Hohoot vähissä

Kirjoittaisinko jatkuvasta itku kurkussa hymyilemisestä. Vaiko vanhempieni huolestuneista katseista. Vaiko vesitputouksenomaisesta ahdistushikoilusta tai pyörryttämsestä kaupungilla. En mä jaksa.

Oli pakko ilmoittaa joulupuurolla tänään, etten jaksa, että jätän sen ja tuon väliin. Jään sohvalle makaan. Onneksi veljeni ymmärtää toisin kuin vanhemmat, joiden huolen vuoksi on pakko jaksaa näytellä.

Huomaan miten kurjassa kunnossa olenkaan. En jaksa pätkääkään ihmisten ilmoilla, leikkiä sosiaalista. Oikeastaan mä olisin ollut valmis vaikka jollekin osastolle vieraassa kaupungissa. Huh. Sain sanottua, etten jaksa, joilloin ei tarvinnut yrittää yli voimiensa.

Huomenna odottaa pahin päivä eli kahden suvun yhteinen jouluateria, joka kestää koko päivän. Mä luulen jo joutuvani pakenemaan jossain vaiheessa saunaan istumaan, olemaan itsekseni kaikessa rauhassa.

En haluaisi aina vaan valittaa.

Äitini on laihtunut vanhuksena, alkaa muistuttaa nuorta itseänsä italialaista näyttelijätärtä. Isä edelleen vanhuksenakin voimaa ja tarmoa uhkuva arjalainen alfauros. Minä mielenvikainen mitään jaksamaton.

Miten voi ihmisen minäkuva olla näin vääristynyt.

Miten rauhallista veljeni luona onkaan kun täällä ei ole muita. Kuusi tuoksuu tossa vieressä kynttilämeressä uiden, kannettava Artekin pöydällä ja minä istun Artekin nojatuolissa parketin päällä. Tällaisen kodin haluaisin joskus, Niin lähellä taivastakin, ettei näe kuin puunlatvojen silhuetteja sekä tähtitaivaan. Rauha. Voisin maata täällä sohvalla taivasta tuijotellen vaikka loppuviikon. Antaisin ajatusten ajelehtia ajan myötä. 

Yöksi kuitenkin liturgiaan vastaanottamaan maailmaan syntyvää Kristusta. Tässä hetkessä. Haluaisin jaksaa, mutten ole varma kestänkö seisoa täpötäydessä kirkossa niin kauaa. Yleensä mä keskityn kynttilänliekkiin jääden kuuntelemaan kuoron laulua sekä pappien liturgiaa. Tunnen olevani kotona pyhän äärellä. En minä ymmärrä edes itseäni, kuinka voisin ymmärtää jumaluutta. Murtunut mieli on minun uhrini.

Politk2-400.jpg

Kitara nojaa seinää vasten, takan alla viinipullorivi, seinillä tauluja ikonien välissä, lampukassa palaa elävä liekki. Täällä on kaunista, harmonista ja hiljaista. Viihdyn. Jospa aika pysähtyisi viikoksi. Tiedän siis uuden mielikuvitusleikin ahdistuksen iskiessä. Voin kuvitella itseni natisevan purjelaivan hytin ja takkatulen loisteisen hobittikolon lisäksi tänne veljeni kotiin.

En pelkää enää kuolemaa kuviteltuani sellaisen itselleni. Koetan kirjoittaa tapahtuman joskus tänne, hiljaisen hiipumisen lumihankeen. jos ongelmani piilevät mielessäni niin kai ne myös saa häivytettyä mielikuvituksella.

Johannes kiittää kaikesta sydämestän kommentoijia ja toivottaa kaikille rauhallista joulua sekä parempaa tulevaa vuotta !!!

EDIT:

f9703f0a-4091-4d04-b0fe-9ff29a228889_m.J

Löysin elämälleni ja parantumisen motivaattoriksi yhden materiaalisen päämäärän. Aivan upea juttu. Vähintään mä voin iltaisin kuvitella etappeja ja reitin maisemia, aamu-uinteja Alaskan joista ja järvistä Karibian meren ja Titicaca-järven kautta Tyynelle valtamerelle Argentiinan eteläkärkeen. Fyysistä kuntoakin toi vaatii varallisuuden lisäksi. Siinäpä päämäärää aamu-uintien aloittamiseksi ja hmm. kylmävesialtaalla vierailemiseksi. Jukra! 

main_alaska.jpg