Hei


Kuuntelen herättyäni radio Peiliä netin kautta. Minulla ei ole radiota, koska ostaessani aikoinaan hifi-luokan stereot en halunnut viritintä sisältävää vahvistinta. En nähnyt tuolloin mitään käyttöä radiolle. Vahvistinta ostaessani myyjä kysyi miten isossa omakotitalossa asun. Selvitin asuvani opiskelijasolussa. Myyjä pyöritteli päätään, et sä näin järeää vehjettä tartte. Huomautettakoon, että koko asuintaloani häiriköivissä bileissä käytän vahvistimeni tehosta 0,2% siis kaksi tuhannesosaa. Olen tainnut joskus kokeilla muutaman prosentin äänipiikkiä. Silkkaa murhaa.



Asiaan. Radiossa keskustelivat mikälie ministeri Sarkomaa ja joku professoriliiton proffa yliopistouudistuksesta liittyen innovaatioyliopistoon. Ministeri Sarkomaa perusteli ko. yliopiston tulevaa hulppeaa rahoitusta sillä, että kansainvälisesti ajatellen opettaja/oppilas-suhde on Suomessa huono. Aloittaessani taannoin eka kertaa myöhemmin kesken jääneet yliopisto-opinnot pääsin lukemaan laitokselle, jolle otettiin 5 (viisi) opiskelijaa vuosittain. En edes lukenut pääsykoekirjaa, joten en kai mä ihan tyhmä ole. Eräs silloisista saman laitoksen opiskelijoista on nyt laitoksen proffana. Törmäsimme joku viikko sitten Kantakapakissa. Herra on ääristressaantunut mies, hiuksetkin ovat jo hieman harmantuneet ja kasvonsa väsyneet. Miksi? Koska samalle laitokselle otetaan kuulemma vuosittain 30 (kolmekymmentä) uutta opiskelijaa. No mitä siitä voisi kysyä. Henkilökuntamäärä on edelleen täsmälleen sama kuin mun aloittaessa. Suomessa kun keksitiin jossain välissä täysin päätön 70% kustakin ikäluokasta pitää kouluttaa yliopistoissa ja ammattikorkeakouluissa. Haloo! Kukin voi tykönään pohtia esim. sitä ovatko ex-laitokseltani nykyisin valmistuneet samaa tasoa kuin taannoin, ehtivätkö laitoksen tutkijat tekemään yhtä laadukasta tutkimusta kuin taannoin, jos ehtivät ollenkaan tutkimaan eli harjoittamaan ammattiaan. Sitä minä vaan, että jospa rahoituksen lisäämisen sijaan laskettaisiin yliopistojen opiskelijamääriä.

Enemmän kuin mitään olen koputtanut puuta, etten ole kiitos masennusjaksojeni päätynyt akateemiseen maailmaan. Se on aika raakaa menoa näinä päivinä. Musaliikkeen vastaavana on ollut miljoona kertaa kiitollisempaa. Väitellä friikkiasiakkaiden kanssa jostain friikkijutuista ja myydä siinä sivussa muutama tuote. No, siihenkään mä en pystynyt kiitos masennusjaksojeni.

Oli mulla joku toinenkin lyhyt, mutten muista mikä se oli.

Lähenpä terapiaan.

- Johannes -