Moro

Kävin tiistaina lääkärissä, koska sairasloma päättyi heinäkuun loppuun. Olin jo ehtinyt haaveilla palaavani töihin syyskuun alusta, mutta lääkäri kirjoitti minulle sairaslomaa syyskuun loppuun. Pyysin lyhyempää, mutta hän sanoi minun olevan vielä aika huonossa kunnossa.

Tympäisi ankarasti. Aivan kamalasti. Mua alkaa kyllästyttää kympillä tämä toimettomuus ja arvottomuus. Päivät sujuvat toinen toisensa lailla laskien tunteja nukkumatin saapumiseen. Toisaalta koen itseni hyödyttömäksi, koska en tee töitä, vaan ainoastaan makaan. Minusta olisi johonkin yksinkertaiseen puuhaan. Auttaisi parantumistakin, jos voisi tehdä käsillänsä jotain yleishyödyllistä. Hmm. kävelyttämässä vaikka vanhuksia taikka haravoimassa tienvarsia.

Terapiakin alkoi uudelleen kuukauden loman jälkeen. Eka istunto sujui sekasortoisesti. Kuukaudessa ehti kertyä yksinkertaisesti liikaa puhuttavaa ja purettavaa. Itse asiassa mä jännitin terapiaan paluuta jo edellisenä iltana niin että meinasin oksentaa ja pyörtyä saunaan. Tajusin aamulla terapiaan herätessäni mistä illan huonovointisuus johtui, enkä arvannut lähteä istuntoon fillarilla, vaan tallustelin turvallisesti bussipysäkille. Sama tänään ja eilisiltana. Istunto sentään sujui jo hieman rauhallisemmin. Terapeuttikin huomautti mulle vakaana kuinka kesken mun paranemisprosessi vielä on. Eihän siitä ole kuin kuukausi kun en uskaltautunut ostarille päiväsaikaan. En mä todellakaan olisi ollut työkunnossa syyskuun alussa. Huomasin asian itsekin kahden istunnon kuluessa. Mä olen juossut koko heinäkuun karkuun omaa oloani ja pahoinvointiani Mansessa, Turussa ja kaikenmaailman tapahtumissa läträämässä oluen kanssa. En ole edes liiemmin ehtinyt pohtimaan vaikeimpia asioita, mitkä palaavat jälleen tapetille terapian myötä. Mä en haluaisi ja haluaisin käsitellä niitä. Ei hemmetti. Miksen mä vaan ole terve.

Olen mä myös edistynyt. Mullon realistisia tulevaisuudensuunnitelmia ja aikaisempaa vähemmän totaalisen huonoja päiviä. Uskaltaudun kaupungille ilman ongelmia ja unikin maittaa ennen kuin romahdan yliväsyneenä sänkyyn. Ja sainhan mä luettua kirjan, sen Unabomberin. :)

Mua pelottaa kaikkein eniten mun töihinpaluu. Mitä tästä tulee, jos mä joudun oleen saikulla vielä jouluun, ensi kevääseen. Syyskuun lopussa tulee täyteen jo reilut puoli vuotta, enkä ole tämän kummemmassa jamassa. Huoh.

790902.jpg

Johannes huolehtii osa 2:

Mun naapurin yläpuolella asuu tuurijuoppo suomalainen perusmies. Se mölyää aina kuun alussa rahaa saatuaan parvekkeellaan ympäripäissään. Huutelee lapsille ja mille lie näkemilleen möröille. Kaatuilee ennen sammumistaan pitkin lattioita ja pöytiä kolisten koko talon läpi. Joskus olen suunnitellut tarttuvani bokkeniin ja käyväni rusikoimassa äijän kallon palasiksi muutamalla voimakkaalla iskulla. (En onneksi tartu väkivaltaan oikeasti. Kaite.)

Eilen illalla äijä alkoi huudella mun naapurille hävyttömyyksiä ja tappouhkauksia: "Tule esiin sieltä Makkonen, niin mä tapan sut! Missä sä piileksit äpärähullusekopäärosvonaapuri!" Makkonen ei enää uskaltanut tupakalle etupihalleen ja mäkin meinasin jo soittaa poliisit, mutta painuin sitten nukkumaan arvellen, että kai se Makkonen saa itsekin kytät paikalle. Heräsin yöllä muutamaan otteeseen äijän metelöintiin ja lattianhakkaamiseen, mikä näkyi mun painajaisissa väkivaltana.

Aamukahvilla herkesi mieleen, jotta lieköhän Makkonen enää hengissä. Etupihalta kantautui onneksi tuttu sätkänkäry ja porhalsin oman pihani kautta eka kertaa jutteleen naapurini kanssa. Sellainen viisikymppinen sairaseläkeläinen ylipainoinen ulosanniltaan heikohko ystävällinen ukko. Sormet tupakasta ruskeina ja hampaat nikotiinista keltaisena. Tuhkakuppina parin litran suolakurkkupönttö ja piha aivan yhtä villiintyneessä tilassa kuin mullakin. Mä huolehtimaan yläkerran äijän uhkailusta: "Tule ensi kerralla mun luo niin soitetaan kytät paikalle. Et sä voi asua kodissas, jos pitää pelätä. Saanko tulla jutteleen joku kerta." Oikein ystävällinen tuokio, kertoi kissastaan, välirikostaan juoppohullun naapurinsa kanssa ja sen sellaista. Käteltiin lopuksi ja astelin takas kotiini. Aion mä käydä moikkamaassa uudestaan. Ois eka ihminen johon tutustun tässä talossa.

FA06_Makonde048b.jpg.jpg

Ai niin.

Lähden taas Manseen. Tällä kertaa Fest Afrikaan Telakalle!

- Johannes -