Moi



Olen pohtinut eilisen illan ja tämän päivän tilannettani tässä hetkessä, vuoden taaksepäin ja vuoden eteenpäin. Päässä suhisee ajatuksia ja huomioita jatkuvana virtana. Kirjoitan seuraavat katkelmat auki heti kun jaksan.

Lääkkeettömyys:

Kerroin vahingossa kehkeytyneestä päätöksestäni tänään terapeutille heti nojatuoliin istuuduttuani.

Halusin kuulla arvostamani ammatti-ihmisen arvion tilanteeseen, koska en voi depressiopotilaana arvioida tilannetta itse täyden harkintakyvyn (Kokemattomuudesta puhumattakaan) mukaan.

Emme sitten muusta puhuneetkaan kuin lääkkeidensyönnin eduista ja haitoista arkielämän ja terapian kannalta.

Olimme molemmat samaa mieltä pääasioista.

Lääkkettömyyden tuoma rehellisempi kosketus omaan itseen on niin hedelmällistä terapian ja paranemisprosessin tässä vaiheessa, että katsomme viikko viikolta miten tämä toimii. Toimisi paremmin ilman lääkkeen turruttavaa vaikutusta.

Palaan heti tarvittessa pienennettyyn tai alkuperäiseen annokseen.

Ennenkaikkea olen edelleen kaikessa rehellinen terapeutille, koska terapia ja paraneminen ovat joka suhteessa tärkein asia mun elämässä.

Pääsen myös aina tarvittaessa kriisikeskuskeen tai sairaalaan.

Alkoholi

Puhuimme myös pitkään alkoholista, koska se on yksi kolmesta aineesta, jolla olen turruttanut itseäni säännönmukaisesti. Lääkettä olen syönyt muutaman vuoden ja alkoholiin pakeneminen on jatkunut vuoden hälyttävässä mittakaavassa.

Terapeutti kommentoi kertoessani lääkkeen turrutus- ja piristysefektin helpottaneen juomista, että samaa kaikki depressiopotilaat puhuvat.
 
Toisaalta alkoholi auttaa kokemaan lääkkeiden leikkaaman huipun yläpuolisia positiivisia tunteita ja toisaalta se leikkaa alapuolisilta rotkoilta pahimman kärjen pois. Pahaksi onneksi se korjaa myös fyysishenkistä krapulaa ylöspäin. Huomasin tämän selkeästi pe&la juopottelun jälkeen. Lääkkeettömyys siis tekee alkoholin juomisen tarpeen huippujen osalta tarpeettomaksi ja krapulan osalta vaikeammaksi. Rotkoihin voisin ottaa rauhoittavan alkoholin sijaan tai se kriisikeskus...

Ennenkaikkea mun pitää pyristellä alkoholista kokonaan eroon. Kerron tulevaisuudessa joka kirjoitukseni alussa monesko holiton viikko menossa. Ja jos sorruin, niin koetan analysoida parhaani kykyyn miksi retkahdin välttyäkseni samalta myöhemmin.

Olen kuvitellut flirttailleeni rappion kanssa, vaikka olen ollut vuoden rappiolla. Olen flirttaillut oikeasti romahtamisen kanssa. En ole uskaltanut kertoa ystävilleni miten paljon mä vedän juodessa rauhoittavia. Äkkiä paljon olutta, jotta pääsee mukavaan olotilaan, olut kuitenkin imeytyy AINA jostain kumman syystä (?) äkillisesti överisti liikaa aivoihin, hetipian salaa rauhoittava tasoittamaan tilannetta, eikä olut enää nousekaan päähän, siis fisuja naamaan kunnes ollaan lähtöruudussa rauhoittava kourassa miesten vessassa. Sit mä muka olen vaan katselemassa räkälässä muiden rappiota. Rehellisyys sattuu, mutta syystä.

Tämä on näkynyt masentavasti kyvyttömyydessäni viettää aikaa ystävieni kanssa selvinpäin. Olen siten hukannut jo vuoden ajan minulle läheiset ihmiset alkoholihuuruun. Enhän minä ole oikeasti ensisijaisesti välittänyt siitä kenen seurassa istun, kunhan istun baarissa yhä pahemmin humaltuen kun olisin voinut sen sijaan edes keskustella oikeasti asioista uhoamisen sijaan.

Blogi

Tämä on ollut minulle elintärkeä foorumi, jonne olen kirjoittanut julkista päiväkirjaa.

Vertaistuki kommenttien ja muiden elämäntarinoiden muodossa on auttanut minua, mutta toisaalta näen kuinka yhteinen 'kärsimysnäkökulma' myös rajoittaa poissulkiessaan elämästä kaiken muun näkökulman. Minun täytyy siksi laajentaa omia kirjoituksiani käsittelemään myös muita puolia omasta elämästäni. Kirjoittaa aiheista, jotka kiinnostavat minua kuten ympäristöpolitiikka, elokuvat, animet jne. Se auttaa minua itseäni keskittymään myös muuhun kuin pahaan oloon ja juopotteluun.

Eikä mun koko elämä ole tässä blogissa. Olen kirjoittanut täällä kipeistä asioista, joita käyn läpi eheytyäkseni ihmisenä, mutten ole kirjoittanut toisesta puolesta, isyydestä, muista onnenhetkistä, ystävistäni, jotka eivät kuole huumeisiin. Aiheiden laajentaminen myös tässä mielessä auttaa minua itseäni näkemään itseni rehellisemmin. En mä suinkaan ole pelkkä luuseri, liekö luuseri lainkaan.

Oma keho ja mieli

Olen äimän käkenä lääkkeettömän ja humalattoman itseni kanssa. Tältäkö tuntuu kahlata tuoreessa lumessa posket hehkuen, tältäkö sängyn silkkilakana tuntuu ihoa vasten unen tullessa, näinkö kirkkaasti minä kykenen ajattelemaan, onko tuo sydän, joka sykkii rinnassani, näinkö paljon minä muistan valveilla ja unissa, tuonkin esineen isoisän kotoa. Minä osaan itkeä tuskaani pois. Minusta tuntuu joltain. E L Ä N !

Minun tulee nauttia vartalostani, fyysisyydestäni. Laittaa makoisaa ruokaa, liikkua, hengästyä, sallia itselleni mukavuuksia, pieniä nautintoja.

Minun ei tarvitse enää etsiä ääritiloja kokeakseni jotakin. En tarvitse jointtipillerihumalaa, en tarvitse sekasortoista ryhmäseksiä, en tarvitse ylikuumaa saunaa, tai ylikylmää kotia. Peruin tänään ensi kuuksi sovitun viikkonlopputukholmaristeilykännipanoreissun
kahden kävelevän katastrofiystävättären seurassa. Huuh.

(Näistä mä en ole kertonut mitään edes ystävilleni, vihjannut ainoastaan pari kertaa. Pohdipa Johannes hyvä: Viinaa, jottei jännittäisi, rauhoittavaa tasoittamaan viinan vaikutuksia, ettei menis 'säheltämi_seksi' ja viagraa korjaamaan lääkkeen tuomaa velttoutta. Silmät sumussahumussa kaikilla yhdistettynä äkillisesti silmille räjähtäviin mielenterveyden heittoihin. Huutoa, kirkumista ja kostoksi panemista toisen silmien alla. Vittu joo mitä touhua.)

Mä oikeasti nautin lihaksistani ja hermostostani täristessäni koneen äärellä alkoholia ja lääkettä elimistöstäni. Vessaankin pitää juosta kerran puoleen tuntiin. Minä puhdistun. Tämä koskee vitusti, mutta se tuntuu erinomaisen hyvältä. Tällä on vastuullinen aikuinen päämäärä.

- Johannes -