluun. Aseöljyn ja lämpimän metallin tuoksu sekoittui nahkaisten varusteiden tuoksuun. Kenties siitä syystä mä täytyn aina lämpimällä hymyllä nahan tuoksun leijuessa ilmassa. Muistan myös kolahduksen lippaan täytöstä ja varuskunnan omanlaisensa äänet lapselle outoine sotilastoimineen. Hajalle ammuttu panssarivaunu, jonka kohdalla ukki kertoi aina saman sotajutun.

1735127.jpg
Molemmilla ukeilla oli useita sotasaalispistooleita, joilla ammuimme usein.

Miten sitä on voinut olla joskus niin pieni, että saattoi kavuta lapsiporukalla piiloon vaatehuoneen ylimmän hyllyn talvivaatteiden sekaan karvan ja koipallojen tuoksuun. Hihitellä siellä piilosilla täydellistä piilopaikkaa ja huutaa lopulta kyllästyneenä porukalla vinkkejä etsijälle, joka ei huomannut katsoa millään kerralla sinne aivan ylös saakka. Toisten isovanhempien kesähuvilan soisen rannan tuoksu ja hienon santaisen uimarannan lämpö varpaiden välissä. Loputtomalta tuntunut kesä.

Onneksi ryhdyin kirjoittamaan. Olin vielä hetki sitten maailman tympeimmällä tuulella. Kaikki on mennyt tänään pieleen. Ihan kaikki. Eikä hommaa helpottanut yhtään työkaverini naureskeleva asenne, ettei kellään voi olla jatkuvasti noin huono tuuri. No, hän yritti vain keventää onnistuen tosin vain suututtamaan mut entistä pahemmin alleviivaamalla huonoa onnea.

Mutta eipä vaivaa tympeys enää. Pistin sarkahousut jalkaan. Pidän näiden lämmöstä ja elämän karheasta tunteesta paljasta ihoa vasten. Tuoksuukin villalle.

Mukavaa keskiviikkoa !

- Johannes -