1055341.jpg

Lumenriekaleita maassa, muutama aste kirpeyttä. Mielessä pyörivät eiliset lukemiset Jumalakäsityksen kehittymisestä. Myytit ovat olleet ja ovat edelleen kertomuksia myös ihmisen itsensä kehittymisestä itsenäiseksi aikuiseksi, joka kaipaa edelleen lohtua ja turvaa, viattomuutta.

Minä kasvoin liian aikaisin itsenäiseksi. Etsisinkö oman myyttini, jonkin jo olemassaolevan.

Rauhallinen olo pitkästä aikaa. Itsensä kanssa sinut Didgeridoota kuunnellessa ja valmistautuessa terapian kautta iltavuoroon.

didgrking.jpg

Ymmärsin eilen lukiessa omien kirjoitusteni lähentyvän posttraumaattisten potilaiden tekstejä muodoltaan ja sisällöltään. Miten löytää sanat asioille, joita ei voi muistaa eikä ymmärtää. Tästäkö on kysymys, etten voi ymmärtää miksi perheeni oli minulle uhkatekijä eikä turva. Ei pieni lapsi voi sellaista ymmärtää. Ei hänellä ole sanoja sellaiselle. Kuka oli se, ketkä olivat riivaajia vanhempien hahmossa, eivät lainkaan samoja henkilöitä kuin aamupalalla kaiken hiljennyttyä rauhaan ikäänkuin öiset tapahtumat olisivat olleet vain unta. Näinkö eron vanhempien silmissä. Mistä erotin normaalit vanhemmat riivaajista.

Mutta nyt olen sinut itseni ja asuntoni kanssa. Lunta maassa, didgeridoo surisee rauhoittavasti.

Mukavaa alkavaa viikkoa teille kaikille !

- Johannes -