Hei


En halua istua kotona, en halua kotiani mitenkään, en halua edes tätä todellisuutta.

Paljon erinomaista, paljon kaameaa. Erinomaisesta myöhemmin eli vietin Lumikonkin huomioiden mahtavan viikonlopun, jos vain uskaltaisin olla kotonani ja jollei olisi sattunut mitä sattui. En oikein tiedä miten sanani asettaisin, koska en oikein tiedä miten ajattelisin.

Olen surullinen, pelokas ja tyhjä.

Päätin ultrasosiaalisen ihanan viikonlopun illallisella Miesnaisen luona. Tärkein ihminen kotikaupungissani lapseni ohella.

Miesnainen olisi halunnut sänkyyn kanssani. Kiertelemättä ja kaartelematta. Enemmänkin. Minä en halua hänen kanssaan sänkyyn enkä enempää. Voi. Voi mitä? Hän on minulle suoraan sanottuna elintärkeä ihminen, enkä minä halua väliimme tällaista rasitetta. En tiedä voinko enää olla hänen seurassaan lainkaan niin vapautunut kuin aiemmin, menikö turvallisuuden tunne hänen halunsa ja mun torjunnan myötä hukkaan. Hän itki, minä en pystynyt. En pystynyt itkemään perjantainakaan Lumikon seurassa. Mulla meni Miesnaisen luona melkein viisi tuntia. En olisi halunnut palata kotiini, en olisi halunnut jäädä sinnekään, _enää_.

Minä en tiedä miten selviän alkavasta viikosta.

Mainittava jotain hyvää. Selvisin kuluneesta viikosta yhdellä parin tunnin baari-illalla, jonka kuluessa join vain kolme olutta. Huoh. Onhan se jotakin sentäs. Krapulakaameus tästä vielä puuttuisikin.

- Johanneksen mieli on sekava -