sitä mitä haluaisin


Uniaika jatkuu. Nukuin maanantaina iltaan saakka ja tekisi mieli aina vaan nukkua, mutten suostu. En tänään. Tuntuu kuin elämäni olisi supistunut viime viikolla sängyn ja nojatuolin varaan tähän koneen eteen. Istun katsomassa X-Filesia taikka nukun/valvon peiton alla. Milloinkahan mä söin viimeksi lämmintä ruokaa, varmaan keskiviikkona ennen kyläilyä Tutkijan luokse.

Olen pettynyt olemiseeni. Minne nousujohteinen kausi päättyi? Tätäkö tämä nyt on ties kuinka pitkälle tulevaisuuteen. Raajarikkona räpistelyä. En jaksaisi enää näin.

Jos olisin terve, enkä vakavasti sairas, jäisin kohta kesälomalle, minulla olisi runsaasti rahaa loman viettoon kesäbonuksineen. Kävisin kahviloissa, uimarannalla, valokuvaamassa metsissä ja luontopoluilla, leffoissa jne. kaikkea normaalia mitä mä teen aktiivisena ihmisenä. Menisin viikoksi Joensuuhun viettään päivät avantouimareitten huvilalle eväitten ja hyvän kirjan kanssa. Nyt mä vain kökötän paikoillani poisluettuna pikaiset humalaiset pyrähdykset ihmisten ilmoille. Minuun sattuu kaikkein eniten, etten jaksa lukea. En saa virikkeitä ajatusmaailmaan, en opi mitään ja tuntuu kuin tyhmistyisin viikko viikolta.



Kenties avainsanana toi humalaiset. Olen juonut itseni känniin 8 kertaa kolmen viikon sisään. Se on liikaa. Olen rajalla. Luulin kolme viikkoa sitten jo tulleeni rajalle flirttaillessani räkälöissä alkoholin kanssa. Olut voitti painin kolmeksi viikoksi. Mutta mulla ei ole varaa antaa sen selättää minua enää. Tai todemmin sanottuna minulla ei ole varaa antaa itseni omasta tahdostani luisua enää yhtään pidemmälle. Jos mä johonkin voin ylipäätään olla tyytyväinen, niin kyvystäni katsoa peiliin.

Mietin tätä asiaa eilen illalla ja kehitin fiksua sanottavaa, mutten enää muista mitä. Eihän toi muistikaan pelaa entiseen malliin. Joudun toisinaan näyttelemään ystävien kanssa ikäänkuin tietäisin mistä puhutaan, vaikken muista lainkaan kuulleni koko asiasta.



Tästä tuli valitusteksi, purkaus. Mä en kestänyt herätä aamulla, todeta ulkona loistavan kesäpäivän ja huomata oma siipirikkoisuutensa. Kestämätön kontrasti todellisen ja potentiaalisen välillä. Tekisi mieli huutaa, kohottaa nyrkkiä, kirota jumalat, kirota menneisyys ja kirota tulevaisuus.

- Johannes -