Moro tää sanos silleen lujasti karhealla äänellään

Lynyrd-Skynyrd-Magnet-C12197652.jpeg

Ekaks kiitos Jacarandalle! Kommentoin osuvaa kommenttia myöhemmin.

Terapia sujui viime- ja toissaviikolla loman jälkeen sekasortoisissa merkeissä. Tänään ja eilen pääsimme jälleen käsiksi asioihin. Mielessä liikkuukin nyt aivan liikaa kaikenlaista pohdittavaa ja oivalluksen poikasta. Nukuin kenties siksi eilisen päivän poisluettuna terapiaa ja illan saunavuoroa. Huh. Alitajunta tarttee rauhaa asioiden pyörittämiseen. Olisi niin paljon käsiteltävää ja purettavaa, sanoiksi ja keskusteluksi avattavaa. Johan tässä menee herkemmästäkin pää sekaisin. Toisaalta lohduttaudun sillä, että paranen pikkuhiljaa.

Mullon suuria ongelmia itseni puolustamisessa, autonomian ja rajojen ylläpitämisessä siis itseni suojelussa. Koen aina EI sanoessani joutuvani katastrofin ja väkivaltaisen tilanteen äärelle. Siksi jätänkin aivan liian usein sanomatta mitään ja myönnyn toisen osapuolen vaateisiin. Kärsimystähän siitä seuraa.

Mua on nujerrettu lapsena monella tapaa, eikä koti sen enempää kuin koulukaan ollut turvallinen paikka, vaan ainaisen vihan ja väkivallan uhan alainen. Koskaan ei tiennyt milloin tilanne rysähtää päälle, joten opin jo hyvin pienenä tarkkailemaan ympäristöni ihmisiä mielialoineen ja pyrkimään tekemään kuin he haluavat, jottei vajottaisi lapselle kaameaan katastrofiin. Säännötkin kun olivat epäjohdonmukaisia ja monesti lapselle mahdottomia ymmärtää.

Isäni oli väkivaltaisuuteen taipuvainen kontrolli- ja turvallisuusfriikki, jolla oli neuroottinen käsitys perhe-elämästä ja kodista. Äiti yritti tulla siinä ympäristössä toimeen valehtelemalla ja välttämällä hankalia tilanteita. Joskus he riehuivat molemmat, eikä lapsi voinut luottaa kehenkään. Muistan painajaisissa kuinka me pelkäsimme lastenhuoneessa millä mielialalla vanhemmat tulevat tanssiravintolasta jne. Oikeastaan fiiliksen oppi tunnistamaan oven takaa kuuluvien askelten sävystä.

En mä tiedä.
Kävin äsken saunassa ja koin sen rentouttavana. Ulkona pimeää ja tuuli suhisee puissa. Rauhallista.
Mukavaa.

Mä pelkään ja pelkään ja pelkään ja pelkään, enkä uskalla ajatellakaan häpeän tuottamista ylemmilleni. Jotenkin kuvaavaa ja selittää työuupumistani ja depressiotani terapeutin kysyessä mitä tapahtuisi, jollei myymäläni olisikaan joskus täydessä tiptop kunnossa ja hälytysvalmiudessa. Menin sanottomaksi, purskahdin melkein itkuun ja sopersin jotain, etten osaa sanoa tähän mitään, koska se on mahdoton ajatus. Mahdoton, kertakaikkiaan. Ilmankos mun myymälä on ollut aina ketjun paras kaikilla tasoilla, mutta olen maksanut siitä raskaasti. Saisin mä pidettyä sen ketjun parhaana vähemmälläkin pingottamisella ja vaatimisella (itseltäni ja alaisiltani), mutta kuinka mä oppisin olemaan rennosti aina ja joka päivä.

Lynyrd Skynyrdin Simple Man kuulokkeista. Luo turvaa.

Olisi niin paljon. Yllä ainoastaan kapea aspekti.

cobra_mule_hh.jpg

Miten mä oppisin hyväksymään sen, etten mä ole samanlainen, eikä mun tartte olla samanlainen ollakseni omanlaiseni miehekäs mies kuin mun kaukopartioupseeri-isoisäni, kova ja väkivaltaisen vaativa isäni taikka kullankaivaja & SS:ään sotkeutunut toinen isoisäni. En mä olis kaivannu oppiin ampuun armeijan ampumaradalla alle kouluikäisenä, marssiin Lapin soilla reppu selässä samassa iässä, kuunnella äärirealistisia sotajuttuja, noudattaa kotona kummallisia sääntöjä selkäsaunan uhalla ja joutua koulussa kiusatuksi sotahulluuden vuoksi taikka kun opettaja ilmoitti kotiin, että teidän lapsenne on hälyttävän oikeistolainen, eikä se ole voinut vielä lukea kaikkia niitä satoja kirjoja mitä hän väittää lukeneensa. Olinhan mä ne lukenut vanhempien hyllystä (kulttuurisuku), koska mun piti paeta jonnekin. Miksi mun piti olla molempien sukujen eka miespuolinen lastenlapsi.

Tää menee purkaukseksi.

Lakkaan.

biker_dog.jpg

Sit mä haaveilen jostain prätkäelämästä nahkakuteineen, jotta saisin punk-aikojen tapaan ylleni kovan jätkän symbolit, et älkää tulko mulle, koska en osaa sanoa sitä suoraan rehellisesti, koska pelkään niin vitun paljon ja kaikkea. Mä en ole mitään muuta tehnytkään viikkoon kun lukenut prätkäkirjoja ja -lehtiä sekä forumeita ym nettijuttuja. Mä teen aina näin. Innostun jostain, kahlaan läpi mielettömän määrän matskua ja kokeilen sit käytänössä, jos vielä matskun jälken innostaa. Mä deletoin aika pian tekstin, jonka kirjoitin viime perjantaina pilvessä juhliessani erään prätkäporukan kanssa. Mitä velikultia. Joo, mä haen sitä turvaa jengistä, mitä ei ole ollut kotona. Oli niin ilahduttavaa punkkarina kun missä tahansa Euroopassa löytyi aina juttuseuraa ja avunantajia.

Tällainen mulle ois varattuna ens kevääksi käytettynä. Kävin kokeileen kaverin luona, joka kaipaa isompaa pyörää. Se ois musta, sissybar, kaatumaraudat ja asujaimiston harmiksi paukkuvammat pakoputket, sekä enempi custom-tyyppinen takalokasuoja. Eikun rahoitusta pohtiin ensi pääsiäiseksi, jos mun innostus vielä jatkuu ja saisin aikaiseksi mennä prätkäajokurssille kokeileen ihan oikeaa ajamista, josko mä siitä tykkäisin.

Mietin saunanlauteilla paljon selkeämmän tekstin, mutta meni vituilleen. Mitä väliä. Piti kertoa mm. eräs esimerkki terapian yksinkertaisista oivalluksista. Tässä se tulee: Näen usein painajaisia saunasta, joka on kuin helvetin esikartano. Savuinen, kitkerä kellarinoloinen uuni, jossa palaa kivikeoissa nuotioita jossain seinänvierillä ja jonne ryömitään sisään jostain luukusta. Faija ja faijan kaverit menee sinne ja minä perässä vastoin tahtoani. Sit mä saan myös aika usein saunanlauteilla käsittämättömiä paniikkikohtauksia. Tuntuu kuin istuisin taivaanlaella telineellä ja tippuisin pohjattomaan syvyyteen minä hetkenä tahansa. Tätä purimme tänään terapiassa ja löysimme yhteyden upseeri-isoisäni kotitilan savusaunaan, jossa kävin tietenkin kesäisin saunomassa miesten kanssa. Kuvitelkaa joku nelivuotias lapsi savusaunaan, jossa kivikasakiuaskin lasta korkeampi ja lauteet kolme kertaa korkeammat ja se kaikki noki ja savun tuoksu ja ohjeet, ettei saa nojata seinään, ettei noki tartu ja hiustenpesu helvetin kuumuudessa ja neuroottinen faija yrittää pitää kakarat kurissa hermostumalla ja huutamalla, ku lapset ois tarvinnu jonku rauhoittavan sylin, et ei mitään hätää, mennäänpä hieman rauhallisemmin.

045d.jpg

Tai miksi mä joskus nuorempana jätin paniikkikohtaukselta usein opiskelijaravintolassa lounastaessani tarjottimen aterioineen pöydälle ja ryntäsin ulos vetämään henkeä, pelastumaan odottavalta katastrofilta. No, kuinkahan helvetin monta kertaa mäkin olen istunut pienenä kotona jo pari tuntia sitten kylmenneen hernekeiton äärellä peläten tukkapöllyä, selkäsaunaa sekä luunappia, koska pitäisi syödä. Pakkohan se oli syödä loppujen lopuksi itku kurkussa. Vittu sanon minä!

Lynyrd Skynyrd Gimme Back My Bullets

Ihme, etten mä ole kaiken tämän purkamattoman ahdistuksen, vihan ja pettymyksen sekä turvallisen rakkaudenkaipuun ja vihan ja vihan ja vihan keskellä onnistunut tappaan itseäni enkä ketään muuta. Siitä kiitos! Joku turva ollut kuitenkin, koska musta kasvoi empaattinen ja oikeudenmukainen ihminen. Kun vielä oppis armahtaan itteään.

- Johannes -