Hei



Itkettää. En tiedä miksi.



Osaan aprikoida syytä. Pettymys ja tylsyys. Horisontin puute. Kelan kirje selvisi. En ole velkaa Kelalle, vaan he ehtivät jo periä Veritakselta saamani eläkkeen maalis-huhtikuulta. Huvittaa, koska Kelan karhukirje saapui heti Veritakselta saamani myönteisen eläkepäätöksen jälkeen, mutta eipä ole kuulunut vieläkään Kelan päätöstä sen enempää eläkkeestä kuin eläkkeensaajan asumistuestakaan. Karhuta kyllä osaavat pika-aikataululla. Olen siten vielä vitun köyhä, vaikka saan huomenna ekan normaalin veroprosentin mukaisen eläkkeen. Mutta ilman asumistukea siitä ei jää mitään jäljelle vuokran jälkeen. En saa edes hoidettua kaikkia laskuja.

Sehän tässä tympäisee. Ja toistan tätä yhä uudelleen. Tervehtymistä auttaisivat myönteiset arjesta irroittavat kokemukset, mutta mulla ei ole varaa lähteä mihinkään, eikä tehdä edes kotikaupungissa mitään mikä maksaa yhtään enempää. Tilaamani makuupussi odottaa huomista postissa. Lunastan sen vaikka ei olisi varaa. Kokeilen makaria samantien viikonloppuna sisällä nukkuen takapihan ovi avoinna. Takapihalla en halua yöpyä, koska siinä pyörii jo aamulla lapsia leikkimässä.

Olisin päässyt tänään Olennon muuttoauton kyydissä Hesaan. En halunnut lähteä, koska paluumatkaa ajatellen en saa vielä VR:n alennusta, koska sitä Kelan eläkepäätöstä ei ole tullut, enkä mä halua lähteä lomalle, jos tarttee laskea joka euro, eikä voi rentoutua kahviloissa, museoissa ja terasseilla.



Mä olen myös huomannut, että mukavien päivien jälkeen seuraa takapakkia, koska tipun harmaaseen arkeen. Siitäkin tässä itkuisuudessa on kysymys. Viihdyin loppujen lopuksi Naamoilla ainoastaan yhden illan. Mulle iski joku paniikki mm. rahatilanteesta kun en vielä tiennyt mitä Kela aikoo karhupäätöksellään. Palasin pikapikaa kotiin yhtä äkkisellä paniikkipäätöksellä. Sinänsä mukava, koska säästyi rahaa, eikä tullut juotua paria päivää, mutta kuunneltuani tiistaina ystävien festaritarinoita ehti jo harmittaa valtavasti miksi tuli häivyttyä. Kaikenlaista ihanaa oli sattunut ja tapahtunut höystettynä hienoilla bändeillä.

Maanantaina tampatessani mattoja asteli pihalle ystäväpariskunta Etelä-Afrikasta. Noin vain yllärinä. En oikein tiennyt miten päin olla joten keittelin kahvit ja turistiin pari tuntia sekä kerättiin hieman isompi porukka ja lojuttiin rannalla, käytiin syömässä järvenrantaterassilla, istuttiin ravintolalaivassa ja päätettiin ilta erään toisen pariskunnan luona wokki-aterian äärellä. Mä suorastaan loistin hyvää tuulta. Pelkästään englanniksi keskustelu virkisti mieltä puhumattakaan aikuisen positiivisesti asennoituneesta elämäntilanne- ja elämänsuunnitelmajauhamisesta unohtamatta hersyvää huumoria. Vaihdettiin kuulumisia syvemmällä tasolla ja mua niin ilahduttaa seurata ja kuulla entisten alkkisnarkkari-ihmisten korjaantuneesta elämästä. Munkin Etelä-Afrikkaan töihin muuttanut ystäväni löysi sieltä kerrassaan upean mustan vaimon ja siihen jäi menestyksekkään työn avittamana koko entinen elämäntapa. Ystäväni silmätkin ovat muuttuneet, niihin on tullut onnellisen ihmisen katse. Heidän tarinaansa peilattuna myös mun oma elämä on muuttumassa samalla lailla kohti ehdottomasti parempaa. En vain jaksa aina itse siihen uskoa, enkä huomaa itse suuria liikahduksia kohti tasapainoa. Jokin viimeinen iso korjaava tapahtuma vielä puuttuu oli se sitten työpaikan tai asuinpaikkakunnan vaihto taikka kumppanin löytyminen. Jokin joka tempaisisi minut pois tästä ansassa olemisen tunteesta, joka velloo koko ajan taustalla kiskoen minua kohti mutaista merenpohjaa.



Tiistaina vietin aikaa täkäläisten ystävieni seurassa. Oli oikein rentoa ja mukavaa, ainakin niin kauan kuin pysyimme selvin päin. Humaltumisen jälkeen nauroimme enemmän, mutta kontrasti maanantaihin tuntui keskiviikkona väsyneenä herätessäni ylipääsemättömän kurjalta. Rakastan ystäviäni, mutta yhteinen olemisemme on kertakaikkiaan liian alkoholikeskeistä, emmekä jauha asioista fiksusti juuri koskaan, vaikka siihen olisi meillä kaikki edellytykset. Olemisentapa luisuu rutiininomaisesti humalahakuiseen heilumiseen & turhanpäiväiseen paskanjauhantaan.

Katselen päivittäin Attenboroughin dokkarijaksoja. Päätin aloittaa vanhimmasta edeten kohti uudempia sarjoja. Niistä ois mukava keskustella jonkun kanssa. Ihmetellä luonnon kauneutta & moninaisuutta.



Kun saan takautuvia asumistukirahoja, niin teen seuraavaa:

- Hankin muitakin retkeilyvälineitä kuin makuupussin.
- Jemmaan rahaa syyskuun eräretkeä varten.
- Käyn eka kertaa kotikaupungissani iltaristeilyllä järvellä. En ole käynyt koskaan minkäänlaisella.
- Kerään porukan ja käyn kokeilemassa ampumista eka kertaa sit armeijan opastetulla käynnillä sisäampumaradalla. Voipi ostaa erilaisia paketteja eri pyssyin.
- Kerään porukan ja vuokraamme päiväksi joko splättis- tai laserpyssyt. Ehtaa.
- Jos rahaa vielä jää, niin käyn reissulla Hesassa ja Turussa turistina. En ole käynyt vuosiin monessa kohteessa, joissa viihdyn mainiosti kuten Turun Luostarinmäen käsityöläismuseossa yms.
- Niin ja lopuksi vielä ostan pari kirjaa.
- Ja koetan aloittaa vaikka puskemalla aamu-uinnit.


- Johannes -

PS

Omalla asenteella olisi oikeasti erittäin suuri merkitys ansassaolon tunteeseen. Enpä ole saanut vielä lähdettyä ulos kuvaamaan digikameralla, vaikka reippailu kameran kanssa ei edes maksaisi mitään.