Että olen odottanut kavereiden kanssa itseäni juna-asemalla. Kun en kuitenkaan saapunut sieltä junasta, niin piti ajaa tyhjin käsin taksilla jatkamaan biletystä.

Kerran unohdin oman nimeni. Piti luntata opiskelijakortista. Arvatkaa nolottiko.
"Öö, mä oon Johannes ..."

Kerran imuroin murut pois 250 asteisesta uunista. Suutin suli uuniin.

Juutuin Hesassa ratikan lattiaan kiinni. 
Jouduin huutaan kuskille pysäkillä, et 
"Apua, mä juutuin lattiaan, oota vielä!"

Käyn välillä höyryhengittämässä saunassa.
Lisää muisteloita myöhemmin.

....

Eipä tuolla saunan löylyssä jaksanut kuumeisena kovin kauaa maata. Heittelin hissukseen vettä kiukaalle ja nautin vesihöyryn hengittämisestä.

....

Saatuani nimen selville opiskelijakortista piti tietää missä asun. Ei mitään mielikuvaa. Jossain Vallilassa sellainen korkea talo. Siinä täti kyselemään oisko se sen ja sen värinen. Vähitellen selvittiin siitäkin.

Mä juutun alinomaa kiinni kädensijoihin ja ripoihin hihansuusta, takinliepeestä tms. Nyks, enkä pääse eteenpäin.

Tarvitsen ostoskärryjä kerran vuodessa eli ostaessani juhannuseväitä. Toissakerralla ostarin kauppaan oli tullut uudet hienot kolikkosysteemit. Minä pontevana kassalle kuohkaamaan, että on suorastaan kohtuutonta maksaa kokonainen euro kärrynkäytöstä kun ei ole pienempiä kolikoita. Kassantäti selitti jonosta huolimatta, et sen rahan saa takaisin maksettuaan. Minä maksamaan. Mutta ei auttanut kuin tulla takas kärryn kaa, et en mä saa sitä rahaa takas et miten sen muka saa tuolta kolosta pois. Täti katsoo hetken mua ja hetken jonoa. Ei sano mitään, astuu kassan takaa ja tulee ihan kädestäpitäen neuvomaan kuinka uusi systeemi toimii. Jonossa oli tietenkin naapureita.

Keskusteltiin ystävien kanssa Suomen ilmastosta. Mä esimerkkinä maamme karuudesta, et täällä noi viinirypäleetkin jää niin pieniksi ja kitkeriksi. Miten niin eri kasvi viinirypäle ja viinimarja. Olin sentään jo aikuinen.

Mulla oli jo ekaluokalla vaikeuksia logiikan kanssa. En tahtonut millään oppia matematiikkaa. Jouduinkin matikan tukiopetukseen laskeen jollain hemmetin jäätelötikuilla. Nollan käsite ei uponnut päähän, eikä varsinkaan negatiiviset luvut. "Mut just kerrottiin ettei nolla ole mitään ja nyt onki jo pienempiä kuin ei mitään." No, mä joudun mulle tyypillisiin ongelmiin kaikenmaailman nappuloiden ja tietokoneohjelmien käyttöliittymien kanssa. Tän asunnon pyykkituvan pesukone oli mulle käsittämätön aluksi. Jos on on niin onko silloin on off vai on. Mitä tässä voi painaa. Ei tää toimi. Auttakaa.

Näitä ongelmia on myös aina vaikea selittää muille: "Mikä se sun ongelma olikaan?" "Jos on ON päällä niin onko silloin päällä ON vai OFF. Eli kulkeeko se sähkö silloin vai eikö?"

Tyypillistä myös, että kouluttauduin myöhemmin logiikanpuutteestani huolimatta erinomaisesti menestyen webmasteriksi eli tekeen nettisivuja, tarjottiin jopa töitä mainostoimistosta, mutta enhän mä sentään, sehän olis jo liikaa.

Ruoanlaittotaidoistani kertonee kokeiluni historianelävöittämisen parissa. Harrastin muutamia vuosia keskiajan historiaa ja päätin keittää avovaimolleni Suorittajalle mallaspuuroa. Kaupasta keppanaa ja kaapista hiutaleita. Keppana kattilaan keittymään (haisi ylen pahalle) ja hiutaleita sekaan. Turha mainitakaan, että kattila meni pilalle, keittiötä piti tuulettaa loppupäivä, eikä mallaspuurokaan ollut syömäkelpoista.

Opin mä kyllä 18 vuotisen kasvissyöjäurani aikana laittaan maukkaita linssi- ja papumuhennoksia.

daal_linssikeitto.jpg

Mä olen tyystin sokea naisten osoittamalle kiinnostukselle. Ilmeisen harmillisin seurauksin. Mulle saattaa tapahtua seuraavasti: "Tuutko meille jatkoille pohtimaan Derridaa?" "Joo" "Eihän täällä sun makuuhuoneessa ole edes kirjahyllyä." Tai "Mun patteri ei toimi, voisit sä Johannes tulla säätään sitä." Sit mä ihmettelen miksi tyypin pitää heittää vaatteet pois muutenkin muka niin kylmässä huoneessa. Tai sit mä vaan lähden ja nainen jää seisoon keskelle olohuonetta juuri avattu viinipullo kädessä. Kotona hoksaan, et olettikse mun jäävän tietsikan huollon jälkeen.

Tumpelo.

äääh.
Sauna oli väärä veto. Kuume jälleen yli 38.

ikoni.jpg

Voin syyttää kuumetta seuraavien juttujen kertomisesta.

Viihdyn erinomaisesti ortodoksien juhlissa aidon elämänilon ja elämänmyönteisyyden vuoksi. Koin syntyjäni luterilaisena aikamoisen kulttuurisokin osallistuessani ensimmäistä kertaa ortodoksipääsiäisiin. Pääsiäisyön jumalanpalvelus on jo kokemus sinänsä, joissa kävin jo lukiolaisena Joensuussa. Mutta aikuisena saavuttuani palveluksen jälkeen aamuyöllä juhlahuoneistoon en kohdannutkaan kahvikuppineuroottista ahdistusporukkaa raamatunlauseita tavaamassa, vaan iloisen seurakunnan, jossa kaikki halasivat kaikkia ja pappikin tanssi ripaskaa Jeesuksen ylösnousemuksen kunniaksi. Mä jotenkin nyrjähdin. Tällaistakin. Oisko tää mulle tarkoitettua.

liturgia_ehtoollislahjat.jpg

Mä olin kyllä tarkoitettu eräälle kolmekymppisiään viettävälle ortodoksinaiselle. En tuntenut synttärisankaria ja menin soitaan ovikelloansa sovittuani ystäväni kanssa, et mäkin voin tulla. Sankari avaa oven, halaa ja mä esittäydyn epävarmasti, et mä olen Johannes ja mä en tunne sua, mutku mä tunnen Ännän ja se lupas et mä ..." Sit viimeisenki ratikan ja vieraiden mentyä sankari selittää mulle parvella, et hän ajatteli mut nähdessään mun olevan sen oikean syntymäpäivälahjan et onko tää joku enkeli vai mikä. Joskus elämä loksahtaa harvinaisen hienosti kohdalleen.

Eipä mulla muuta.
Jään haaveilemaan vastaavasta kohtaamisesta.

- Johannes -