300px-The_Scream.jpg

Minä en parhaalla tahdollanikaan ymmärrä Jokelan tapahtumasta herännyttä tavatonta järkytystä ja ihmisten huolta särkyneestä turvallisuudesta. Johtunee siitä, että mulla ei ole koskaan ollutkaan tervettä turvallisuudentunnetta ja maailmankuvani on ollut jo ala-asteiästä realistinen mitä tulee ihmisen kyvystä pahuuteen. Jos tietää jo 9 vuotiaana kansanmurhista ja sellaisista niin ei kai sitä osaa järkyttyä oikein mistään.

Minun tulisi kokea järkytystä omasta kyvyttömättömyydestäni järkytykseen tällaisessa tilanteessa. Näin ei tulisi olla. Oikeastaan minä olen jatkuvassa hälytysvalmiudessa kaiken pahan varalta. Muistan nukkuneeni lapsena toisinaan puukko tyynyn alla vanhempieni varalta. Miten tällaisessa kasvuympäristössä voi oppia terveelliseen turvallisuudentunteeseen ja lepäämään kuin orava kolossaan vailla huolta. Vielä nytkin pelkään silmittömästi väkivaltaa. Eikä ole sattumaa, etteivät Bokkenini ole seinällä vaan kätevästi käden ulottuvilla.

Huomaan tämän tapahtuman saaneen minut kaikesta huolimatta pohtimaan tunnista toiseen omaa lapsuuttani ja nuoruuuttani, omaa elämääni. Miksi minä olen millainen olen.

Haluan huomauttaa, että olen silti empaattinen ja kykeneväinen purkamaan ja tunnistamaan pahan olon itsessäni ja läheisissäni. Siksi kai kuuntelijan roolissa olenkin.

913092.jpg

Moni tapahtuman kokenut koululainen on epäillyt vahvasti kuinka uskaltaa palata enää koskaan kouluunsa. Ymmärrän heitä. Minulla meni kuukausi ennen kuin uskalsin palata kotiini, jonka parvelta löysin itsensä tappaneen ystäväni. Ruumis vielä rojahti parvelta lattialle kun yritimme laskea sitä alas ruumisauton henkilökunnan kanssa. Minä pidin nilkoista ja ote vain jotenkin lipsahti ja Jii kolisi parven raput alas lattialle. Piirtyi muistooni terävästi. En olisi halunnut.

Kaikesta huolimatta Hyvää yötä!

- Johannes -

P.S.
Luen vielä romaania, että uskaltaisin nukahtaa.