Kaipuu kovertaa



Mä kuihdun kosketuksen puutteeseen. Sanoisi joku hellän sanan ja silittäisi hiuksia. Suutelisin toisen huulia ja niskaa. Kuiskaisin hellän sanan minäkin. Hengittäisimme läsnä toisillemme.

Myymälässäni kävi tänään pari hemmoa kysymässä tukea goottibileisiin. En antanut, koska pyysivät ylihintaa mokomasta logon paikasta julisteessa. Nauroin heille, et kehtaisko tällainen vanhus saapua kummiski bileisiin. Ettei porukka nauraisi ulos. Kuulemma herättäisi värikkyyttä eli aina tervetullut. Minä nauramaan, et voisin olla kaikkien muiden bilettäjien isä. No en ihan mut silti. Mä tykkään goottiestetiikasta. Olisko sitten hölmöä mennä sinne yksin juomaan mustat kuteet niskassa ja uudet maiharit jalassa muutama olut, tuntemaan itsensä yksinäiseksi ja ulkopuoliseksi. Jos joku tulis puhumaan, lipsahtais suusta kuinkä mä olin just sunkaltainen 80- ja 90-luvun. Huoh. "Sä et ollut syntykään kun mä jo kuuntelin Einstürzende Neubautenia ja Bauhausia sekä diggailin Curea livenä." Ois noloa. "Hei. Mäkin olen asunut vallatussa talossa Berliinissä. En oo vanhus." Nolommaksi vaan käy. "Tuutko mun luo kattoon Bauhaus-liveleffaa?" "Ai et, no." Sit naama punasena ja häpeästä hikisenä karkuun toiseen baariin juomaan pää täyteen, ettei tartteis vajota maan alle.



Ei taida onnata mun kumppaninetsintä. Pitäs ensin tehdä jotain. Kaipa tyytyminen saavutettuun seesteisyyteen.

Keskiviikon työpaiväkin alkoi kassaa laskiessa ihmettelemällä mikä täällä HAISEE. Toinen maihari oli ryvettynyt koiranpaskaan. Sitä sit kaivelin käsienpesuualtaan yllä kertakäyttölusikalla ja vessaharjan kanssa huuhdellen pohjan kuvioista. Tällasta tää.

Minun !Sielu?.

Sattuu.

Yritän itkeä, oksentaa tuon kaiken pois.
Koska lopulta on ainoastaan Rakkaus.
Muu on tyhjää, onttoa.

- Johannes -