Mun Carlsberg, mun kamera ja mun prätkähuivi ja kesäkänni

Uskallan kuin uskallankin julkaista tässä ystävälleni lähettämäni meilin, henkilökohtaisen kirjeen.Siinä on asiaa enimmäkseen minusta ja syy palata takaisin aiemmin tänä vuonna kirjoittamaani.

Kaksi kirjoitustani tammikuulta

Lainaus
Välitilinpäätös

Mun pitäisi uskaltaa tarttua terapiassa vaikeisiin aiheisiin. Tartten rohkeutta!


Telakka Mansessa, maailman upein ravintola!

-->

Moi NN

Joo. Mä en pidä puhelimessa puhumisesta, koska siitä puuttuu kaikki kasvotusten puhumisessa esiintulevat sävyt yms. Saattaa liittyä masennukseen eli kaipa mä pystyn lukemaan noita sävyjä heikommin kuin ennen.

Siksi toisekseen mä koen kotini turvalliseksi pesäksi ja puhelimen pärähdys herättää mussa tunkeilun tuntoja. 'Kuka häiriköi mua mun yksinäisyydessä'.

Toisaalta mulla ei ole myöskään suurempaa tarvetta jakaa elämääni kenenkään kanssa. Liittynee tämäkin varmasti depressioon.

Mä olin äsken kolme viikkoa kokonaan juomatta. Lauantaina eräässä karonkassa ja eilen prätkäkaverin kanssa tuli juotua kohtuudella, ei liikaa. Baareissakaan en ole käynyt noita kahta kertaa lukuunottamatta. Huomaan kuinka helvetin hyvää päihteettömyys tekee minulle. Ei tartte kärsiä useamman päivän morkkiksista, jotka ei ehtineet edes korjautua ennen kuin juopotteli jo uudelleen.

Sä olet uskoakseni tollaisessa kierteessä, ettei sulla ole minkäänlaista käsitystä siitä millaista olisi olla päihteetön, koska et ehdi puhdistautua alkoholista, pilvestä tai huumeista ennen kuin nautit jo jotain noista uudelleen. Sun normaalia on olla sekaisin.

Mun viime vuosi nimittäin meni tolla lailla. Känni noin 3 kertaa viikossa rauhoittavien kera ja mielialalääkitys päälle. En mä tiennyt millaista olisi ollut olla selvä. Joulun alla meno suistui jo raiteiltaan ja mun ONNEKSI mun lähimmät ystävät teki mun tietämättä päätöksen, ettei ne lähde mun kanssa baariin tai juhliin minnekään, koska se vain edesauttaisi mun päihdeongelmaa. Mä todellakin arvostan tota päätöstä, koska se oli toinen tärkeä tekijä miksi mä pyristelin irti itsetuhoisesta kierteestä. Hehän kertoivat siitä mulle sitten joulun jälkeen. Toinen seikka joka sai mut pysähtymään oli se kerta kun yritin humalassa OIKEASTI tappaa sen yhden etnopizzeriaan riehumaan tullen skinin.

Mun oli pakko miettiä mihin mä olen matkalla ja mitä mun pitäisi oikeasti tehdä, jos haluan parantua koskaan. Valitsin tervehtymisen, vaikka päätös sattui ja LUJAA. Itselleen rehellisyys ei ole koskaan helppoa. Vieroitusoireet päihteistä ja lääkkeistä kestivät noin kolme viikkoa, joka oli yhtä tuskaa, mutta kahlasin sen läpi kotona sängyssä tärisemällä ja hikoilemalla. Muuhun en pystynyt.

Mä olen nyt heikompi, ahdistuneempi ja herkempi itkupilli, mutta mä olen sitä sitä rehellisesti. Mun mieltä ei enää ohjaa vieraat kemikaalit, joiden ansiosta mä olen rehellisesti tunteellinen, enkä pakene tunteitani ohjaamalla itseäni kemikaaleilla. Tostahan päihderiippuvuudessa on kysymys, tunteiden ohjailusta päihteillä, koska ei osata olla aitojen tunteiden kanssa.

Eikä siihen tullut lapsuudessa koskaan tilaisuutta oppiakaan, koska selviytyäkseen edes hengissä piti jatkuvasti toimia aikuisten tunteiden epäitsenäisenä jatkeena.

Mun päivittäinen oleminen on siis paskempaa, mutta silti onnellisempaa, koska olen aito. Ja ainoastaan tän aitouden kautta mä pystyn paranemaan, koska mulla on yhteys lapsena rikottuun minään, ja siihen aikuiseen, joka on rakentanut itselleen lapsuuden yhä uudelleen ja uudelleen hakeutumalla rikottavaksi kerta kerran jälkeen.

Mitäpä muutakaan muunmuassa mun seksisekoilut on kuin lapsuudessa hyväksikäytetyn ihmisen alitajuisia toimia vanhan toistamiseksi.

Hmm.

Tulipa tästä vakava.

Mutta NN, rakas ystävä, jos sä haluat päihteettömäksi, niin sun täytyy muuttaa elämääsi todella radikaalisti. Mm. hankkiutua kokonaan eroon vanhoista narkkariystävistäsi, vaikka se tuntuisi todella pahalta.

Mä näen sussa todella fiksun ja lahjakkaan ihmisen, joka ei ole päässyt koskaan jaloilleen ja kaiken tämän seuraaminen on raskaan surullista !!!

Halaus

~ Johannes ~